Onks rahaa? Paljon saat palkkaa? Raha on helppo puheenaihe!

Otsikko muuten valehtelee. Raha tai toimeentulo ei ole helppo puheenaihe, vaikka sen todellakin pitäisi olla. Onko maailmassa nimittäin yksikään asia mennyt kohti parempaa ilman, että siitä on puhuttu avoimesti? Ei. Ketä se auttaa, että joku puheenaihe on ja pysyy tabuna? Ei ainakaan sitä tavallista ihmistä eli suurta yleisöä. Korkeintaan jotain itsevaltiaan otteilla dominoivaa öykkäriä. Ääriesimerkkinä: Arveluttava big boss saattaa olla tyytyväinen, jos alaiset eivät puhu palkoistaan keskenään - silloin on näet helpompi olla epäreilu ja huijata ja maksaa liian pientä liksaa niille, jotka eivät osaa pyytää tai pysty vaatimaan enempää.


Omaa tulotasoaan ei saa koskaan ylemmäs jos ei tarkalleen tiedä, mitä muut samalla alalla tienaavat ja mihin olisi itsellä mahdollisuus päästä. Kun rahasta ei puhu avoimesti, sen ympärille rakentuu epämääräinen sankka salaperäisyyden verho, johon takertuu kaikennäköisiä hähmäisiä uskomuksia, tarinoita ja oletuksia, jotka eivät välttämättä ollenkaan pidä paikkaansa. Fakta on, että ihan joka työpaikalla vertaillaan palkkoja. Jos avointa tietoa ei ole, palkkatietopimennossa olevat alkavat arvailla. Saakohan kollega enemmän rahaa, no aivan varmasti saa, ja miksi se saa. Miksi minä en saa? Siinä voi helposti tulla olo, että se toinen on jotenkin parempi työntekijä ja parempi ihminen kuin minä, joka ihan varmasti tienaan vähemmän. Kun tietää, mitä muut tienaavat ja ennen kaikkea miksi näin on, on itsellä heti paremmat neuvotteluasemat. Hiljaa oleminen harvoin sataa omaan saaviin. 

Ei ekonomi ole yhtään sen arvokkaampi oman alansa ammattilainen kuin lastentarhanopettaja tai sairaanhoitaja, vaikka sen palkka on paljon korkeampi. Ekonomi ei voisi olla siellä työpaikallaan klousaamassa diilejään ja kasvattamassa kansantaloutta, jos joku ei huolehtisi sen lapsista tai pitäisi siitä ekonomista huolta, kun se sairastuu. Se ekonomi saa enemmän palkkaa, koska se tuottaa juuri nyt enemmän rahaa yhteiskunnalle kuin se, jonka palkka maksetaan sieltä kuuluisasta valtion kassasta. (Se että tuottaa juuri nyt enemmän rahaa, ei ole minusta mitenkään paras mahdollinen peruste korkeammalle palkalle, mutta tilanne nyt vain on tällä hetkellä tämä. Jotenkin tämän markkinatalousyhteiskunnan kanssa pitää elää ja jotenkin sitä voi yrittää itsekin muuttaa. Mutta ei se onnistu ilman, että rahasta, palkasta ja toimeentulosta puhuu ja kerää niistä tietoa.) 


Vietin tammikuun lopussa Valeäidin Hannen kanssa ihan mahtavan puolituntisen puhuen rahasta ja perheiden rahankäytöstä. Tämä upea keskustelumme on kuunneltavissa Valeäidin Nauhoitukset -podcastissa aivan pian. Puhuimme muun muassa siitä, miten paljon on paljon rahaa, mihin sitä pitää ja saa käyttää ja mitäs sitten kun tulee pieniä lapsia ja koko rahatalouspakka menee uusiksi. Onko yrittäjä oman toimeentulonsa suhteen onnellisemmassa asemassa kuin työntekijä? Miten perheiden kannattaisi jakaa rahat? Miksi ihmeessä kaikkien perheiden pitää saada lapsilisää? 

Koska rahasta pitää minun mielestäni puhua avoimesti, aloitan itsestäni. (Edellinen kirjoittamani massijuttu löytyy täältä.) Mulla itselläni on rahaan ja toimentuloon aika moniulotteinen suhde. Olen ollut Suomen mittakaavassa todella pienituloien. Ja se ei tarkoita sitä, että en ole pystynyt ostamaan itselleni sitä kaupan hienointa talvitakkia. Olen ihan oikeasti laskenut pennejä ruokaan, lainannut kavereilta, kerännyt pulloja ja ottanut pikavipin (muistaakseni kaksikin).

Vähän myöhemmin muutuin hyvätuloiseksi. Tein paljon töitä ja asuin yksin, eli saatoin käyttää rahaa melkeinpä mihin tahansa. Kolmesataa euroa maksava käsilaukku oli ihan pikkujuttu. Luksusviikonloppuloma Lontooseen - no problem! Asuin melkein sadan neliön kolmiossa Helsingin kantakaupungissa vuokralla, kävin huoletta ja usein day spassa, ostin vaatteita, matkoja ja ostin lounastauoilla kaikenlaista pientä krääsää, kuten huonekaluja. 


Nykyään olen euroissa mitaten jossain siinä välissä - eli ilmeisesti keskituloinen. En palkkana tienaa ihan sitä mitä mediaani-islantilainen tai mediaani-suomalainen. Joku kuukausi saatan lähettää laskuja kymmenientuhansien eurojen edestä. Usein sellaisille kausille kertyy myös isoja ostolaskuja. Joskus liikevaihto on pienempää, mutta usein silloin kulutkin ovat pienemmät. 

Silti mä koen, että tällä hetkellä olen valtavan hyvätuloinen. Paljon hyvätuloisempi kuin koskaan aikaisemmin. Se taas johtuu siitä, että elintasoon vaikuttaa niin älyttömän moni muukin asia kuin kuukausipalkan suuruus. Absoluuttinen rahasumma ei siis koskaan kerro koko totuutta. 

Korkea elintaso tuntuu minun mielestä siltä, että saan itse päättää, mitä töitä teen ja missä ja kenen kanssa. Sen lisäksi saan kaiken mitä oikeasti tarvitsen ja haluan, eivätkä rahat ole silti kuun lopussa loppu. Avain onkin siinä, mitä itse haluaa ja kokee tarvitsevansa. Preferenssit ovat ihmisillä erilaisia. En ostaisi lapselle hintavaa Molon talvihaalaria tai itselleni kalliita merkkikenkiä, koska tiedän, että sillä vähän edullisemmallakin vaihtoehdolla pärjää hyvin ja vähemmällä rahalla saa ihan yhtä lailla eettisesti, visuaalisesti ja ajallisesti kestävän, tai jopa paremman. Onneksi en ole kiinnostunut urheiluautoista, golfosakkeista tai Tiffanyn koruista.

Minulla on töissä suurimman osan aikaa niin mukavaa, että en kaipaa vapaa-aikaa ja asioita, joita vapaa-ajalla voisin tehdä. Osa työjutuistani on sellaisia, joita tekisin sitten vapaa-ajalla, jos en töissä pystyisi. Nyt niihin ei tarvitse käyttää rahaa, vaan minä voin tehdä niillä rahaa. Ei tulisi mieleenikään ostaa yli kymmentä uutta Marimekon luomusta vain huvin vuoksi joka vuosi, mutta koska minun täytyy ja koska haluan niitä työn takia pitää, se on oman vaatekaapin kannalta win-win-tilanne. 


Meidän elintaso Islannissa on yllättävän hyvä. Tämä on tuskaisen kallis maa, pieni- ja keskituloiselle verotus on kova ja korkotaso on ihan järjetön. Ja asuntolaina sidottu inflaatioon, jiphei! Eli asuntolainamme paisuu joka vuosi sen verran, että lainan reipasta lyhenemistä saa odottaa pidempään kuin hiusteni harmaantumista. 

Mutta täällä on melkeinpä muuten kaikki se, mitä me haluamme: voimme asua pääkaupungin ydinkeskustassa omakotitalossa, mutta luonto on aivan vieressä. Voimme käydä kylpylöissä niin usein kun jaksamme, tehdä retkiä laavapelloille, rannoille ja jäätiköille vaikka joka päivä. Kävellessäni kotikadulla näen meren ja vuoret. Meillä on täällä molemmilla työt, joita jossain muualla asuessamme tekisimme vapaa-ajallamme. 

Islannissa asumiseen on monta muutakin syytä, mutta yksi tärkeä on se, että me emme voisi saada tätä elintasoa missään muualla. Ei meitä ihan pienellä palkalla saisi täältä muuttamaan esimerkiksi Helsinkiin tai jonnekin päin Keski-Eurooppaa. (Uuden-Seelannin eteläsaarelle voitaisiin muuten kyllä lähteä vuodeksi tai kahdeksi, mutta se unelma voi odotella toteutumistaan vielä muutaman vuoden...). Koemme olevamme etuoikeutettuja, kutakuinkin stressittömiä, hyvin onnellisia ja saavuttaneemme korkean elintason, vaikka emme ole järin isotuloisia kuukausipalkkalaisia. Jollekin toiselle se miten me elämme ja kulutamme, ei välttämättä tuntuisi ollenkaan korkealta elintasolta. Ihmisten mieltymykset ja mittarit ovat erilaisia. 

Kun pitää mielessä sen, mitä itse haluaa ja tarvitsee ja ottaa selvää, mitä muut samoja asioita haluvat ja tarvitsevat tienaavat ja tekevät saamansa eteen, on polun alussa ja matkalla kohti tavoitettaan. Tämä sama toimii muuten ihan joka elämänalueella: mitä vähemmän puhuu itselleen tärkeistä asioista, sitä vähemmän niistä oppii tietämään ja sitä vähemmän niitä saa. Siksi kannattaakin aina hölistä, kun on jotain sanottavaa. Kehtaamisen kynnyskin siinä kivasti laskee, kun pistää jonkun tabun aina silloin tällöin säpäleiksi.  Myötävirtaan eivät ui kuin kuolleet kalat. 


Lisää juttua perheiden rahankäytöstä löytyy pian Valeäidin Nauhoituksista - sinne pääsee tästä näin. Mua itseäni jo ihan hykerryttää kuunnella myös nuo kaikki muut jaksot. Ensimmäisessä lähteyksessä Hanne ja Mamma rimpuilee -blogin Laura juttelevat toistensa valintoja arvostelevista vanhemmista ja siitä välillä usein turhankin aggressiiviseksi menevästä nettipuheesta. Tuo lähetys on kuunneltavissa huomenna ja siitä lähtien joka tiistai julkaistaan uusi jakso. Ollaan kuulolla!

Tunnisteet: , ,