Design-kauppa Reykjavíkissa etsii suomalaista harjoittelijaa

Pyytäisin teiltä pientä palvelusta. Olen nimittäin varma, että teidän verkostoistanne löytyy enemmän suomalaisia designin kaupallistamisesta kiinnostuneita amk-opiskelijoita kuin omistani. Antakaas kun kerron.
Suomalaista designia myyvä kauppa, FINNSKA BÚÐIN, jonka omistan yhdessä kahden huippuhauskan kollegan, Reykjavikissa asuvan suomalaisnaisen Maaritin ja Piian kanssa, on valmis tarjoamaan harjoittelupaikan amk-opiskelijalle. Sellaiselle, joka on kiinnostunut suomalaisen designin kaupallistamisesta, designin myynnistä ja markkinoinnista, designin viennistä ja yrittämisestä. Me emme itse suunnittele tai valmista mitään (paitsi tietysti remontteja ja myymäläsisustusta), joten luulemme, että meillä viihtyisi parhaiten joku, joka on kiinnostunut designin kaupallisestamisesta ja yrittämisestä. Siis siitä, mikä myy, miksi ja miten. Eli mistä se raha tulee. Ja jos ei tule, niin mitä sitten pitää tehdä.

Olemme saaneet tarjota harjoittelupaikkoja jo monille suomalaisopiskelijoille. He ovat kaikki olleet keskenään erilaisia mutta kaikki aivan verrattomia huipputekijöitä.

Muutama vuosi sitten meille tuli harjoittelijaksi Anne, joka opiskelee nykyään Tanskassa Odensessa. Iloinen ja aikaansaava tyyppi.
Anne, varastohommissa.
Sitten saimme kunnian tutustua super-Annikaan, joka lähti harjoittelijajakson jälkeen Barcelonaan, sitten yrittäjäuralle ja pyörittää nykyään Turussa maan mainiota poljettavaa kahvilaa, Kaffillaria. Mikä liikeidea! Rakastan. Annika oli meillä suureksi avuksi mm.  sen tärkeimmästäkin tärkeimmän eli joulumyynnin aikaan.
Kaffillari, hyvä Annika & Co! (kuva: ruutukaappaus, Turkulainen-lehti)
Annikan jälkeen meille tuli superhero Jere, johon kaikki reykjavikilaisrouvat rakastuivat. Jeren pettämätön tyylisilmä ja rohkeus sanoa, minkälainen vaate kenellekin sopii, sai muorit pyörryksiin. Nykyään Jere opiskelee IED Barclonassa vaatesuunnittelua ja sanonpa vaan, että tästä tyypistä kuulemme vielä. (Olemme jo vannottaneet Jereä myymään eriä myös meille tänne tundralle, vaikka hänestä tulisikin maailmankuuluisuus, koska niinhän siinä välttämättä käy).
Jere <3. Tsiigatkaa hänen Insta!
Olemme yleensä pyrkineet ottamaan harjoittelijan, joka pystyisi olemaan vähintään kolme kuukautta. Vauhtiin pääseminen vie oman aikansa. Jotta pääsee sisälle businekseen ja näkee vähän sesonkivaihtelua, on parempi olla kerralla pidempään. Paikalliseen elämäntyyliinkin kestää aikansa päästä sisään, siksi muutama kuukausi yleensä poikii enemmän mielekkäitä kokemuksia ja uusia ystäviä kuin parin viikon piipahdus.

Jeren jälkeen meille tuli kuitenkin lyhytaikainen harjoittelija, korusuunnittelua opiskellut Heidi Lahdesta. Yllättävän paljon me siihen muutamaankin viikkoon saimme mahtumaan sisältöä. 
Heidi ja Marimekko.
Heidin jälkeen tuli lisää "lahtelaisia": Aino Lahden muotoiluinstituutista. Aino tuli kolmeksi kuukaudeksi, mutta kävi klassiset: Aino jäi Reykjavíkiin vähän pidemmäksi aikaa. Veikkaan, että hän palaa vielä :-) Aino ei ikinä näyttänyt stressaantuvan mistään ja hoiti aina hommat paremmin kuin hyvin. Hänen huomaansa saattoi jättää kaupan ilman epäilystäkään siitä, ettäkö homma ei pelaisi. 
Aino järjesti jokajouluisen perinteemme: pakkasi kauppamme lahjoittamia joulupaketteja Reykjavikin vähävaraisille perheille.
Tänä kesänä korvaamattomana apunamme on ollut ihana Jenni, jota ilman emme olisi ikinä saaneet toista liikettämme ajoissa auki. Huomasimme heti, että tässä on mimmi, jolla pysyy ohjat käsissä. Niinpä Jenni sai käytännössä hoidettavaksi koko toisen myymälämme sillä välin kun me hikoilimme uutta kauppaa valmiiksi. Ja hyvinhän se meni: myynti kasvoi koko kesän. Aivan superia! Haikein mielin joudumme päästämään Jennin tällä viikolla menemään.... ja olemme nyt ilman harjoittelijaa.
Jenni!
Jenni toiseen kertaan!
Kukas haluaisi tulla meille seuraavaksi? 

