Karvaiset mummosukset

Maailmassa on monta asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi. Kuten esimerkiksi karvapohjasukset.
Sukset pihalla, hiihtäjä munkilla.
Hiihtomaajoukkueemme.
Myönnän ihan alkuun, että en tajua suksista mitään. On pitovoidetta, luistovoidetta,  eri mittaisia suksia, erilaista suksen jäykkyyttä (wtf?!), kaikennäköistä pinnoitetta, siteitä ynnä muuta härpäkettä. Laduilla on niitä tyyppejä, jotka neonvaaleanpunaisissa hiihtopuvuissaan pyyhältävät tuhatta ja sataa niin ylä- kuin alamäessä ja jättävät jälkeensä vain vienon hienajun ja tuulenpuuskan. Sitten laduilla on näitä meikäläisiä, mummohiihtäjiä, jotka diggaavat hiihtää mutta eivät oikein osaa ja vielä vähemmän uskalla. Kuulun itse heihin, jotka arvostavat enemmän hidasta vauhtia kuin vauhdin hurmaa. Siis pitoa luiston kustannuksella.

Tällä tämänvuotisella hiihtolomalla päädyimme vetäisemään vuokravarusteilla. Syitä oli kolme: Halusin matkustaa kevyesti. En osaa ostaa sopivia suksia saati voidella niitä. Enkä halua että hiihtopäivät menevät pilalle epäsopivien varusteiden takia.
Pätkällekin löytyi Sportshopista hiihtokamat.
Menimme koko porukalla Äkäslompolon Sportshoppiin* suksia vuokraamaan (sinne menimme viime kerrallakin). Ennen kuin ennätin kengänkokoani kertoa, mainitsin, että en tajua tästä hiihtämisestä edelleenkään oikein mitään paitsi sen, että en halua mennä liian kovaa ja pelkään alamäkiä. Sitä paitsi synnytyksestä on kolme kuukautta eikä keskivartalolihaksista ole oikein tietoakaan. Tasapainonkin kanssa on vähän niin ja näin. Menen siis mielelläni oikein tooooooosi hitaasti.
Isä-tytärjuttuja.
Sportshopin pojat olivat taas ihanan avuliaita. Ehdottivat, että kannattaisi kokeilla karvapohjasuksia. Olen käyttänyt tarralla kiinnitettäviä karvoja suksien alla Islannissa maastohiihtovaelluksella, mutta enpä tiennyt, että niitä on ihan tavallisellekin murtsikkaladulle. Perinteiseen murtsikkahiihtoon soveltuvia karvapohjasuksia eli skin-suksia ostetaan kuulemma nykyään aika paljon. Etuna on, että toimivat kuulemma joka säällä. Mitään voiteita ei tarvita milloinkaan. Idea myyty! Päätin kokeilla.
Skin-suksien pohjissa on noin 20 cm pitkä karva.
Kysyivät vielä painoakin. Kun kerroin, että noin 68 kiloa, sain käyttööni 60 kilon painoiselle henkilölle suunnatut sukset. Syynä se, että jos haluan oikein kovasti sitä pitoa, kannattaa käyttää kevyemmälle henkilölle tarkoitettuja suksia. Isomman painolastini alla ne pitävät entistä paremmin.

Niinhän siinä kävi, että sain melkoiset muumosukset. Ja ne ovat kuulkaa ihan loistavat. Pito on ollut täydellinen. Olen päässyt helposti hiihtämään ylämäet ja ne kaksi kolmen kilometrin mittaista alamäkeä Kotamajalta takaisin Äkäslompoloon valahtivat ohi hitaasti kuin suojalumeen jumahtanut potkukelkka. Sain juuri sen mitä hain. Ei pelottanut alamäissä, eikä tarvinnut ihan joka ylämäessä askeltaa ankka-asennossa keskipolkua pitkin.
Onnea on.
Kovassa pakkasessa vaihdoin sormikkaat Marmotin superlämpimiin kuorihanskoihin (sain ne lainaksi puolisolta, joka käyttää niitä jäätikkövaelluksillaan), jotka pistin tavallisten talvihanskojen päälle. Yhden villapaidan ja yhden tuulitakin lisäksi vetäisin ylleni ylimääräisen villakalsarikerroksen - mutta sain silti pakkasenpuremat etureisiini (on ihan pro-olo). Suksiin sen sijaan ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Ne toimivat ihan yhtä hyvin jäätävässä kylmyydessä kuin tänään, kun lämpömittari laskeutui enää vain viiteen pakkasasteeseen.
Kun katsoo kuvasanakirjaa kohdasta "kaunis", siellä kyllä pitäisi olla tämä kuva. Kotamajan piha vuoden toiseksi viimeisenä päivänä.
Myönnän olevani ainakin näin loma-aikaan vähän hassu ihminen. Tulen tavattoman onnelliseksi karvaisista mummosuksista. Suu on nauramisesta melkein kipeä.

*) Sain välineet maksutta lainaan viikoksi, koska halusin kirjoittaa suksivuokraamisesta blogiini.

Kuvat: 3, 4 ja 6 Björgvin Hilmarsson, loput omia.

Tunnisteet: , ,