Maailman paras perunasalaatti

Jos olisi pakko valita yksi ruokalaji, jota syödä elämäni loppuun asti joka päivä, se olisi tämä perunasalaatti. Sen makuun ei kyllästy koskaan. Tykkään kiinteän perunan mausta ja kun siihen sekoittaa majoneesia, suolakurkkuja, kapriksia ja pakasteherneitä, mikään määrä päiviä ei tunnu liian suurelta tämän herkun lappamiseen.
Saanko siis esitellä: maailman paras perunasalaatti, eikä ole muuten edes islantilainen. Vaan pikkusiskoni resepteistä lainattu! Kabulissa tätä salaattia tulee harvemmin kuulemma tehtyä, mutta aina kun tapaamme Suomessa, esitän toiveen että tätä saisi edes yhden kerran. Onneksi toivettani yleensä kuunnellaan.

Salaatti sopii syötäväksi sellaisenaan tai vaikkapa grilliruoan kaverina. Juhlapöydän lisukkeena tämä perunasalaatti on vaarallinen, koska muut herkut eivät mahdu enää vatsaan, sillä tätä tulee aina vedeltyä vähintään pari kauhallista.

Salaatin tekeminen vaatii vähän aikaa, mutta sen mokaaminen on vaikeaa. Mitään annostelumääriä ohjeeseen ei ole. Tämä kuuluu tehdä hihaa vähän ravistellen - ja usein maistellen!

- Kiinteitä perunoita
- Valkosipulia noin yksi kynsi
- Maustamatonta majoneesia (jonka sekaan voi halutessan sekoittaa maustamatonta jogurttia niin saa ruoasta vähän kevyempää)
- Pussillinen pakasteherneitä
- Kapriksia (noin hyppysellinen)
- Suolakurkkua kuutioituna pieneksi
- Hieman sinappia ja hieman etikkaa, maun mukaan
- Mustapippuria maun mukaan, suolaa samoin
- Kokonaisia rosee- ja viherpippureita.

Keitä perunat edellisenä päivänä. Kokkauspäivänä kuori perunat ja kuutioi ne. Jätä perunanpalat isoiksi (minusta ne maistuvat paremmalta niin). Paista perunat nopeasti pannulla voissa tai öljyssä yhdessä pieneksi pilkotun valkosipulin kanssa siten, että perunanpalasiin tarttuu vähän ruskeaa väriä. Anna perunoiden jäähtyä jälleen. Sekoita paistettujen perunankuutioiden sekaan herneitä, vähän kapriksia ja vähän suolakurkunpalasia. Lisää sekaan muutama ruokalusikallinen majoneesia (tai majoneesi-jogurttiseosta) ja sekoita. Lisää tarvittaessa majoneesikastiketta. Lisää suolaa ja pippuria, etikkaa ja sinappia. Sekoita varovasti, että perunat eivät muussaannu. Lisäile raaka-aineita oman maun mukaan. Lopuksi heitä salaatin päälle kokonaisia rosee- ja viherpippureita. Jos salaatin päälle haluaa laittaa koristeita, suosittelen tilliä.

Laita perunasalaatti jääkaappiin vähintään tunniksi ja sen jälkeen....uuh...se on valmis syötäväksi.

Hyvää ähkyä! (Näppikseni on btw nyt kuolassa.)

Tunnisteet: