Joulun 2016 kirjavinkit

Joka vuoden toivelahjani on kova paketti. Siis tieysti kirja! Harva asia on mukavampaa joululomatekemistä kuin istahtaa sohvannurkkaan kourassa hyvä tarina. Tänä vuonna lukemistani kirjoista tahdonkin nyt suositella pukinkonttiin muutamaa kirjaa erityisesti. Tässä ei ole Finlandia- eikä Runeberg-palkittuja tai -ehdokkaita, koska niitä ostetaan muutenkin. Vaikka suosittelen vain kirjoja, jotka olen itse lukenut, jäi silti monta hyvää kirjaa mainitsematta. 

Kerron jokaisen kirjan kohdalla mistä on kyse, miksi tykkäsin ja kenelle kirja erityisesti sopii. Luettavuuden takia olen jakanut kirjat pääkohderyhmiensä perusteella eri kategorioihin. (Mikä ei tarkoita sitä, ettäkö vaikka Minttu-kirjaa ei voisi antaa kuusikymppiselle mummolle - totta kai voi. Minttu-energia tekee hyvää ihan kaikille!) 

Linkit kirjojen kohdalla vievät Adlibriksen verkkokauppaan, joka tarjoaa ilmaisen postituksen Suomen sisällä. Olen valikoinut listaan kovakantisia ja pokkareita. Edullismpien kirjojen hinnat lähtevät kuudesta eurosta. 

Toivon, että näistä vinkeistä on apua ja iloa lahjanhankintaan!


1) Kirjalahja lapselle ja lapsiperheelle


***

Perheen pienimmille



Nina Pirhosen Brum Brum -kuvakirja. Upeat värikkäät kuvat ja paperimateriaali, joka kestää imeskelyn ja kovakouraisenkin käsittelyn. Tämä on autokirja, jossa autoja ajavat hauskat eläinhahmot. Kiitosta siitä, että kirjaa ei ole perinteiltä tuoksahtavilla symboleilla suunnattu tytöille tai pojille - vaan yleisesti ihan kaikille lapsille. Feministi-pisteet siitä! Loppu Adlibriksestä, mutta ehkä kivijalasta löytyy? 

Kenelle: pikkuvauvoista 5-vuotiaaseen.

***


Carl-Johan Forssén Ehrlin teki nuijanukutuskirjan Kani, joka tahtoi nukahtaa. Meditatiivinen satukirja tainnuttaa kuulijansa. Käyttäytymistieteilijän kirjoittama iltasatu sisältää psykologisia rentoutuskeinoja. Hyvä lahjaidea ihan jokaiseen pikkulapsikotiin. Kirjaa luetaan tähän tapaan: “Kani tunsi olonsa väsyneeksi, kun hän ajatteli kaikkia noita leikkejä ja sitä miten väsynyt hän noiden leikkien jälkeen olisi ennen kun hän ja sinä nukahdatte. Nyt.”

Kenelle: Sille, joka jo jaksaa kuunnella iltasatua (elikkä ööh, olisikohan se sitten 2-vuotiaasta ylöspäin)

***

Kirjalahja vähän vanhemmille lapsille















Yö (Laura Ertimo ja Satu Kontinen) on levollinen lukuelämys, jossa etsitään vastauksia yötä ja nukkumista koskeviin kysymyksiin. Miksi taivaalla mollottava kuu näyttää yöllä pienemmältä kuin illalla? Miksi pitää nukkua? Miksi ihminen nukkuu yöllä mutta lepakko ei? Läpi kirjan kulkeva runsas ja yksityiskohtainen fantasiahenkinen kuvitus kertoo oman ihmeellisen tarinansa. Kirjaa voi lukea mistä tahansa: jokainen aukeama on oma seikkailunsa. Yö on sellainen lastenkirja, joka hurmaa myös aikuiset.

Kenelle: Yli 6-vuotiaille lapsille, mutta erinomainen lahjaidea myös teineille ja perheen aikuisille.

***




Maikki Harjanne ja Maikin Minttu-kirjat ovat kingejä! Ei voi liikaa ylistää! Loistava, lapsen arjesta lasten näkökulmasta kirjoitettu kirjasarja alkoi jo 1970-luvulla. Mintun mutsi on upea suurpiirteinen mutta hyväntahtoisuutta huokuva tyyppi, jolla on tukka pystyssä ja jalassa vähän turhan isot tohvelit. Kodin lattialla on roinaa ja tuoleille on kasaantunut vaatemyttyjä. Kun meno alkaa ottaa päähän, Mintun mutsi vetäytyy sohvalle ottamaan päivänokoset. Miten olisi vaikkapa yksi sarjan ensimmäisiä kirjoja, joista on nyt otettu uusintapainos: Minä olen Minttu?

