Työreissuilla pää tyynyyn

Käyn sekalaisten työkuvioideni takia Suomessa parin kuukauden välein. Useimmiten reissut kestävät alle viikon. Sovin muutamalle päivälle julmetun määrän palavereja ympäri pääkaupunkiseutua - ja yritän oppia muistamaan sen, että Helsingissä ei liikuta firmasta toiseen yhtä nopeasti kuin Reykjavikissa. Matkaan menee aina vähintään puoli tuntia, eli liikaa ei saa ahnehtia.

                                                                                    Yhteistyössä Hotelli Katajanokka ja Hotelli Rantapuisto.


Palaveriputken jälkeen vetäydyn koneeni kanssa tekemään töitä herätäkseni sitten taas aamulla uudestaan seuraavan päivän palavereihin, lounastreffeille ja muihin seikkailuihin. Armotonta säätämistä, mutta kun muutamasta päivästä on otettava kaikki irti, ei auta. Mitä nopeammin saa sovitut asiat tehtyä ja ihmiset tavattua, sitä nopeammin pääsee takaisin kotiin.

Ennen kuin meille syntyi lapsia majoituin Suomen-työmatkoilla ystävieni luokse. Se oli järkevää ja hauskaa, koska vanhassa kotimaassa asuvia ystäviä ei ehdi juuri muutoin tavata kuin työmatkoillaan. Yhteiset aamiaishetket, iltaisin ruoan laittaminen ja juttelu myöhään yöhön olivat oleellinen osa työmatkoja. Sitä tuntui tekevänsä muutakin kuin töitä.

Lasten tultua tilanne on kuitenkin muuttunut: työmatkat ovat lyhentyneet ja tekemisen määrä on kasvanut. Kyllähän se korpeaa, että enää ei ole aikaa nähdä niin paljoa ystäviään kuin aikaisemmin. Kaikki päivät ovat täynnä sitä itseään, siis palavereja ja dediksiä, ja iltaisin olen useimmiten niin rättipoikki, että vetäydyn mieluiten hiljaa hotellisängyn lakanoihin yksin. Ilman että tarvitsee hengittää sisään puhuakseen jollekin jotain. Voi ihan vaan pelkästään hengitellä. Koska aikaa työn tekemiselle on vähemmän kuin ennen, käytän illoista ja muista omista - eh - luppoajoista liikenevän ajan työn ääressä, että ei sitten kotona tarvitse niin kovasti kirittää. Senkään takia en enää juuri yövy ystävieni luona. En nimittäin halua olla se tylsä tyyppi, joka istuu koko illan kaverinsa olohuoneessa näpyttämässä läppäriä ja vastaa kaikkiin keskustelunaloituksiin jotain yksitavuista. Teen töitä mieluummin ilman huonoa omaatuntoa ja keskittyneenä omassa hotellihuoneessani.

Majoitun nykyään näillä Suomen-työreissuillani hotelleihin. Suosin keskustahotelleja, joista pääsee nopeasti joko sporalla tai metrolla päivänsyrjään. Sijainnin lisäksi erittäin tärkeää on työpöytä: työskentelen hotellissa paljon, eli hyvä valaisu, kunnon työpöytä ja tuoli ovat tärkeitä. En tarvitse samppoopulloja, minibaaria tai huonepalvelua, mutta wifin ja aamiaisen on sisällyttävä huoneen hintaan. Olen valmis maksamaan hotellihuoneesta vuorokaudessa korkeintaan 120 €. Onneksi olen haukka etsimään tarjouksia eri hotellivaraussivustoilta ja kehittynyt siinä aika hyväksi, eli melkein aina pääsen alle tuon summan.



Tällä viimekertaisella Helsingin-työmatkallani Hotelli Katajanokka ja Hotelli Rantapuisto kutsuivat minut vieraakseen testaamaan hotelliyöpymistä tiloissaan. Kiitin mukavasta kutsusta ja tein varaukset. Vietin kaksi yötä Katajanokalla Hotelli Katajanokan holveissa ja viimeisen yön luonnonhelmassa Rastilassa Hotelli Rantapuistossa. 



Katajanokan vanhan vankilan tiloihin avattiin muutama vuosi sitten hotelli. Vanhoista selleistä kunnostettiin hotellihuoneet, ja vankilan kirkosta tehtiin kokoustila. Hotelli Katajanokan 1800-luvulle ulottuva vankilahistoria näkyy kaikkialla: hotellihuoneiden ovet ovat kapeita ja matalia kuten sellien ovet aikanaan. Keskikäytävällä seisoessaan näyttää vähän  Prison Breakilta. (Jos ei katso kokolattiamattoa tai huomaa pehmeitä nojatuolia ja muita lifestyle-hotellin yksityiskohtia.) Seinät ovat paksuja ja ikkunat pieniä. Tiiliseinien määrästä päätellen täällä on ollut vangeilla paljon laskettavaa.



Katajanokan hotelli toimi työmatkalaisenkin näkökulmasta hyvin: hotellin pihalta pääsee nelosen ratikalla keskustaan muutamassa minuutissa, wifi on nopea ja huoneen työpöytä tarpeeksi tilava (ja sen lähellä oli pistokkeita). Ehdottomana plussana hienot saunatilat, jonne pääsee kymmenen euron maksua vastaan löylyihin. Eikä edes yleiselle naisten tai miesten vuorolle, vaan tuolla summalla saa koko saunan itselleen tunniksi. Huoneeni sijaitsi kellarikerroksessa. Kävi hyvä mäihiä! Respasta nimittäin kerrottiin, että minun huoneeni oli aikanaan ns. onnellisten vankien selli. Eli selli, jossa vangit viettivät vain sen yhden viimeisen yön ennen vapautumistaan. Tässä huoneessa ei kukaan kummitellut, eli sain nukkua yöni.


Hotelli Rantapuisto Rastilassa taas oli ihan toista maata kuin työmatkahotellini yleensä. Julkiset liikenneyhteydet ovat surkeat, eli tulin paikalle taksilla ja lähdin sieltä aamulla taksilla. Hotellille pääsee kyllä metro&bussi-yhdistelmällä, mutta surkea tarkoittaa minulle työmatkakontekstissa sitä, että matka hotellilta lentokentälle olisi kestänyt tunnin ja 20 minuuttia. Mutta koska aamulla ei ollut kiire mihinkään, sijainti ei haitannut vaan oli itse asiassa stressaavan viikon odotettu pelastus. Hotellista sai sitä mitä juuri silloin tarvitsin: hetken hiljaisuutta ja luonnon rauhaa. 



Rantapuistossa on todella omanlaisensa tunnelma. Se on vanhoin upein suomalaisin design-huonekaluin kalustettu hotelli meren rannalla, keskellä metsää. Ovenkahvissa on jo kauan sitten aikaa kuopatun SYP:n logot. Syy näihin omalaatuisiin ovenkahvoihin selvisi lukiessani talon historiikkia: ennen muinoin eli ennen suomalaista pankkilamaa näissä tiloissa koulutettiin pankinjohtajia ja pankkihenkilökuntaa. Ai että, jos seinät osaisivat puhua! Näillä nahkasohvilla on järjestetty varmasti ikimuitoisia kasinovuosien virkistäytymisjuhlia ja muuta kansantaloutta edistävää toimintaa.



En lähtisi Rantapuistoon yöksi, jos minulla olisi seuraavana aamuna palaveri Helsingin keskustassa. Mutta viimeisen työpäivän iltaan hotelli sopi paremmin kuin hyvin. Kun kaikki työasiat olivat plakkarissa, palaverit käyty ja sähköpostit kirjoitettu, vaihdoin päälle lenkkikamat ja lähdin ulos. Ei tarvinnut mennä jalkakäytävälle hölkkäämään ihmisten sekaan, vaan suuntasin Rastilan metsiin pehmeille poluille. Puolituntisen kiskaisun jälkeen kävelin lopun matkaa hitaasti pitkin merenrantoja ja hengitin raikasta ulkoilmaa. Huomasin, että puissahan on tosiaan jo keltaiset lehdet ja kohta ei edes niitä.

Saunoin, söin hotellin ravintolassa erinomaisen hampurilaisen ja join baarissa yhden hyvän, jääkylmän oluen. Kun hipsin ravintolasta takaisin toisessa rakennuksessa olevaan huoneeseeni, syksyinen tuuli vain yltyi ja lehdet lentelivät. Pihan poikki juoksi kolme oravaa. Ihan kuin olisin ollut landella. Jätin makkarin ikkunan hieman auki ja nukahdin kuunnellessani puiden suhinaa. Aamulla puissa oli harvinaisen vähän lehtiä.



Tunnisteet: ,