Oma koti Airbnb-vuokralle?

Matkustamme suhteellisen usein ja välillä olemme poissa kotoa pidempiäkin aikoja. Sillä välin kun on itse reissussa, voi oman kodin laittaa vuokralle vaikka Airbnb:hen ja rahoittaa vuokratuloilla matkaa. Meillä on matkan aikaisesta asunnonvuokraustouhusta sekä hyvää että huonoa sanottavaa.



Perheemme asuu vähän siellä sun täällä, Islannin lisäksi pääosin Lontoossa ja Suomessa. Perheenjäsenten tapaaminen vaatii siis aina matkustamista. Käymme koko porukka vähintään kerran vuodessa Suomessa. Nelihenkisen perheen siirtely paikasta toiseen vaatii jo vaivannäköä ja on sen verran hintavaakin puuhaa, että kun lähdemme matkaan koko perheen voimin, olemme kohteessa perillä hieman pidempään. Silloin emme kovin miellämme jätä kotiamme tyhjäksi.

Kun teimme pari vuotta sitten viiden kuukauden mittaisen maailmanympärimatkan, laitoimme asuntomme vuokralle. Koska olimme poissa niinkin kauan, halusimme antaa avaimet pysyvälle vuokralaiselle. Emme halunneet ottaa Airbnb-vieraita, koska halusimme itse nähdä, missä kunnossa asunto on vuokratessa ja miltä se näyttää, kun palaamme takaisin samojen vuokralaisten asuessa siellä edelleen. Sitä paitsi viiden kuukauden reissumme osui talveen ja alkukevääseen, jolloin matkailijoita on täällä Islannissa liikkeellä vähemmän. Airbnb-vieraita ei olisi edes välttämättä ollut tarpeeksi. Pääsimme myös paljon vähemmällä säätämisellä, kun kotiamme asutti koko matkamme ajan samat ihmiset.


Viime kuussa tekemämme Sardinian-reissun ajan sen sijaan turvauduimme Airbnb-palveluun. Laitoimme asuntomme vuokralle ja saimme kaksi viiden yön mittaista varausta. Koska emme olleet itse täällä luovuttamassa avaimia, annoimme vastaanotto- ja siivousjutut kaverimme vastuulle, joka pyörittää päätyönsä ohella Airbnb-palvelua. Hän vuokraa muiden ihmisten asuntoja Airbnb-markkinoilla, hoitaa vastaanottamisen ja vaihtaa lakanat. Vähensimme vuokratuloista kaverimme palkkion ja verot: käteen jäävällä osuudella katoimme majoituskulut Sardiniassa. Olihan se ihan hirveän kätevää.

Omaa kotiaan Airbnb-vuokralle laittavan kannattaa harkintavaiheessa tehdä selväksi muutama juttu.

1. Mieti, paljonko rahaa ihan oikeasti jää käteen. Airbnb-sivustoa katsellessa vuokratuotot näyttävät huimilta: kaksiosta saisi yli 150 dollaria yöltä. Neljän viikon vuokraöistä rikastuisi 4 500 dollaria. Wow! Paitsi ei ihan. Ensinnäkin vuorkatuloista kuuluu vähentää verot. Toisekseen se vuokraaminen itsessään maksaa: joko vuokralleantajan omaa työaikaa tai ostopalveluna. Jos teet avainvenklaukset, siivouksen ja lakanoiden vaihdon itse, siihen menee jokaisen vieraan kohdalla vähintään 2–3 tuntia. Jos olet itse lähdössä matkalle, on pakko ostaa apua. Airbnb-asuntoja manageroivat ottavat vähän tekijästä riippuen 20–50 % vuokratuloista itselleen. 

Airbnb-kämppään pitää tehdä myös erilaisia hankintoja. Asuntoon pitää esimerkiksi ostaa tarpeeksi lakanoita ja pyyhkeitä. Asukasvaihtojen välillä ei välttämättä aina ehdi pitää pyykki- ja kuivauspäivää.

2. Mieti, jaksatko puunata kodistasi Airbnb-kämpän. Se ei tapahdu ihan hetkessä. Henkilökohtaiset tavarat pitää siirtää sivuun. Kaikki arvokkaat esineet kannattaa sulkea kaappeihin (en pelkää varkauksia vaan vahinkoja, että joku vahingossa törmää matkalaukullaan tietokonepöytään ja 20 tuuman näyttö räsähtää rusinoiksi lattialle). Vaatekaapit pitää tyhjentää vieraiden käyttöön. Samoin eteinen. Ja kylpyhuoneen säilytyskorit. Meillä meni oman kotimme Airbnb-kunnostamiseen kaksi ja puoli työpäivää. Neljän ihmisen lelut, tavarat, seinillä olevat henkilökohtaiset valokuvat, vaatteet, vuosikertaviinipullot ja työpaperit printtereineen muodostavat aikamoisen määrän siirreltävää tavaraa. (Äläkä unohda, että tämä operaatio pitäät tehdä myös toiseen suuntaan kotiin palatessa.)


3. Löydätkö luotettavan Airbnb-managerin? Jos olet vuokraamassa omaa kotiasi oman matkasi ajaksi, et ole itse paikan päällä luovuttamassa avaimia, opastamassa talon tavoille ja siivoamassa asuntoa seuraavia vuokralaisia varten. En ole ikinä  kuullut ongelmia vuokralaisista, mutta liian suurpiirteisistä Airbnb-managereista olen. He eivät olekaan siivonneet asuntoa tarpeeksi siistiksi ja nettipalveluun on tullut valituksia. Tai ehkä he myöhäistyivät saapumisesta ja vuokralaiset joutuivat odottelemaan pääsyä sisään yli tunnin. Airbnb-managerikin voi hukata avaimet. Eli: luotettavan ja mielellään tutun Airbnb-jeesarin löytäminen on tärkeää. Hanki jeesarille myös varamies tai -nainen, jos olette matkalla pidempään, sillä kuka tahansa voi vaikka sairastua.

4. Kestätkö muiden jättämiä jälkiä? Kaikille sattuu pieniä onnettomuuksia. Meistä kaikista jää myös asumisen jälkiä. Mieti jo etukäteen, että kestätkö, jos kotiisi tulee jonkun muun jättämiä pysyviä muistoja. Meidän asunnossamme yksi vuokralaisista oli laittanut kuuman kattilan puisen keittiönpöydän päälle (vaikka kodin käyttöohjeissa ohjeistetaan käyttämään pannunalusia ja ne ovat näkyvällä paikalla keittiössä). Lopputuloksena oli ruskea rengas keskellä täyspuista tiskipöytää. Hiomallahan se lähtee ja lakkaa päälle, mutta kyllä renkula nyt vähän harmittaa kuitenkin. Toisaalta - sama moka olisi voinut sattua myös minulle, joten en vetänyt siitä (kovin isoja) pultteja.


5. Muista naapurit! Eri maissa on erilaisia käytäntöjä. Meillä Reykjavikissa kerrostaloasuntoa Airbnb-vuokralle laittavien pitää tietyissä tilanteissa kysyä toimintaan lupa talon muilta asukkailta (kaupungin järjestyssääntö). Ota siis selvää oman kotikaupunkisi säännöistä ja ole kohtelias ja vähintään ilmoita suunnitelmistanne naapurille, vaikka säännöt eivät sitä edellyttäisikään. Sitä paitsi kun naapurit tietävät, että teillä on vuokralaisvieraita, he eivät ihmettele, kuka ihme on murtautunut kotiinne pitämään bileitä sillä välin kun te itse olette ulkomaanmatkalla.

Ai niin! Muista myös kehottaa asukkaita pitämään mahdollisimman vähän ääntä yleisissä tiloissa. Matkalaukkuja pitää pystyä kantamaan myös hiljaa, etenkin jos kello on neljä aamuyöllä.


6. Ilmoitusta tehdessäsi muista yksityisyys. Tämä koskee erityisesti heitä, jotka vuokraavat omaa kotiaan. Sehän se Airbnb:n idea alunperin oli: ihmiset vuokraavat omaa kotiaan kotikaupunkiin tuleville matkailijoille silloin, kun eivät itse ole kotona. 

Monella heräsi kuitenkin bisnesvainu ja pian kotivuokrauksesta tuli järjestäytynyttä "kotivuokrausta". Enää ei vuokratakaan vain omaa himaa, vaan yhtä tai useampaa sijoitusasuntoa. Me olemme puolison kanssa yöpyneet monissa Airbnb-asunnoissa mm. Munchenissä, Pariisissa ja Pohjois-Islannin Akureyrissä - eikä niistä yksikään asunto ole ollut kenenkään koti. Sen huomaa siitä, että kukaan ei tuo avaimia (ne saadaan salasanallisesta avainlokerosta), asunnon kaapeista ei löydy ruoanlaittovälineitä (paitsi Ikean aterimet), komeroissa ei ole lainkaan kuivaruoka-aineita (paitsi suolapurkki) eikä makuuhuoneissa tai missään huoneessa ole kunnollista vaatekaappia tai -komeroa, jossa voisi säilyttää vaatteita. On ihan selvää, että näissä asunnoissa ei asu kukaan vakituisesti. 

Jos kuitenkin vuokraat juuri omaa kotiasi (kuten me teimme), kannattaa vähän miettiä, mitä julkiseen Airbnb-ilmoitukseen laittaa. Älä ainakaan anna ilmoituksessa tarkkaa kotiosoitetta (se annetaan vasta vuokralaisen tehdessä varauksen). Liian yksityiskohtaisia kuvia talon ulkopuolelta ei myöskään ole tarve antaa, eikä kuvia tarvitse olla ihan jokaisesta laatikosta ja olohuoneentuolista. 

Ilmoitusta ei ole myöskään pakko tehdä omalla nimellä: osa Airbnb-managereista (ks. kohta 3) myös välittää asunnon puolestasi eikä oma nimesi näy ilmoituksessa minnekään. Reykjavikin seudulla on monia ihan pelkästään Airbnb-yritystoiminnan ympärille perustettuja yrityksiä, joiden bisnes on hoitaa vuokrauskuvioita avaimet käteen -periaatteella. Kaverini yritys on juuri tällainen "täyden palvelun talo" ja käytimme sitä kahdesta syystä. En halunnut omalla nimelläni kuvia omasta kodistani kaiken kansan nähtäville. Ja vielä tärkeämpänä syynä: minulla ei ole aikaa kysely-, varaus- ja vuokraussäätöön, johon uppoaa helposti paljonkin aikaa. Oli yksinkertaiesti helpompaa antaa tuo kaikki jonkun muun tehtäväksi.


7. Vaihtoehtona pitkäaikaisvuokraus? Jos Airbnb tuntuu säädöltä, voi pitkäaikaisvuokraus olla parempi idea. Kuukausivuokratulot jäävät pienemmiksi, mutta myös kuluja ja tekemistä on vähemmän, jos vain vuokralainen on luotettava. Olen kuullut muutamilta paikalliselta kaveriltani, että he mieluummin lyhyeksi aikaa ulkomaalaisille kuin pitkäksi aikaa oman kotimaansa asukkaille. Ensiksimainitut kuulemma maksavat aina vuokran ajoissa ja jos joku menee pieleen, he lähtevät viimeistään lentolippuun merkittynä paluupäivänä takaisin kotiinsa. (Vuokratakuu on ehdoton, jos vuokraat asunnon tuntemattomalle pideämmäksi aikaa.)

8. Tyhjä koti on aina riski. Jos käy huono tuuri, vuokralainen voi olla riski. Jos käy vielä huonompi tuuri, tyhjä asunto on vieläkin suurempi riski. Vuokralainen on nimittäin turvallisuustekijä. Asuttu asunto ei ole yhtä houkutteleva murtokohde kuin asunto, jossa on sisällä asukkaat. Jos olet lähdössä pidemmälle reissulle, etkä halua vuokrata asuntoa eteenpäin, pidä kuitenkin huoli, että joku käy kotonasi säännöllisesti, vaikka sinulla ei olisi kukkasen kukkasta vaikka kastelua. Jo se, että asunnossa on liikennettä, postilaatikko tyhjennetty ja omakoti-, rivi- ja paritaloissa lumet luotu portaiden edestä, on potentiaalisille varkaille turn off.

Jäiköhän jotain sanomatta? Keskustelu jatkuu kommenteissa. 

Tunnisteet: