Minun lyhyt Netflix-historiani

Meillä ei ole televisiota, mutta diggaan kovasti katsoa televisiosarjoja. Hurahdan hyvien pariin tuntikausiksi. Suosikkejani tähän mennessä ovat olleet nämä viime vuosien hitit eli Silta, Sopranos, Borgen, House of Cards, Orange is the New Black ja Breaking Bad.
Mun rakkaat kiekot.
Olen dinosaurus ja olen katsonut näitä teeveesarjoja ostamalla dvd-bokseja. Leffoja katson vuokraamalla dvd-levyn kulman takana olevasta videovuokraamosta (joka taitaa olla ainoa leffavuokraamo joka Reykjavikin keskustassa on vielä hengissä).

Monet kaverini kyselevät jo ihan suoraan, että MITÄ JÄRKEÄ. Miksi et hanki netistä tai katso Netflixiä?

En striimaa netistä laittomasti mitään tekijänoikeuden alaista tavaraa kahdesta syystä. Ensinnäkin en osaa eikä mulla ole aikaa opetella. Toisekseen teen itse elantoni myymällä tekijänoikeuksia eli minusta teeveesarjankin tekijälle kuuluu liksa sen omasta duunista. Oli se sitten multimiljardööribusines Hollywoodista tai pieni indie-bändi Dublinin kellareista.

Entäs Netflix, joka tuli Islantiinkin laillista tietä muutama kuukausi sitten? (Aikaisemmin piti huijata ip-osoite johonkin toiseen maahan, että sai palvelun näkymään täällä Tundralla. Eikä mulla riittänyt kiinnostus ja aika siihenkään reitittelemiseen.) Kun kuulin että House of Cardsin kolmas tuotantokausi olisi nyt saatavilla Islannin Netflixissä ja eka käyttökuukausi olisi ilmainen, päätin laittaa ennakkoluulot sivuun ja kokeilla.

Latasi applikaation, rekisteröidyin käyttäjäksi, painoin playtä ja pidin iPadia sylissäni. Kevin Spacey tuuman kokoisena tuntui ihan pöljältä. Tuli heti ikävä dvd-levyä, jonka voi laittaa raksuttamaan soittimeen. Ikävä tuli myös valkoisen leffakankaamme kahinaa ja sitä pientä surinaa, jota viedeotykki pitää. Kankaalta kun pystyi katsomaan näyttelijöitä lähes livekoossa. Francis näytti mahtavalta sikailijalta eikä pikkuruiselta lilliputilta.

Mutta fine, kyllähän tästä juonta pystyy seuraamaan ja iPadia voi katsella luurien kanssa sängyssäkin herättämättä muita. Ja onhan tämä toisaalta helppoa, että ei tarvitse viritellä "kotiteatteria" toimintakuntoon yhtä alle tunnin mittaista jaksoa varten.

Kun tulee ilta, jolloin on aikaa ja mahdollisuus katsoa tunti tai pari telkkaria, otan siitä kaiken irti. Valmistan popcorneja mikrossa ja laitan bissen kylmään. Ihanaa! Eräänä tuollaisena iltana olin laittautunut mukavasti sohvalle ja jännitin jo, että miten siinä seuraavassa jaksossa mahtaa käydä.

Ja sitten - mitä helvettiä! Ohjelma ei käynnsty. "OHJELMAA EI VOIDA TOISTAA".

Kaikki muut ohjelmat kyllä toimivat, eli syy ei ole Netflixissä tai nettiyhteydessä. Netflix ehdottaa, että haluaisinko katsoa mieluummin vaikka ohjelmaa meksikolaisesta huumelordista. No en! Haluan jatkaa House of Cardin kolmatta tuotantokautta. Jos tilaan ravintolassa kalaa, en halua lautaselle lampaankyljystä.

Googlaan toisto-ongelman syytä - ja pianhan se selviää: House of Cardin kolmas tuotantokausi on poistunut Islannin Netflixistä, koska Islannin Yleisradio alkaa pian näyttää ohjelmaa omalla kanavallaan.

Mitä v*ttua? Siis islantilaisesta yleisradiosta johtuu, että mä en saa katsoa netistä laillisesti sitä ohjelmaa, jota minulle on mainostettu ja jonka katsomisesta olen valmis maksamaan.

Arvaatte varmaan, että uusinko Netflix-tilausta.

Tunnisteet: ,