Kenelle: Yli 3-vuotiaille (ja kaikille keskinkertaisille vanhemille)

***

2) Kirjaidea "Mitä ihmettä voisi antaa lahjaksi" -teinille





Viimeisen parin vuoden klassikkokamaa ainakin Suomen tietokirjamyyntitilastojen perusteella: Jenni Pääskysaaren kirjat tytöille ja pojille. On monta tapaa olla poika ja tyttö, ja ne kaikki ovat yhtä oikein. Lapsi, sinä olet ainutlaatuinen! Rohkea, rakastettu ja juuri selllainen kuin pitää! Pääskysaaren rohkaisevissa voimateoksissa sanotaan asioita, jotka jokaisen maailman pojan ja tytön tulisi saada kuulla. Tyttö sinä olet... ja Poika sinä olet... ovat henkilökohtaisia lahjoja, jotka toimivat myös ei-niin-läheisten sukulaisten antamina. Ne ovat voimakirjoja, jotka eivät lässytä. Ne osaavat olla vakavia ja tärkeitä cooliuttaan menettämättä.

Kenelle: Noin 12–15-vuotiaille.

***



Harry Potter -uutuus Harry Potter ja kirottu lapsi. Kustantaja kertoi juuri ottaneensa suomenkielisestä käännöksestä pari kymmenen tuhannen kappaleen lisäpainosta joulukuussa. No need to say more.

Kenelle: Itse luin Potterit aikuisena, mutta usein näitä näkee 12-18-vuotiaiden käsissä.

3) Kirjalahja dekkarinystäville 


***

Himottu uutuus!



Helsinkiläinen mainostoimistomies Max Seeck julkaisi tänä vuonna esikoiskirjansa Hammurabin enkelit. Teos sai Suomen dekkari- ja jännityskirjapiirit hetkeksi sekaisin. Nuori esikoiskirjailija päräytti kansainvälisesti kovatasoisen trillerin. Yhdyn ylistyksiin: teos on todella hyvin rakennettu. Juoni on monimutkainen mutta ei liian hankala. Jännittävä mutta realistinen. Historiallisia yksityiskohtia on pengottu huolella. Kammottavat Jugoslavian hajoamissodat toimivat kirjan alussa tarinan taustana, josta ne pikku hiljaa tarinan rullatessa tunkevat itsensä tarinan keskiöön. On petosta ja petoksen petosta ja nopeita juonenkäänteitä. Ainoa miinus on kirjan naispäähenkilön hieman överiksi menevä sekstitinen kuvailu (joo-o, tajusin jo, että himmeet on boobsit ja mahtava pylly, mutta pieni karsiminen olisi tehnyt uskottavuudelle hyvää). Tarina viedään kunnialla jännittävään loppuun asti. Taitava kirjoittaja on hyvästä ja melko täydellisestä lopusta huolimatta onnistunut vetäisemään tiukalle paketille vedetystä juonesta yhden cliffhangermaisen langan ilmaan roikkumaan. Eli aivan pakko lukea kakkososakin, kun se aikanaan ilmestyy. 

Kenelle: Kirjalahja action-faneille ja kovan viihdekirjallisuuden ystäville. Vaikkapa hänelle, jolle yleensä ostat jouluna Remeksen.

***
Sipilä kuuluu jouluun




Oman joulutraditioni mukaan viimeistään joka joulu pitää saada syksyllä ilmetynyttä Jarkko SipilääValheen kasvot veti yhtä hyvin kuin junan vessa. Tiivis juoni, viihdyttävät sivutarinat ja kiinnostava poliisiarjen kuvaus tekevät Suhosen ja Takamäen seikkailuista rautaista tavaraa. Yksikään tähän mennessä lukemistani Takamäki-kirjoista ei ole ollut pettymys. Jos juoni ei ole kulkenut täydellä teholla, ovat päähenkilöiden elämiin liittyneet arkikuvaukset korvanneet action-puutteita ja toisinpäin. 

Kenelle: Takamäki-sarjaa pidempään seuranneille. Tai aloita uusi joulutraditio! Valitse lahjansaaja ja osoita sille yksi Takamäki joulua kohden, ensimmäinen tänä jouluna. 

***

Kerää koko sarja! (mutta vain parhaimmat osat)






Tänä vuonna olen tutustunut minulle aivan uuteen dekkaristiin: Christian Rönnbackaan. Tein heräteoston ja hankin Rönnbackan Antti Hautalehto -dekkarisarjan ensimmäisen osan Operaatio troijalainen äänikirjana, ja sarjan seuraavan osan Julma e-kirjana. Jäin kerrasta koukkuun. Käsissä on kiehtova, jännittävä ja mukavalla tavalla erilainen Suomi-dekkarisarja. Nyt ei olla Helsingissä tai Turussa tai Tampereellakaan vaan idyllisessä Porvoossa. Hautalehto ei ole se pohjoismaisen dekkarigenren tyyppiyksilö eli moniongelmainen diabeetikko, joka juo liikaa viinaa. Vaan päinvastoin: hän on nuori, melko komea, urheilullinen semipanomies, joka noudattaa paleo-ruokavaliota.

Operaatio troijalainen tarinan keskiössä on huumerikollisuus ja erityisen hyvin kuvattu peitetarinaoperaatio. Kirjasarjan kakkososassa Julmassa ratkotaan lapsiin kohdistuvia väkivaltarikoksia. Suosittelen Hautalehto-sarjaa, mutta tähän asti ilmestyneistä vain osia 1, 2 ja 5. Luin myös osat 2 ja 3 eli Rakennus 31 ja Kylmä syli, mutta niiden juoni oli sarjan ensimmäisiin teoksiin ja sarjan uusimpaan osaan Kaikki mikä kiiltää verrattuna yllättävän kökkö ja sutkautuksista potkua hakeva äijähuumori toisti itsensä tylsäksi.

Kenelle: Hänelle, joka katsoo paljon poliisisarjoja tai lukee paljon dekkareita. Tasokas ja jännä pläjäys peitetoiminnasta. Huom! Julma-dekkarissa kuvataan lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa - aihepiiri voi ahdistaa liikaa, vaikka se onkin kovaksikeitetyn fiktion muodossa.


***

Kati Hiekkapellon parhaat: Kolibri ja Suojattomat





Tähän astinen dekkarilistani on aika miesvoittoinen. Pahoittelut! On harmi, että naisten kirjoittamaa suomalaista rikoskirjallisuutta on tarjolla paljon vähemmän. Onneksi meillä on Kati Hiekkapelto ja  hänen viime vuosina kirjoittamansa kaksi törkeän hyvää dekkaria Kolibri ja Suojattomat

Päähenkilö on maahanmuuttajataustainen Anna ja rikosten selvittämisen yhteydessä tulee möyhittyä siis myös ulkomaalaiskysymyksiä. Suosittelen Hiekkapellon kahta ensimmäistä teosta todella lämpimästi, mutta tänä vuonna ilmestynyt Tumma oli tasoltaan paljon heikompi. Juoni ei lähtenyt kunnolla lentoon ja tarinan hahmot päähenkilö Anna Fekete mukaan lukien jäivät etäisiksi.

Kenelle: Sille dekkariystävällesi, joka ei diggaa Marja Kalliosta.

4) Kirja kotimaisen kirjallisuuden ystävälle



***

Nuoruuden tuska, joka helpottaa


Juha Itkonen kirjoitti vuonna 2005 menestysromaanin Anna minun rakastaa enemmän. Kymmenen vuotta myöhemmin kirjan päähenkilöt tapaavat jälleen. Tätä on odotettu. Itkonen kirjoittaa upeita lauseita ja tämän miehen tekstiä tekisi mieli lukea vaikka pesukoneen käyttöohjeista. Osta tärkeälle ihmiselle lahjaksi Palatkaa perhoset ja sen kaveriksi sano kirjalla, että Anna minun rakastaa enemmän. Pokkarina molemmat alle kympin kappale. Kauniita, koskettavia ja mukaansa tempaavia lukukokemuksia molemmat.

Kenelle: Sille herkälle kaverillesi, joka kasvoi aikuiseksi. Tai hänelle, joka kaipaa hetkeksi pois arjesta sukeltamalla muiden ihmisten ihmissuhdeongelmien ja kasvutarinoiden ääreen. (Ts. sopii siis meille kaikille.)

***

Vetävä ja fiksu episodiromaani



Ina Westmanin Syliin on kokoelma kertomuksia vaikeista elämäntilanteista ja ihmisistä niiden keskellä. Tarina alkaa vaikeiden raskauksien osastolta. Äitien lisäksi episodimaisiin tarinoihin kutoutuvat mukaan myös potilaiden perheenjäsenten elämät ja osaston sairaalahenkilökunnan omat kohtalot. Romaanin henkilöhahmot liukuvat lähelle. Lukija kiintyy heihin nopeasti. Kirjan edetessä ja lähetessä loppuaan kasvaa suoranainen tarve tietää lisää. Miksi Maija lapsen saatuaan katosi? Löytyykö hän? Kuinka lapsensa menettänyt Monica selviää – haaleneeko vauvan syliin jättämä varjo koskaan? Paljastuvatko suomenruotsalaismiehen rahakkain sopimuksin peitellyt isyydet koskaan? Teos on vähän kuin runoutta: helppolukuista tekstiä vaikeista asioista. Syliin kertoo erilaisten perheiden kohtaamista vaikeuksista ja siitä, miten niistä selvitään, jos selvitään. “Ja harvoinhan ihminen mitään näkee, jos ei tikulla osoiteta, totuutta tuskin koskaan.” 

Kenelle: Hyvien tarinoiden ja kirjojen ystäville. Aiheena on äitiys, mutta tämä ei todellakaan ole kategorinen "äitiyskirja". Sopii erityisen hyvin myös iseille.

5) Asiaproosaa tietokirjojen ystäville ja muille asiapenteille


***

Suomiräppikirjat!




Mikko Aaltosen kirjoittama JHT eli Jare Henrik Tiihosen, Cheekin, elämänkerta kuului kohdallani kategoriaan "en todellakaan aio lukea". Vaan luinpas kuitenkin ja kuulkaas, yllätyin ja paljon. Sehän oli julmetun hyvä yrittäjätarina. 

Muistan, kuinka 2000-luvun alussa naureskelimme Cheekin ärsyttävän muovisille ja itserakkaille musiikkivideoille. Että mikä ihmeen sirkuspelle tää jäbä oikein luulee olevansa! Joku lahtelainen juntti, josta kasvoi kokoomusta äänestävä geelitukka. Eh. Juu kiitos ei.

Ja nyt tulee se mutta! Mutta. Tartuin kirjaan ja tajusin, että se onkin yritttäjätarina. Konkreettinen kuvaus siitä, miten ei-niin-kenestäkään tuli kovan duunin kautta superstara.

Kenelle: Mainio lahjaidea yrittäjäkaverille. Toimii tämä rap-musiikista ja ylipäätään nuorisokulttuuristakin kiinnostuneille. Paljon kiinnostavia yksityiskohtia levy-yhtiöbisneksistä, suomalaisesta räppiskenestä Rähinästä Avaimeen ja tilitystä seurustelujutuista ja niistä julkisuudessakin jo paljon möyhityistä mielialahäiriöistä.

***

Suosittelen myös mainion Laura Frimanin kirjoittamaa toista tänä vuonna julkaistua suomiräppikirjaa Etenee! JVG:n tarinaSe kertoo JVG:n tarinan poikien lapsuusvuosien korvatulehduskierteestä kokoonpanon huikeaan menestykseen. Vaikka kirjassa pääsevät ääneen muusikot itse ja heidän lähiperheensä, Etenee! malttaa kertoa JHT:tä syvällisemmin myös taustoista eli suomiräppiskenen synnystä ja ilmiöistä.

Kenelle: Musadiggarille ja alakulttuureista kiinnostuneille. Joululahja, jota arvostaa varmasti myös se sukuun kuuluva 14-vuotias, jolle on aina yhtä vaikea keksiä mieleistä lahjaa.

***

Elämäntaito-opas ilman hölönpölöä




Aviopari Susan ja Mats Billmark koki päivätyössään burnoutin. Kokemuksesta selvittyään pariskunta päätti julkaista omilla säästöillään opaskirjan kaikille stressistä ja murehtimisesta kärsiville. Kirjan nimi ei nosta odotuksia korkealle: Elä enemmän, stressaa vähemmän. Unelmahöttöä, puuskahtaa tämä realisti! Teos nousi kuitenkin kotimaassaan Ruotsissa viime vuoden kirjasensaatioksi, jota myytiin ensimmäisinä viikkoina yli 100 000 kappaletta. Kirja lupaa lisätä lukijan onnellisuutta – ja tekee sen toden totta ilman bullshittiä. ”Jokainen meistä on joskus kokenut hetken, jolloin kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen; koemme muutaman silmänräpäyksen ajan tyyneyttä ja sisäistä rauhaa ja haluamme jäädä tuohon tilaan.” MYYTY!

