Kengästä kukkaruukku

Asumme keskustassa, parin korttelin päässä Reykjavíkin Manskusta eli pääkatu Laugavegurista. Talomme ohi kävelee päivittäin paljon turisteja. Joka päivä jengiä kameroineen pysähtyy rappusten eteen zoomailemaan kukka"ruukkujamme". Paikallinen valokuvamatkamuistoja myyvä fotogalleriakin on käynyt kuvaamassa portaillemme ja pistänyt kotirappusemme kehyksiin ja myy sitä nyt noin kymmenen euron kappalehintaan.
Tämä muutama vuosi sitten lanseeraamani rikkinäisten kenkien uudelleenkäyttö mitä ilmeisimmin herättää ihmisissä ihastusta. Niinpä ajattelin omistaa keksinnölleni ihan oman postauksen.
Kumisaappaat, joissa on reikä, ei kannata missään nimessä heittää roskiin. Ota ne uusiokäyttöön hauskoina kukkaruukkuina. Et tarvitse kuin muutaman kestävän kukkalajikkeen ja halutessasi vähän multaa. Varrellisiin saappaisiin kannattaa varata muutama kivenmurikka. 
Keväisin lataan kengät orvokeilla ja syksyn tullessa korvaan ne kanervilla tai pienillä minijoulukuusilla (en tunne niiden oikeaa nimeä - hmm, ehkä sypressi?). Molemmat kasvit kasvavat nihkeissäkin olosuhteissa eli kastelemisen ja auringonvalon suhteen ei ole niin nuukaa. Plussaa myös halvasta hinnasta. Ostin itse edellisviikolla Reykjavíkista kuusi kanervaa reilulla kymmenellä eurolla.

Tosipuutarhuri ottaa kukat pois muoviruukuistaan, täyttää saappaat mullalla ja istuttaa kukat suoraan saappaaseen. Jos ei viitsi ja jaksa pelata mullan kanssa, voi kukat laittaa saappaisiin myyntipurkeisssan. Ainakin meillä saapasorvokit ja saapaskanervat ovat eläneet 6 kk pelkissä saappaaseen tökötyissä syntymäpurkeissaan. Korkeavartisten saappaiden pohjalle kannattaa laittaa muutama iso kivi, niin ne eivät kaadu heti ensimmäisessä tuulenpuuskassa. 
Istutushommiin kelpaavat saappaiden ohella muutkin kengät, mutta materiaalin takia saappaat pysyvät ulkoilmassa freeseimpinä.

Meillä saapaskukat ovat löytäneet paikkansa ulkorappusilta, mutta voi näitä pitkin puutarhaalin ripotella. Tai laittaa parvekkeelle tai miksipä ei vaikka sisätiloihin ikkunalaudalle.

Kannustan kokeilemaan. Minusta nämä ovat sen verran hauskat, että aina kotiin tullessa tai sieltä lähtiessä hymyilyttää.

Tunnisteet: ,