Ina Westman: Syliin

Elämäntilanteeseen nähden olen viime aikoina ehtinyt lukea ihan mukavasti kirjoja, noin kirjan viikossa tai kahdessa. Mutta olen siinä samalla pistänyt merkille, että olen kirjoittanut kaikista lukemistani kirjoista viime aikoina hyvin hintsusti tänne blogiin. Olen vähän arkaillut.

Vaikka toimittaja olenkin, en ole kulttuuritoimittaja saati kirjallisuuskriitikko. Tiedän vain niistä kirjoista, joita satun lukemaan. Opiskelin kyllä aikanaan kirjallisuutta yliopistolla, sain melkein kasaan kandin opinnot. Viihdyin kirjallisuudenluennoilla älyttömän hyvin. Oli mahtavaa kuunnella asiantuntijoiden juttuja suomalaisista kirjailijoista, kirjallisuudenlajeista ja erilaisista aikakausista. Mutta loppujen lopuksi se viimeinen motivaatiopirskahdus jäi puuttumaan. Rakastin kyllä lukemista ja edelleenkin rakastan, mutta en tuntenut suurta intohimoa kirjallisuutta kohtaan noin laajemmassa mielessä. On älytön määrä kirjallisuudenklassikoita, joita en ole koskaan lukenut. Enkä varmasti tunnista niistä suurta osaa edes nimeltä.

Siksi on tuntunut vähän vaikealta kirjoittaa kirjoista (tosin löytyyhän noita kirjajuttuja tästä blogista kirja ja Äiti lukee -tunnisteiden alta). Kun enhän minä mitään kritiikkejä osaa kirjoittaa, ja kirjoitettu teksti taas tuntuu kirjoista puhuessa niin painavalta, että sellainen "musta tuntuu" ja "mun mielestä" -tyyliset jutut ovat tuntuneet mulle itselleni hankalilta kirjoittaa.

Mutta sitten ratkaisin tämän ongelman! Tein nimittäin kirjajuttuvideon. Kun pälätän kirjasta kameralle, tuntuu kuin puhuisin siitä kiinnostuneelle kaverille. Ja senhän osaan! Kirjasta puhuminen ei tuntunut yhtä vakavalta kuin kirjasta kirjoittaminen. Itse asiassa tosi kivaa puhua kirjoista - kun suomalaisista kirjoista keskustelu suomeksi täällä Islannissa ei onnistu ihan kovin monissa yhteyksissä. Ja kun puhuu videolle, kukaan ei keskeytä :D
Vapaamuotoiset kirjamonologini aloittaa Ina Westmanin Syliin (Kosmos), joka ilmestyi tänä keväänä. Se on loisteliaan helposti etenevää tekstiä suurista asioista. Kertomuksia siitä, miten vaikeista elämäntilanteista selvitään tai ei selvitä. Syliin kertoo äideistä, mutta se ei todellakaan ole yksiulotteisesti vain äitiyskirja - kuten ei Tuntematon sotilaskaan ole "vain sotakirja". Kovasti arvostamani kirjailija Miina Supinen sanoi Facebook-sivuillaan Inan kirjasta mainiosti:

"Ehkä jonakin päivänä synnytyksistä on yhtä luontevaa kirjoittaa kuin sodista. Mä aina ajattelen, että on hassua että niin monet naiset ovat käyneet kuoleman porteilla (oikeasti tai peloissaan) ja muutenkin sellaisen oudon ja eläimellisen prässin läpi, ja silti sitä ollaan ihan muina naisina. Jos sanoo että synnytys ja äitiys ovat muuttaneet naisen, niin sitä pidetään lähinnä epätoivottavana ilmiönä."

Vahva lukusuositus! Katsokaa video, jos haluatte tietää enemmän.

Tunnisteet: , ,