Kenelle: No etenkin ruuhkavuosittelijalle.
***


Kurkkaus ranskalaiseen arkeen


Kiinnostavia  ja mukaansa tempaavia tarinoita perhe-elämästä Etelä-Ranskassa. Viihdyttävä nojatuolimatka sinne, missä syödään keksejä, juodaan hyvää viiniä ja tervehditään naapureita. Ja sinne, missä asuntojen homeongelma ratkaistaan maalaamalla päälle ja pähkäillään, kummalta puolelta se poskipussailu kuuluukaan aloittaa. Toimittaja Helena Liikanen-Rengerin Maman Finlandaise on hauska matka keskelle vähän toisenlaist arkea. Hauska lukukokemus ei kuitenkaan ole pelkkää viihdepläjäys vaan sisältää tarkkoja havaintoja ylipäätään monikulttuurisesta perhearjesta ja kertoo ranskalaisten lisäksi paljon myös meistä suomalaisista.

Kenelle: Esimerkiksi lapsiperheiden vanhemmille. Sekä heille, joita kiinnostavat suomalaisten seikkailut ulkomailla. Niin ja ehdottomasti myös heille, jotka tykkäävät matkustaa Ranskaan. 

***

Kaunis ja herkullinen ruokakirja


Tässä on The Lahjakirja. Iso, muhkea ja kaunis. Sisällä yli sata ideaa mihin tahansa juhliin, illanistujaisiin tai ihan vain vaikka omien iltojen iloiksi. Upea ruokateos sisältää napostelu- ja juomareseptiä ympäri maailmaa. Saisiko olla merileväsipsejä tai täytettyjä kirsikkatomaatteja? Ainakin lasillinen sadonkorjuusangriaa, kiitos! 

Kenelle: Hannele Hyvärisen ja Johanna Myllymäen käsissä syntynyt Suupaloja! on hyvä joululahja kenelle tahansa, joka nauttii ruoanlaitosta.

***

Eräs tositarina Syyriasta




Istanbulissa vuosia asuneen toimittajan Lotta Nuotion Yksi miljoonista – Modin pako Syyriasta osuu surullisella tavalla järjettömän hyvin juuri tähän aikaan. Syyrian tilanne on edelleen ihan hirveä ja kamalammaksi se vain menee. Ei ole ihme, että kaikki, joilla on mahdollisuus, lähtevät etsimään tulevaisuutta muualta. Niin kirurgiksi opiskeleva Modikin. Modi joutui demokratia-aatteidensa takia vankilaan ja Assadin joukkojen kiduttamaksi. Hän pakeni Syyriasta Istanbuliin ja sieltä eteenpäin Ruotsiin. Teos kertoo yhden turvapaikanhakijan tarinan. Se avaa tämänhetkisen kriisin syitä ja ihmisten hätää kammottavien olosuhteiden keskellä. 

Kenelle: Yhteiskunnallisista aiheista ja etenkin turvapaikanhakija-aiheista kiinnostuneille. Tärkeä kirja, jonka mahdollisimman monen soisi lukeavan. Jos suvussasi on sellainen maahanmuuttajiin epäluuloisesti suhtautuva "persu", osta sille tämä kirja.

***

Asiaviihdettä uutistyöstä ja suomalaisesta rikoshistoriasta



Likainen Harri on vetävästi kirjoitettu teos tunnetun rikostoimittajan työurasta. Tarina alkaa 1980-luvun alussa, kun itähelsinkiläinen Harri Nykänen kävelee sisään Helsingin Sanomien kotimaan toimitukseen. Tarina päättyy vuoteen 2001, kun Nykänen ei suostu pitämään suutaan kiinni vaan paljastaa suorassa televisiolähetyksessä Matti Ahteen ahdistelleen alaisiaan seksuaalisesti. Haastattelun jälkeen Nykänen joutui irtisanoutumaan. Kirja paljastaa Nykäsen uran mehevimpien skuuppien taustoja ja kuvaa kiinnostavalla tavalla tutkivan journalistin työtä ja sen mukanaan tuomia ristiriitoja. 

Kenelle: Erinomainen lahja vaikkapa hänelle, joka on seurannut Sipilän ympärillä pyörinyttä YLE-kohua. Tai hänelle, joka on lukenut ja katsonut kaikki mahdolliset Jari Aarnioon liittyvistä oikeusjutuista kertovat uutiset ja televisio-ohjelmat. Siis minulle. (Paitsi että luin tämän jo, ja tykkäsin!)

***

PS. Niitä maanmainioita Islantilainen voittaa aina -kirjoja lakusuklaakylkiäisellä saa vielä. Suomeen ehtii jos tilaat 16.12. mennessä ja Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan tilauksen dead-line on 14.12. 

Linkit ovat affiliate-linkkejä, eli jos ostat kirjoja, saan myynneistä pienen provikan.

Tunnisteet: ,