Ihmisen vuosikymmenet

Meillä on takana oikea vanhojen muistojen ja tulevien haaveiden perjantaiyö.
Havahduin kovalla patjalla valvoessani siihen tosiasiaan, että ihan kuin olisin taas kaksikymmentä. Olosuhteet ovat melkein samat. Yksi tyyppi oksentaa viereisessä huoneessa äänekkäästi ja toistaa puolihorroksessa jotain laulua, jonka kuuli aikaisemmin illalla. 

Itse puolestani nuokun liian kovassa sängyssä tyypin kanssa, joka katselee kolmatta tuntia käsiään, puhuu niille, kuolaa satunnaisesti ja käy silloin tällöin tisseihini kiinni.

Kun olen neljäkymmentä, voin vihdoin nukkua yöni. Mutta siihen se sitten jää. Sitten viisikymppisenä valvon taas, koska olen hereillä odottamassa, että omat lapset eivät jäisi tuojottelemaan tuntikausiksi käsiään vaan että ulko-ovi kolahtaisi jo! Kuusikymppisenä valvon, koska olen lupautunut hoitamaan sairastuneita lapsenlapsia, jotta vanhempansa voivat mennä aamulla töihin. Yöt menevät taas siinä, kun pätkät oksentavat, tuijottavat käsiään ja puhuvat niille. 

Seitsenkymppisenä toivon hartaasti, että se kova sänky olisi vielä oma. Kasikymppisenä valvon yöt, katselen käsiäni ja puhun niille. Joku varmaan taas yrjöää naapurihuoneessa. 

Ysikymppisenä on sitten niiden tosi pitkien yöunien aika. Bileet ovat ohi. Siihen asti: koitetaan pärjäillä.

Tunnisteet: , ,