Jäätelöö, cocktailii, lastenvaunuja

Kesäjärjestämisen valmistuttua lähdimme rimpsalle potkaisemaan kesää käyntiin. Koska puolisoni on edelleen ulkoruokinnassa, lähdimme naisporukassa. Nuorin neiti teki matkaa lastenvaunuissa, esikoinen liikkui eteenpäin treenamalla parkouria kaikilla mahdollisilla vastaantulevilla ulokkeilla ja minä ja siskoni kävelimme coolisti perässä vaunuja vuorotellen työntäen.
Täydellinen citypäivä Reykjavikin ytimessä sujui kutakuinkin tähän tapaan.

Ensin ryntäiltiin musiikkitalo Harpan alakerrassa. Islannin musiikkitalo on siitä hauska pompöösi rakennus, että sinne voi mennä viettämään aikaa, vaikka ei olisi menossa klassisen musiikin konserttiin tai mihinkään muuhunkaan tapahtumaan. Siellä on tilavat vessat ja paljon tilaa, jossa mukelotkin saavat juosta edes takaisin aiheuttamatta paheennusta kenessäkään. Eräänlainen keskustan hoplop.
Musiikkitalosta kävelimme vanhan sataman vartta Marina-hotellin aulabaariin, josta saa ainakin minun mielestäni kaupungin parhaat cocktailit. Neljästä kasiin on happy hour (drinksut 8 euroa), joten kaarasimme paikalle viiden maissa. Esikoinen ilmoitti aulassa tarjoilijalle, että haluaa cocktailin ja jäätelön. Ihanaa! Repesin. Kuittasin toiveen ja tilasin hänelle raparperimocktailin, itselleni Margaritan ja siskolle törkeän hyvän viskidrinkin, jota oli jatkettu mm. inkiväärioluella. Kuopus sai imeä Lumi-laukun avainhihnaa ja piti sille tyytyväisenä seuraa sohvalla meidän välissä melkein tunnin.
Drinkkien jälkeen piti saada sitä jäätelöä. Niinpä jatkoimme vielä vähän matkaa kohti merta ja tulimme Grandiin - tuohon Reykjavikin keskustan uusimpaan "hipsterikeskittymään". Alue vastaa tunnelmaltaan ja kaupoiltaan kuta kuinkin sitä, mitä Laugavegur oli noin vuosikymmen sitten. Grandin parasta antia on - noiden randomisti pitkin parkkialueita sijoiteltujen vanhojen paattien lisäksi - tietysti jäätelökioski Valdís. Tämä on siis se mesta, josta saa mm. näitä kohuseksijäätelöitä. Vanhemmille mimmeille oreo-, mansikka- ja mangojäätelöt, kuopus tyytyi tyytyväisenä tuttiin.
Lampsimme kylmästä merituulesta kalisten jäätelöt kädessä kohti kotia ja mietimme, miten hienoa tosiaan onkaan, kun kohta on kesä. Ehkä kohta voi syödä jäätelöä ulkona ilman toppatakkia ja pitkiä kalsareita.

Tunnisteet: ,