Kauhistuttava katoaminen Reykjavikissa

Islannissa on viime viikko puhuttu oikeastaan vain yhdestä uutisaiheesta. Vilkuilen itsekin kaikkia mahdollisia paikallisia verkkomedioita useita kertoja tunnissa saadakseni tietää, onko asiasta jotain uutta tietoa.

Mietin pitkään, kirjoittaisinko tästä blogiin ollekaan, koska se menee aiheensa puolesta reilusti sivupolulle. Mutta toisaalta: tämä on osa tämänhetkistä arkeamme täällä. Tapaus on ollut kaikkien islantilaisten ja täällä asuvien ulkomaalaisten mielessä tällä viikolla eikä se poikkeuksellisuutensa takia ihan lähivuosina vajoa vanhana uutisena pois suuren yleisön muistista.


Viime viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä parikymppinen tyttö katosi kaupungin pääkatu Laugavegurilla puoli kuuden aikaan aamulla. Se on sitä kellonaikaa, kun kaupungin baarit ovat menneet kiinni ja keskustassa trafiikki on jo selkeästi vähentynyt. 

Katoaminen huomattiin, kun tyttö ei saapunut työvuoroonsa seuraavana päivänä. Alkoi suuretsintä. Poliisille on sadellut tuhansia tapaukseen liittyviä viestejä ja vinkkejä etenkin Facebookin kautta. Näin itsekin alkuviikosta kaupungilla suuren määrän vapaaehtoisia pelastustiimiläisiä haravoimassa aluetta kortteli korttelilta. Poliisi kehotti kaikkia keskustan asukkaita tutkimaan talojensa takapihat, roskakatokset ja varastorakennukset. 

Parin päivän kuluttua kaksi tytön etsintöihin osallistunutta veljestä löysivät naapurikaupunki Hafnarfjördurin satamasta tytön kengät.

Poliisi tutki kaikki keskustan alueen turvakameratallenteet (tuossa linkissä on kooste tytön liikkeistä pääkadulla). Niiden perusteella saatiin tarkka kellonaika kadonneen tytön liikkeistä ja siitä, missä hänet on viimeksi nähty. Tallenteista selvisi myös, että tytön ohi oli ajanut punainen Kia-auto. Poliisi pyysi autolla liikkeellä olleita ilmoittautumaan poliisille ja kertomaan havainnoistaan. Autoa ajanut ei lukuisista pyynnöistä huolimatta kuitenkaan koskaan ilmoittautunut poliisille. Punaisesta autosta uutisoitiin niin paljon, että se ei ole voinu jäädä huomaamatta keneltäkään paikallisia uutisia seuraavilta. Vaihtoehtoja oli siinä kohtaa kaksi: joko kyseessä on ollut turisteilla käytössä ollut vuokra-auto, koska turistit eivät seuraa paikallisia uutisia. Tai sitten autoa ajoi joku, jolla on syynsä salailuun. 

Sitten (todennäköisesti) tuo sama auto löytyi. Se oli vuokra-auto, joka oli ollut katoamisyönä vuokrattuna grönlantilaisella kalastusaluksella työskennelleillä miehillä. Samantyylinen auto nimittäin näkyi myös Hafnarfjördurin sataman turvakamerakuvista. Auto on ajellut sataman tuntumassa epätavallisen paljon edestakaisin varhain lauantaiaamuna. Auton löydyttyä sen vuokraajat olivat kuitenkin ehtineet jo lähteä maasta, sillä kyseinen kalastaja-alus oli aikataulunsa mukaisesti lähtenyt kohti Grönglantia. Pian perässä seurasivat laivalla ja helikopterilla islantilaiset ja tanskalaiset. Grönlantilaisalus kääntyi takaisin ja palasi Islantiin myöhään eilen illalla. Juuri nyt kaksi tai kolme - vähän lähteestä riippuen - aluksella ollutta miestä on nyt kiinniotettuina Islannissa ja heitä kuulustellaan. Poliisi epäilee miesten tietävän katoamisesta jotain.
Ruutukaappaus: Visir.is
En tunne kadonnutta tyttöä itse, mutta asian tekee läheiseksi aika moni juttu. Hän oli töissä ruokakaupassa, jossa käyn melko usein. Meidän kotimme on parin korttelin päässä paikasta, jossa hänet viimeksi nähtiin. Olen itse kävellyt tuota katua satoja ja satoja kertoja edes takaisin ja eri vuorokauden- ja vuodenaikoihin. Islannissa tapahtuu vähän henkirikoksia (kirjoitin aikaisemmin aiheesta täällä), eikä ihmisiä ole tällä tavalla kadonnut kaupunki- ja kyläoloissa minnekään, en ainakaan itse muista yhtäkään tapausta. Islannin historiankirjat ovat toki täynnä muistelmia luontoon kadonneista ihmisistä, mutta he ovat eksyneet lumimyrskyyn tai tippuneet mereen - eivät he keskeltä rakennettua ympäristöä ole minnekään hävinneet.

Vaikka katoaminen ja siihen mahdollisesti liittyvä henkirikos ovat asioina aivan kamalia, on viime viikolla ollut kuitenkin mieltä kohentavaa huomata, kuinka islantilaiset ovat ottaneet asian omakseen. Vapaaehtoisia etsijöitä on ollut mukana todella paljon, kirkossa järjestetty tukitilaisuus tytön perhettä ja muita läheisiä varten veti koko kirkon täyteen väkeä. Uutisten perässä käydyissä keskusteluketjuissa - ja niitäkin olen selannut viime päivinä ihan väsymiseen asti - on ollut harvinaisen vähän urpoja esittämässä ilkeitä kysymyksiään siitä, mitä nuoret naiset tuohon aikaan yöstä edes ulkona tekevät. Paikallinen televisiokanava päätti kuluneella viikolla siirtää väliaikaisesti pois ohjelmistosta brittiläisen televisiosarjan Horfin ("The Missing"), koska juuri nyt kadonneen perheenjäsenen ympärille rakennetun fiktion näyttäminen ei tuntunut oikealta.

Tämä on kaiken kaikkiaan aivan kammottava tapaus, jonka toivoisi tietysti selviävän mahdollisimman pian. Mitä pidempään aikaa kuluu, sitä todennäköisempää on, että onnellista loppua ei tällä kertaa tule.

Päivittelen blogin Facebook-sivulleni, kun jotain merkittävää uutta tietoa tulee.

Tunnisteet: