Selviääkö ihminen ilman pitkää lomaa

Lähiksen Hanne kirjoitti mahtavan jutun pätkälomailusta. Siis siitä, kuinka sen neljän viikon palkallisen kesäloman ja viikonmittaisen talviloman sijasta voi lomailla niin, että pitää lomaa vain silloin tällöin ja vähän kerrallaan. Muutaman päivän keskellä viikkoa, joululoma joulun jälkeen, pitkän viikonlopun siellä täällä ja vaikka osa-aikakesäloman näin keskellä lokakuuta.


 

Juttu on kuin omasta kynästä. Mä olen intohimoinen mikrolomailun kannattaja. En koe työtäni koskaan niin stressaavaksi, että kaipaisin pitkää lomaa. En ole ikinä kärsinyt nukkumisvaikeuksista työn takia, saanut rytmihäiriöitä tai huomannut että aivan liian pitkien työpäivien takia keskittymiseni herpaantuu ja hertsaan pienistä. (Noh, olen toisaalta aina ollut mestari hertsaamaan pienistä, mutta se on toinen juttunsa.)



Eniten töihin liittyvä kenkäni puristaa yleensä siitä, että en pääse tekemään niitä tekemättömiä töitä, koska muu elämä eli lähinnä arjenpyöritys vie juuri tässä pikkulapsivaiheessa niin paljon aikaa. Se, että on aikaa tehdä töitä, on itse asiassa jopa melkein rentouttavaa. Pidinhän viime keväänä työntekoloman kotona sillä välin kun muu perhe lähti pääsiäiseksi mökkeilemään. Pieni tauko siellä ja toinen täällä saa innon tehdä töitä kasvamaan entistä isommaksi ja kun löytyy sopivasti aikaa, syntyy tekemisen palossa hyvää jälkeä.

En kuitenkaan halua vetää itsestäni yhtäläisyysviivoja pitkän kesäloman tarvitsijoihin ja ihmetellä heidän lomatarpeitaan, koska...

...olen täysin eri asemassa kuin joku sellainen, jonka työ ihan oikeasti sisältää rakennusaineet stessiin. Tarkoitan lähinnä ammatteja, joissa on toisista ihmisistä valtava vastuu, mutta älyttömän kiireen - mikä johtuu esimerkiksi liian tiukoista resursseista - takia tuntuu, että homma ei pysy kasassa. Lääkärit, sairaanhoitajat, lastentarhanopettajat, opettajat, vanhustenhoito...

...olen täysin eri asemassa kuin 70-tuntista työviikkoa tekevä uraohjus, jonka seuraavan vuoden bonus ja asunto-, vene-, kesämökki- ja hevotallilainalyhennykset ovat kiinni siitä, kuinka monta kauppaa saa junailtua. En minä ikinä niin paljoa töitä tee. Jos tarve vaatii, välillä luukutan 14-tuntisia päiviä, mutta nykyään äärimmäisen harvoin, muutamia kertoja vuodessa korkeintaan. Yleensä minulla kuluu korkeintaan 4-5 laskutettavaa, tehokasta työtuntia päivässä. Tähän aikaikkunaan en lue mitään säätöjuttuja eli  sitä aikaa mikä menee postissa juoksemiseen, kuittien lajitteluun, printterin korjaamiseen, uutisten lukemiseen ja ruokatunnilla tai kahvilla käyntiin. (Nuo aktiviteetit eivät ole minulle varsinaista työaikaa, koska en voi niistä ketään laskuttaa.).





...olen täysin eri asemassa kuin sellainen, jolla on stressiä aiheuttava mulkku pomo tai työpaikka, jossa kiusataan. Sen sijaan minulla on asiakkaita ja kumppaneita ja kanssayrittäjäkavereita. Heille olen isommassa suorassa vastuussa kuin mitä olisin esimiehelleni tai kollegoilleni (ei ole irtisanomisaikaa), mutta toisaalta asiakkaani tai verkostokumppanini ei voi olla minua kohtaan epäreilu, syrjivä tai muuten työpaikkakiusaaja. Tai tokihan voi yrittää olla, mutta silloin minä lopetan hommat ja etsin uuden asiakkaan ja uudet verkostot.

...olen myös täysin eri asemassa kuin se, joka joutuu tekemään yövuoroa, joustamattomia vuoroja, pitkiä työvuoroja, viikonloppuja, iltoja, menemään töihin aamuviideksi ja kaikkia muita mahdottomalta kuulostavia komboja. Työnteko on ihan eri tavalla rasittavaa silloin ja pitkä loma tulee varmasti enemmän kuin tarpeeseen.

Näillä tyypeillä on aivan erilainen työ kuin minulla. He ovat aivan eri tavalla väsyneitä, rasittuneita ja jopa stressaantuneita. Heille sellainen mikrolomailu, joka sopii esimerkiksi minulle, ei tulisi välttämättä kuuloonkaan. En tiedä, selviäisivätkö he ilman pitkää lomaa.





Selviänkö loppupeleissä minäkään? Se kävi ensimmäisen kerran mielessäni kun juttelin psykologiystäväni kanssa työnteosta ja lomanvietosta. Hänen mielestään mikrolomailuni kuulostaa "melko huolestututtavalta". Tutkimusten mukaan ihminen tarvitsisi kuulemma vähintään 3-4 viikkoa keskeytyksetöntä lomaa, jotta hänen kehonsa ja mielensä ehtii toipua työn aiheuttamasta stressistä. Viikon loma ei siihen kuulemma riitä. Muuten kone alkaa ylikuumeta ja loppuunpalamisen riski kasvaa. Hyvinvointi kuulemma paranee noin 8 päivää lomallejäännin jälkeen. Jos loman lopettaa ennen sitä, hyvä fiilis ei ehdi edes nousta.



Niin kauan kuin oireita väsymisestä, univaikeuksista, ärtyneisyydestä, rytmihäiriöistä tai negatiivisten työajatusten kehämäisestä liikkeestä korvien välissä ei ilmene, en aio huolestua. Tähän asti olen pystynyt hallitsemaan rinnakkain ja päällekkäin kulkevia työprojektejani ja olemaan aikataulujeni ja suunnitteluekseleideni päällikkö enkä niiden nurkkaan litistämä muurahainen. Mutta sehän ei tarkoita, että näin olisi aina. Sen olen 36 vuoden aikana oppinut, että koskaan ei kannata luottaa sokeasti siihen, että se mitä on nyt, on aina. Asiat muuttuvat ja joskus siinä mukana pitää vaihtaa omaakin ajotyyliä.

Juuri nyt mennään mikrolomailulla kuten tähänkin asti, ja aiomme myös ensi vuonna toteuttaa kesä- ja joululomat epäkonventionaalisina aikoina ja epämääräisen mittaisina pausseina. Kun tämä malli lakkaa toimimasta, mietin homman uudestaan.



Sitä paitsi loppujen lopuksi hyvin harvat pitävät palkallisia kesälomaviikkoja ja saavat vielä lomarahaakin. Miettikääpä vaikka amerikkalaista keskiluokkaa. Heillä on superlyhyet kesälomat ja työpäivät ovat pitkiä. Kuukauden mittainen palkallinen kesäloma lomarahoineen kuulostaa ei-pohjoismaalaisen korvissa melkein vitsiltä. Liian hyvältä ollakseen totta. Miten näissä maissa selvitään vaativissakin ammateissa, vaikka lomat ovat lyhyitä ja työpäivät pitkiä? Enpä osaa sanoa.

Tämän muutaman viikon mittaisen Sardinian-kesäloman (ja noh, myös pienen työntekolomankin, onhan tässä konettakin tullut pari tuntia päivässä naputettua) jälkeen tuntuu muuten aivan mahtavalta päästä ensi viikolla takaisin oman työpöydän ääreen. Sopiva kasa tekemistä odottaa työpöydän nurkalla. Sen kimppuun on aivan mahtavaa palata!

Kuvat (Björgvin Hilmarsson) ovat sekalaisia otoksia viime vuosien työ- ja lomajutuista. En enää edes kaikkien kohdalla muista, oltiinko lomalla vai töissä... Pidän sitä ihan hyvänä asiana.

Tunnisteet: , ,