Hyvät häviäjät

No niin, nyt se jalkapallohulluus hetkeksi hellittää. Islanti hävisi eilen Ranskalle 5-2 ja palaa huomenna takaisin kotikentille. Islanti hävisi, mutta uskollisena omalle tyylilleen. Siis oikeastaan voitti.
Eilisen pelin jälkeen syötiin Islanti-kermakakkua jälkiruoaksi.
Kirjoitin Islantilainen voittaa aina -kirjassani islantilaisten asenteesta häviämiseen näin:
"Käsipallo on Islannille samaa mitä jääkiekko on Suomelle. Pieneksi maaksi Islanti onkin pärjännyt käsipalloareenoilla hyvin: Olympia-hopeaa on tullut kahdesti.
 Jos Islanti häviää tärkeän maailmanmestaruustason pelin, seuraavana päivänä tappiota ei synkistellä lehtien etusivuilla tyyliin Voi surku! Karmea häviö! Painajainen joka kävi toteen. TAPPIO.
 Islantilaiset pitävät häviön jälkeen mielialaa yllä vierittämällä syyn maan pelätyimmän vuorimörön eli Grýlan niskaan. Grýla on islantilaisissa kansansaduista tuttu joulupukkien äiti. Likaiseen harmaaseen kauhtanaan pukeutunut rupikasvoinen vanha akka rymistelee vuorelta alas joulun tienoilla ja kerää isoon säkkiinsä kaikki huonosti käyttäytyvät ihmiset ja eritoten lapset syödäkseen heidät illalliseksi vuorenkolossaan. Kaikki pelkäävät Grýlaa. Jos Ruotsi pesee Islannin käsipallossa – kuten usein käy – Islanti on hävinnyt svíagrýlalle eli ruotsalais-grýlalle. Kun Islanti voittaessa arkkivihollisensa Lontoon kesäolympialaisissa tuloksella 33–32, islantilaislehdet uutisoivat, kuinka ruotsalais-grýla manattiin kuin elävä kuollut takaisin maan sisään: “Svíagrýlan kveðin niður.”
 Täällä asuessani olenkin ymmärtänyt, että parhauden ydin ei aina löydy mitattavista ominaisuuksista vaan asenteesta eli siitä, että on pokkaa olla paras tai syyttää häviämisestään Grýlaa, tuota kaikkien vuorimörköjen kantaemoa.
Tuo sama asenne näkyi välittömästi eilisen jalkapallopelin jälkeen. Viisi minuuttia pelin päättymisestä paikallismedioissa matsista kirjoitettiin mm. näin:

"Ranska oli Islannille liian suuri pala" (Juttuhan oltaisiin voitu otsikoida myös Murskatappio.)
"Voittajia, tuli mitä tuli."  (Olisi voitu puhua myös häpeästä, että kuin ne nyt tollain kehtasi mennä nolaan ittensä isoilla kentillä.)
"Ragnar: Ylpeä häviöstä" (Ragnar eli yksi pelaajista olisi voinut kommentoida myös kiroilemalla jotain painokelvotonta.)
"Islannilla on aina tärkeä paikka sydämessäni." (Islannin valmentaja olisi voinut myös vääntää itkua ja kehitellä teoriaa siitä, miksi hävittiin.)
"Kiitos islantilaiset mahtavasta tuesta." (Joukkueen kapteeni tappion jälkeen.)

Ei siis puhetta murskatappioista, suolaisesta häviämisestä tai heikosta pelistä tai huonosta tuurista tai tunarista tuomarista. Islantilaiset heiluivat katsomossa sekä Ranskassa että täällä Reykjavikissa loppuun asti. Kannustushuutoja huudettiin kun peli oli jo ohi ja yleisö kiitti HÚ-huudoilla pelin päättymisen jälkeen ääneekkäästi.

Jonkin sortin julkkikseksi noussut islantilainen Gummi-peliselostaja niittasi illan ihan parhaalla mahdollisella tavalla:

"Pakkohan se oli tavallaan hävitä nyt. Ensikertalaisen EM-voitto olisi ollut jo vähän liian röyhkeää."

Ihana Islanti!

Sen olen täällä asuessani oppinut, että mitään ei koskaan saa, jos ei yritä. Parempi iloita voitetusta puolikkaasta kuin surra hävittyä puolikasta. Islantilaisilla ei lasi ole koskaaan puoliksi tyhjä.

Islanti ja Suomi muuten kohtaavat MM-kisojen 2018 karsintaerissä Reykjavikissa lokakuun alussa. Enpä malta odottaa!

Tunnisteet: