Ei pitänyt tulla. Mutta sitten tuli minusta riippumattomia muutoksia kesän ohjelmaan. Olin valmistellut erästä privaattimatkaa kesäkuun ensimmäiselle viikolle; neljä päivää Pohjois-Islannissa maalaismeingingeissä ja sen jälkeen yksi vuorokausi Reykjavikin cityä kierrellen. Tämä privaattimatka kuitenkin peruuntui, mutta koska olin jo ehtinyt tehdä valmistelevaa työtä ja tallikin järjestänyt aika kalanteristaan, päätimme käyttää pohjatyöt hyväksi – ja laittaa matkan myyntiin nyt kun hinnat ovat vielä järjellisiä*.
*) Islanti kallistuu jälleen huimaa vauhtia. Suurin syy on useita kymmeniä prosentteja viimeisen vuoden aikana vahvistunut Islannin kruunu eikä vauhti näytä hidastuvan. Ensi kesän matkojen hinnat on jo naulattuja, eli ne eivät muutu. Mutta jos Islannin kruunu jatkaa vahvistumistaan ja hinnat nousevat älyttömästi, voi olla, että joudun sitä seuraavana kesänä (2018) miettimään matkailukuviot uudestaan. Palaan tähän kuitenkin vielä omassa postauksessaan.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson