Sardinian rannalta löytyi Reinot

Pahoittelen radiohiljaisuutta. Olemme olleet viimeiset kaksi päivää reissun päällä ja tehneet matkaa tänne Sardiniaan. Islannista ei ole ihan sujuvimpia lentoyhteyksiä Etelä-Eurooppaan niiden suosituimpien pakettilomakohteiden (Kreeta, Etelä-Espanja, Kanaria) lisäksi. Reykjavikiin verrattuna Helsingistä on eri puolille maailmaa ihan huippuhyvät - ja edulliset! - lentoyhteydet. (Pienituloien maksaa Islannisssa myös enemmän veroja ja sosiaalituet ovat silti huonommat kuin Suomessa - ehkä nämä tiedot vähän helpottavat sitä ihan aiheellista jalkapallovitututusta - ymmärrän sen kiukun nyt todella paljon paremmin, kun näin itse päätösmaalin.)


Starttasimme matkaan varhain perjantaiaamuna. Neljän tunnin yöunien jälkeen reippaina kohti Lontoota. Gatwickissä yövyimme lentokenttähotellissa. Ideana oli lähteä käymään Lontoon keskustassa moikkaamassa siellä asuvaa siskoani, mutta olimme kaikki niin julmetun väsyneitä, että emme pystyneet liikkumaan aulassa olevaa Costa-kahvilaa pidemmälle. Onneksi juna kulkee toiseenkin suuntaan - saimme kuin saimmekin siskosta illallisseuraa. Ympäristönä ei ollut mikään Dalstonin trendikuppiloista vaan suloisella tavalla kämäinen ketjuravintola jättisuuren hotellin vastaanoton takana. Mutta tärkeintä olikin se seura eikä se mitä syötiin. Tädin tapaaminen oli esikoisen mielestä tässä koko matkassa kuulemma kaikista kivointa. Ihanaa!

Seuraavana aamuna herätyskello soitti edellisaamun tapaan kello puoli viisi. Nopea aamiainen hotellilla ja takaisin lentokenttähalliin. Lontoosta lensi reilussa parissa tunnissa Sardinian pääkaupunkiin Cagliariin. Josta vuokrasimme auton, joka oli kokoluokkaa pienempi kuin se, josta olimme maksaneet. Autot olivat päässeet loppumaan. Ups. Eipä siinä muuten mitään, mutta lastenrattaat, kantorinkka ja yksi matkalaukuista olisi jäänyt lentokentälle, ellei kaveriperheen autossa olisi ollut yhtä takapenkkiä tyhjänä.

Sitten viimein, myöhään tänään iltapäivällä kurvasimme serpenttitien päähän Cala Gononeen, Sardinian koillisrannikolle reilun tuhannen asukkaan pikkukylään. 


Juuri nyt pää, niskat ja jalat särkevät väsymyksestä ja kuorman kantamisesta. Silmäluomia painaa ja ajatus takkuilee. Kolmantena aamuna en enää jaksaisi herätä neljän ja viiden välillä matkalaukkuja siirtelemään. Onneksi ei tarvitsekaan. Aamulla nukutaan ainakin seiskaan, keitetään mutteripannukahvit ja syödään jääkaapista löytyneitä viinirypäleitä, joita vuokratalomme isäntä oli käynyt eilen tiluksiltaan poimimassa. Ihanaa olla perillä kohteessa!

Kyllä sen huomaa, että väsyttää. Havahduin illalla kesken muksujen rantapalloleikkien rannalla siihen faktaan, että olin unohtanut sisätossut jalkaan. Puoliso oli kuulemma kotoa lähtiessä vähän ihmetellyt kenkävalintaani, mutta ei ollut viitsinyt sanoa mitään, kun arveli tämän olevan joku uusi suomalainen hipsterijuttu (?!). Mutta mikäpä siinä. Villaisilla kumipohjakengillä on nimittäin paljon sandaleja parempi kalppia pikkukylän epätasaisilla kävelyraiteilla. Rannalla ne ovat ihan ässät, sillä niihin ei mene edes hiekkaa. Ei tässä enää koskaan mitään Havaianaseja tarvita. 

Täällä ranta, kuuleeko Lieksa? Ensi kesänä biitsijengi talsinee Reiskoissa.  

Tunnisteet: