Esikoisen vaihtokaupat

Tänä kesänä olemme viettäneet esikoisen kanssa aikaa yhdessä enemmän kuin koskaan. Aamuisin, päivisin, iltaisin ja kuopuksen nukkuessa puuhastelemme yhdessä kaikenlaisia juttuja. Geokätköilyn ja uimisen lisäksi pelataan Afrikan tähteä ja kävellään puistoissa ja mietitään, mitä ruokaa tilattaisiin (tänään päädyttiin Hanko sushiin).
Olen samalla pistänyt merkille hänessä juttuja, joihin en ole aikaisemmin kiinnittänyt niin paljoa huomiota. Esikoisen päiväkodinopettaja kertoi viimeisessä vanhempaintapaamisessa, että lapsella on poikkeuksellisen vahva mielikuvitus, mikä näkyy leikeissä ja erityisesti piirtämisessä. Häntä kannattaisi tukea mielikuvitusleikeissä paljon ja hankkia niin runsaasti paperia kuin tarve vaatii.

Nyt olen huomannut itse käytännössä, mitä tarhan täti tarkoitti. Esikoisella on joka päivä tapana viettää oma hetki tai parikin. Hän haluaa istua puistossa kuuntelemassa linnunlaulua (ja ymmärrettävästi ärsyyntyy kun kuopus alkaa kiljua kesken meditaatiohetken) ja haahuilla kotona vartin, joskus toista tuntiakin ilman sen suurempaa ohjelmaa. Hän järjestelee esineitä ja kertoo tarinoita itsekseen (ja välillä pyytää minua kirjoittamaan piirtämälleen tarinalle hänen itsensä sanelemat tekstit).

Eilen hän halusi istua Hansan edustalla penkeillä ja katsoa ihmisiä. Siinä kävelykadulla balladeja hoilaava vanha mies on ihan esikoisen idoli. Hän on kuulemma niin taitava soittaja ja laulaa ihanan romanttisia lauluja. (Vähän ajan päästä hän kysyi, mitä romanttinen oikeastaan tarkoittaa.) Sitten kului pieni hetki ja ohi käveli muslimipariskunta, jonka nainen on hunnutettu. Esikoinen katsoi pitkään perään, mutta ei sanonut mitään. Kotimatkalla poikkesimme Saleen. Ruokakaupan jonossa seisoskellessamme lapsi kysäisi, että ovatko jotkut vetäneet päänsä yli huivin siksi, että niillä on huivin alla hassu trollitukka. Samaan hengenvetoon hän tokaisi, että se mieskin olisi ihan hyvin voinut laittaa huivin, koska sillä oli niin sairaan vähän sitä tukkaa. 

Aah, niin paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia kaikkeen mahdolliseen.

Paras tuli kuitenkin tänään päivällä. Äitini lähti käväisemään lekurissa ja minä yritin keksiä esikoiselle paljon tekemistä, jotta sitä ei niin kamalasti harmittaisi mummin hetkellinen poissaolo. No ei mennyt kauaakaan, kun kuulin olkan sohvalta kysymyksen. Mitä sä äiti haluaisit just nyt? Ai elämältä, vastasin. Ei, vaan niinkun jonkun pienen jutun. Noh, vaikkapa hartiahieronnan.

"Okei. Mä hieron sun hartioita tunnin päästä, jos sä annat mun olla siihen asti rauhassa. Mun pitää ajatella ja tsillata." 

Ja niin se hävisi lasitetulle parvekkeelle ja sulki oven perässään.

Tämä kuusi on NIIN ihana ikä.

Tunnisteet: ,