Kuinka suomalainen voisi voittaa aina?

Nautin tänään erinomaisen lounaan. Ruoka oli hyvää, mutta parasta oli itse tapaaminen. Se osoittautui todella kiinnostavaksi. Juttelin päivän kalan äärellä suomalaisen opiskelijan kanssa yrittäjyydestä, urasuunnittelusta sekä tietysti Islannin ja Suomen eroista. Mistäpä muustakaan sitä kaksi suomalaista Islannissa puhuisi. No tietysti vähän myös tulivuorista ja kalavesistäkin.


Hän kysyi minulta erään varsin kiinnostavan kysymyksen: kuinka "suomalainen voisi voittaa aina"? Siis tässähän viitataan siihen kirjassani paljon mehustelemaani peri-islantilaiseen elämänmittaiseen seikkailuun, jossa kaikki on mahdollista ja maailman parasta. 

Tietenkään siis Islannissa kaikki ei ole maailman parasta, eikä se ole tässä ajatuksessa oleellistakaan. Tärkein pointti on se, että itse kokee sen mitä tekee olevan todella mahtavaa. Että kaikki mitä tehdään ja saadaan aikaiseksi on aivan sairaan siistiä, ainutlaatuista ja timanttipölyn kyllästämää tiivistynyttä ihanuutta.

Koska tuo keskustelu jäi mieleeni kuplimaan pidemmäksi aikaa, pitkälle iltapäivään, ajattelin jakaa ajatukseni siitä myös täällä. Seuraavaksi neljä vinkkiä täältä Islannin myrskytuulten keskeltä. Ainakin tämän minä olen täällä oppinut.


1. Jos sitä mitä tarvitaan ei ole, hanki se tai tee itse. Eli pulinat pois ja kädet saveen. Ei ketään kiinnosta kuulla juttuja esteistä ja syitä siihen, miksi joku asia ei mitenkään onnistu. Asioita ei kannata  ensin voivotella ja sen jälkeen suunnitella kuoliaaksi. Pitää käydä ongelman kimppuun ja selvittää se parhaalla mahdollisella tavalla. Aina ei tarvitse yltää huippusuoritukseen, sillä todella usein myös tarpeeksi hyvä on riittävän hyvä. Eli maailman paras juuri siihen tilanteeseen. 

2. Älä yritä ratkaista liian suurta ongelmaa. Suomalaiset ovat hyviä suunnittelmaan. Ministeriöissä on valmiina satoja strategioita ja varmaan yhtä montaa valmistellaan tälläkin hetkellä. Ongelma on toteutuksessa: siinä, että niillä toimenpide-ehdotuksilla ei tehdä muuta kuin kerätä pölyä kirjahyllyyn. Islannissa taas ei tavata  suunnitella juuri mitään (missä on omat heikkoutensa, myönnetään), mutta täällä tehdään. Jos pitää suunnitella uusi tuote, remontoida talo tai rakentaa kortteli, ei kannata käydä asian kimppuun suurella halausotteella vaan tehdä pienin askelin. Tee yksi pieni juttu ja jos se toimii, etene seuraavaan. Pieniä kokonaisuuksia taklaamalla isostakin jutusta tulee lopulta valmis. Kokemuksen kautta oppii ja pienistä valmiiksi saamisista saa energiaa, joka auttaa jaksamaan eteenpäin.


3. Käännä omat omituisuudet ihmeellisyyksiksi. Berlusconi haukkui Tarja Halosen vieraana ollessaan vierailulla tarjolla ollutta perinneruokaa. Suomalainen ei ole päässyt siitä vieläkään yli. Islannissakin on tarjolla kaikkea ällöttävää niin kutsuttua ravintoa, jota katsoessa meinaa tulla ylen. Mutta täällä pissille haisevasta hainlihasta ja harmaista lampaankiveksistä on tehty matkailuviihdettä. Omaa historiaa ei hävetä, vaan lampaanpäät heitetään lautaselle ja silmiin pistetään sopivasti ripsaria. Ylläoleva kuvahan ihan huutaa katsomaan, kuinka mahtavan omituisia me olemme! Emmekö olekin vain aika kiinnostava, ihana ja erikoinen tapaus? 

Tätä samaa kikkaahan kauneusalan huippuammattilaisetkin käyttävät: ei mallin kannata piilottaa harvassa olevia hampaitaan tai hörökorviaan - ne ovat päinvastoin tavaramerkki, josta hänet tunnistetaan. Jos vaimentaa itsensä osaksi harmaata massaa, muuttuu lölleröksi suopelloksi. Erilaisuus on ihanaa. Äänekäs nauru, naaman vääntely puhuessa, kova ääni, sorahtava r-kirjain, hämäläisyys, lörpöttely, päälle puhumisen taito ja muuhun kroppaan suhteutettuna leveä takapuoli ovat mahtavia juttuja kaikki ja niistä jokaisesta voi saada itselleen vahvuuden jos asiaa suostuu katsomaan oikeasta näkökulmasta. (Mulla itselläni on noista luetelluista ominaisuksista yli puolet!) 


4. Voittaja ei tee sitä, mitä osaa, vaan sen, mitä haluaa. Älä anna koulutuksen, sukupuolen, iän, uskonnon, kansallisuuden tai minkään muunkaan asian rajoittaa sitä, mitä olet ja haluat tehdä tai mitä joku muu haluaa olla ja tehdä. Älä ajattele esimerkiksi elämää tai työtä putkena, jossa asiat kuuluu tehdä tietyssä järjestyksessä. Katsele sen sijaan jokea, joka menee minne sattuu. Kuivana kesänä se liruttaa vähän vähemmän, sateisena syksynä lätäkkö haarautuu sataan eri suuntaan. Siihen liittyy uusia jokia ja osa sivuhaaroista kuivuu pois. Mutta: se on kokoajan liikkeessä. Eli älä liikaa mieti sitä, mitä kannattaa opiskella tai mitä kursseja kannattaa valita, jos haluaa sellaiseen ja sellaiseen työhön. Missä baareisa kannattaa käydä, että tapaa sen oikean pulison ja millainen ilme Tinderin profiilikuvaan kannattaa laittaa. Niillä asioilla ei ole niin kamalasti väliä. Pääasia on tehdä se, mikä tuntuu hyvältä ja järkevältä juuri siinä hetkessä.

Täällä Islannissa tämän purosta toiseen sekoilun näkee ihanan konkreettisella tavalla: pankista lähdetään lastentarhaan töihin, ekonomeista tulee personaltrainereita ja pitkän lentoemäntäuran tehnyt avaa crosfit-salin. Insinööriksi opiskellut joogaopettaja vetää aamuisin astangaa pankkiireille paikallisen pankin kokoussalin lattialla ja iltapäivälllä taittaa samalle pankille tilinpäätöstä. Illalla insinööri-joogaopettaja-graafikko valmentaa tyttöjen voimistelujoukkuetta.  (Hänhän voisi myös jäädä kotiin istumaan ja harmitella, kun ei löytynyt koulutusta vastaavaa työtä.)

Kuvat vaihtelevista paikoista Islannissa: Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: ,