Flunssan karkottaja

Kärsin toista viikkoa kevyestä flunssasta. Tämä ei ole lähellekään samallainen tauti kuin se influenssa josta moni juuri nyt kärsii, mutta hermoja ja nenää raastavaa tämä silti on. Pieni vittumainen heikotus ja heikko vitutus on läsnä ihan joka hetkessä.


No te tiedätte stoorin: nenä vuotaa, aivastuttaa, silmät tuntuvat kuivilta ja lihaksia särkee mutta vain sen verran että tietää olevansa melkolailla pelikunnossa. Kuumetta ei ole eikä vatsatautia, mutta nenä on verillä ja kone käy hitaalla.

Perheestä onneksi kukaan muu ei juuri nyt ole samalla tavalla "vähän kipeänä" kuin minä. Mutta silti - kaksi viikkoa semikipeänä alkaa jo lievästi ottaa päään. En ole kunnolla saikulla, mutta en ole täysikuntoinenkaan. Ärsyttävää rypemistä harmaanvihreässä limassa.  Lievästi sanottuna ottaa päähän - ja vielä vuoden kiireisimpänä aikana.

Vedän särkylääkkeitä maltillsisesti eli noin yhden tabletin vuorokaudessa. Lääkkeilyn ohessa nautin suuria määriä c-vitaamiinporejuomaa ja valmistan omaa flunssankarkottajakeitostani. Tätä "flunnsajuomaa" keittelen kolmesti päivässä: heti herättyäni, päivällä ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Juoman juju on överimäärässä inkivääriä ja hunajaa. Juoman jälkeen hengitystiet pysyvät pari tuntia terveenoloisina ja olo jokseenkin siedettävänä. Juoman pohja on joki ei musta tee eli joko hedelmätee, rooibos tai vihreä tee). Sain vähän aikaa sitten maistiaisia helsinkiläiseltä Nord-T:ltä ja olin aika fiiliksissä huomattuani, että heillä on ihan omaa, Reykjavikille nimikoitua valkoista teetä. Rooibos toimii mielestäni tässä flunssajuomassa parhaiten, mutta tuo vaalea tee on minusta myös ihan kelpo. Ainakaan se maku ei ole liian päällekäyvä. Ja juuri nyt tässä tilassa en halua mitään, mikä dominoi liikaa.

Juomastani tekee spesiaalin suosikkiyrttini rosmariini. Jos kaupasta löytyy hyvää tuoretta rosmariinia, heitän oksan teelehtien kaveriksi hautumaan. Jos tuoretta rosmariinia ei löydy, käytän kuivattua versiota. Se ei maistu yhtä hyvälle, mutta tuo drinkkiin yrttisen talvifiiliksen. Koen rosmariinin myös vähentävän liman eritystä. En tiedä on kyse lume-ilmiöstä, mutta pääasia on, että fiilis paranee.



Flunssan karkottaja - tee näin


Pilko peukalonkokoinen pala tuoretta inkivääriä. Pistä inkivääri ja 3 dl vettä kiehumaan muutamaksi minuutiksi. Sammuta liesi ja lisää nesteeseen teenlehdet ja rosmariini. Hauduta kannen alla 2-5 minuuttia. Sen jälkeen lisää juomaan sitruunanmehua. Kaada sihdin läpi kuppiin ja lisää juoman sekaan todella paljon hunajaa. Nauti lämpimänä ja mielellään kolmesti päivässä. Juomaa ryystäessäsi toivo, että se nuha jo saakeli sentään loppuisi.

Tsemppiä kaikki kohtalotoverit!

Tunnisteet: