Lääkettä lapsen ikävään

Työmatkat kasaantuvat. Välillä on sellaisia työmatkakombinaatioita, että ensin mennään Lahteen, Turkuun ja Helsinkiin kirjatapaamisiin, blogitapaamisiin, projektipalavereihin ja vaikka kouluttamaan kouluttamaan. Joskus on niin kiirusta, että Helsingistä  mennään vielä jonnekin muualle Europopaan ennen koti-Islantiin paluuta. Helsingistä kun on Islantia edullisempaa matkustaa minne vain, paitsi Grönlantiin.


Esikoiselle nämä työreissuni ovat alkaneet muodostua isoksi palaksi. Ainoana lapsena ei juuri haitannut, jos toinen vanhemmista oli silloin tällöin muutaman päivän poissa kotoa. Nyt kun perheessä on myös toinen, nuorempi lapsi, joka tarvitsee paljon huomiota ja hoivaa, yhdellä vanhemmalla ei riitä aika samalla tavalla kuin ennen. Ennen työmatkoja saankin nykyään aina kuulla, että onko sun äiti pakko lähteä.

Selitän, että nämä matkat ovat osa äidin työtä. Selitän mitä työ on ja miksi sitä pitää tehdä. Että äidin työ on siitä hauskaa meille kaikille, että välillä voin olla monta päivää kotona ja tehdä töitä olohuoneessa ja lähteä mukaan uimaan, tanssitreeneihin ja lukea iltaisin kirjoja ilman kiirettä. Mutta tähän työhön kuuluu silloin tällöin myös matkat pois Islannista. Lapsi ymmärtää, mutta ymmärrettävästi häntä silti harmittaa. Eihän ikävä ole koskaan kiva tunne. Ei ainakaan lapselle, joka ei vielä osaa aikuisten tapaan nauttia ikävään sisältyvästä odotuksesta.

Istahdin alas ja mietin, miten tätä ikävää voisi lievittää. Aikaeron takia puhelut ovat etenkin arkipäivisin vähän hankala juttu. Sain loistavan ajatuksen kirjeistä.

Keksin! Teen ikävää lievittämään hauskan kirjekalenterin. Siinä on kirje jokaiselle poissaolopäivälle. Kuoren päällä on päivämäärä, milloin sen saa avata ja seinäkalenterista voi varmistaa, mikä päivä milloinkin on. Jokaisessa kuoressa on pieni tikkukirjaimin kirjoitettu muistilappu, jonka lapsi osaa jo lukea. Lapun mukana tulee pieni hauska esine tai asia päivää piristämään. Viesti saattaa kehottaa katsomaan eteisen laatikkoon (siellä on uudet vesivärit, vanhat ovat loppu). Viikon päästä lauantaina kuoressa on tuhatkruununen, jolla saa kaksi jäätelöä naapurin jäätelökioskilta. Viestissä kehotetaan hakemaan naapurin kaveri jätskille.




Laitoin kuoret laatikkoon esikoisen kirjoituspöydälle. Annoin luvan avata jokaisen kuoren koulusta tulon jälkeen. Viikonloppuisin kuoren saa avata heti aamulla. Kuorilaatikossa on myös se hyvä puoli, että näkee, kuinka mutsin työmatkapäivät vähenevät ja paluupäivä lähenee.



Olen kyllä varsinaisen ylpeä itsestäni, että keksin tämän idean. Lastakin tuntuu lähtöni vaivaavan nyt paljon vähemmän: "Mene jo, että saa avata postin!"

Tämän kirjekalenterin nyysiminen omaan käyttöön on erittäin suositeltavaa.

Tunnisteet: