Neljännen päivän iltana

Neljännen päivän iltana olen yhtä hämmästynyt kuin kolmena aikaisempana ennen sitä: Tuliko tuo puolimetrinen todella ulos minusta? Miten ihmeessä se mahtui? Miten on edes mahdollista, että keskikropastani löytyi tälle tilaa?
Ensimmäiset päivät ovat sujuneet öitä lukuunottamatta rauhallisesti. Mörssäri - luulenpa, että se on vakiintumassa tyypin bloginimeksi - syö sairaan hyvin. Syntymästään asti se tiesi, mitä pitää tehdä. Ja nyt se ei mitään muuta hereillä ollessaan teekään kuin syö. Istun sohvalla ja luen e-kirjaa kännykän näytöltä, juon teetä ja syön. Ihanan helppoa!

Aivan luksusta on se, että ei tarvitse olla kotona yksin. Vanhempainvapaan aloittanut mies hoitaa vaipanvaihdon, kaupassakäynnin, siivouksen, pyykinpesun ja kuskaa esikoista päiväkotiin ja harrastuksiin ja hakee leipomosta pullaa, kun tulee vieraita. Minä pidän mörssärin ruuissa ja toivun synnytyksestä.

Öisin mörssäri tykkää valvoa kahdesta viiteen. Siihen aikaikkunaan mahtuu ruokailua, vaipanvaihtoa ja öisiä kävelyjä olohuoneen päästä päähän. Olemme sopineet työnjaon tähänkin hommaan. Koska minä olen kärvistellyt surkeilla ja pätkittäisillä yöunilla viime kuukaudet, teimme synnytyksen jälkeen läpsystä vaihdot. Nyt on miehen yövuoron aika. Hoidan ruokinnan, mutta puoliso tekee muut yöjutut. Sen kolmisen tuntia kun nuo kaksi seilaavat olohuonetta edestakaisin makaan puolihorroksessa sängyssä. Aamulla meistä kahdesta minä olen huomattavasti freesimpi, eli hoidan muonituksen ja esikoisen päiväkotivalmiiksi. Luonnollisesti kiukuttelen yöheräämisiä ja luonnollisesti myös mörssäri kiukuttelee yöllä. Onneksi miehellä on rautaiset hermot ja hyvä huumori. Sen mielestä öiset hetket kahden kiukuttelevan naisen kanssa tuovat jo vähän tasaiseksi käyneeseen keski-ikäistymiseen kivaa vaihtelua.
Nämä ensimmäiset viikot ovat muuten aika erilaisia nyt kun lapsia on kaksi. Ensimmäisen lapsen kanssa naamalle iskenyt olo yksin kotiin jämähtämisestä ja oman maailman pysähtymisestä on pysynyt poissa. Vaikka juuri mitään kotona oloa erikoisempaa ei päivän aikana tapahdu, tuntuu, että päivä on silti täynnä ohjelmaa. Kahdeksasta yhdeksään ohjelmoitua ohjelmaa, vapaata sekoilua päiväkodin sulkemiseen asti ja viidestä eteenpäin koitetaan elää kuten ennenkin, jotta muutos ei olisi esikoiselle liian iso.

Päivää ysin ja viiden välillä rytmittävät kätilökäynnit. Islannissa synnytyksen jälkeen maksuttomaan kotipalveluun kuuluu viisi kätilökäyntiä. Olen kokenut nämä visiitit älyttömän hyödyllisiksi. Eihän sitä kaikkea tule kysyneeksi siellä synnytysosastolla: miten napa putsataan, milloin voi lähteä ulos ensimmäistä kertaa, milloin kylvetetään ensimmäistä kertaa, paljonko sen pitikään syödä ja onko tällainen ja tällainen vaippaan tipahtava tavara ihan normaalia.

Mutta tänään on edessä varsin - köh - erityinen ilta. Jään näiden kahden kanssa ensi kertaa kahden. Varauduin lataamalla iPadin ja kattilallisella jauhelihakeittoa. Jännittää jo!

Tunnisteet: , ,