Ehkä on ensin syytä kertoa, mitä me pystymme tarjoamaan.

- Hands on -kokemusta suomalaisen designin kaupallistamisesta. Tietämystä siitä, mikä myy ja miten kannattaa myydä. Muutaman kuukauden mittaisen harjoittelun jälkeen osaat vastata näihin kysymyksiin: Miksi jotkut tuotteet myyvät paremmin kuin toiset? Miten hinnoitellaan? Miten vättää konkurssi? Miksi on tärkeää osata budjetoida? Mikä juju on alennuskausissa? Kuinka joulumyynti hyödynnetään? Miten kannattaa somistaa ja miten ei? Miten saadaan asiakas ostamaan? Kuinka reklamaatio hoidetaan oikein? Kuinka korttipääte toimii? Mistä saa Reykjavikin parhaat kahvit? Mitä tehdä, jos Björk tulee ostoksille? 
Joskus tulee näitä asiakkaita. Mutta onneksi todella harvoin.
- Käytännössä siis: myyntityötä, hinnoittelua, somistamista, asiakkaiden kanssa juttelua, tavarakuormien purkamista ja tuoteuutuuksien skauttaamista. Yhtä lailla työhön - myös meidän omistajien - kuuluu roskisten tyhjentämistä, imurointia, vaatteiden höyrytystä, vessanpesua, kahvin ostamista, kaupan edustan lakaisua, markkinatempausten järjestämistä, hiekkapaperin käyttöä, poraamista ja hintalappujen raaputtamista lattiasta. 
Tässä liimataan hiekkapaperia, jotta asiakkaamme eivät kuole rappusiin.
Luottotyöntekijämme Jóna kierrättää.
Maarit nauttii aamusiivouksesta.
- Jos olet kiinnostunut markkinoinnista ja pr:stä, saat suunnitella kannsamme mainontaamme, postata ahkerasti Facebookiimme ja Instaan ja ideoida julkisuustempauksia ja tapahtumia.
Tässä Maarit hoitaa mediasuhteita. YLE kävi kylässä toistamiseen.
Kulttuuriyön pr-tempauksemme: suomalainen kirpputori keskellä Reykjavikia. Sateesta huolimatta myimme melkein kaiken.
Visuaalista tuunausta.
- Superkivat työkaverit. Me omistajat olemme aika hauskoja tyyppejä, ahkeria ja välillä aika kiireisiäkin, mutta olemme tässä touhussa mukana ihan omana itsenämme. Olemme kaikki keskenään aika erilaisia ja yritämme hyödyntää busineksessa kukin omia vahvuuksiamme. Meidän joukossa sinäkin saat olla sellainen kuin olet ja hyödyntää työssäsi sitä, mitä sinä osaat ja mitä haluat oppia. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, mutta kaikkien pitää yrittää tehdä parhaansa ja kehittyä siinä, minkä kokee mielekkäimmäksi. Meillä on täällä myös liuta muita työntekijöitä, ilta- ja viikonloppuvahvistuksia. Varsin hauskoja tyyppejä hekin.
Välillä raahaamme töihin myös perheemme.
- Harjoittelusta ei makseta palkkaa, mutta opintoihin liittyvän harjoittelun ajalta saa opintotukea Suomesta. Autamme löytämään vuokra-asunnon tai vuokrahuoneen Reykjavíkista ja tutustutamme Reykjavikin menoon. Tarjoamme halukkaille islannin kielen peruskurssin ja päiväretken oman mielenkiinnon mukaan vaikka jäätikölle, sukeltamaan mannerlaattojen väliin tai issikkavaellukselle.

- Niin: ja saat käyttöösi punaisen Jopon!
Kanta-asiakkaamme koira, jonka nimi on Pikky Myy.
Mitä me etsimme:

- Designista ja sen kaupallistamisesta ja yrittäjyydestä kiinnostunutta tyyppiä, joka ei pelkää kokeilla uutta ja joka kehtaa laittaa itsensä likoon. Meille on aivan sama, opiskeletko vaatesuunnittelijaksi, tradenomiksi vai medianomiksi. Tärkeintä on se, kuka olet ja etsitkö sellaista harjoittelua, jonka me pystymme sinulle tarjoamaan.

- Seurassa viihtyvää mutta myös itsenäisesti pärjäävää. Monesti töissä ollaan yksin - vain kiireisimpinä päivinä kaupassa pyörii useampi työntekijä yhtäaikaa.
Maarit löysi  viime kesän remontin keskeltä toimiston - voi rauhassa käsitellä laskuja. 
- Kiinnostus Islantiin on plussaa, samoin aikaisempi kokemus myymälätyöskentelystä tai muusta myyntityöstä ja asiakaspalvelusta. Työskentelyä Mäkkärissä, pitseriassa, totokassalla, kaatopaikan asiakaspalvelussa ja puhelinmyynnissä arvostamme erityisesti (joo, eikä tämä ole vitsi).
Jouluisin pääsee leipomaankin. (Minäkin yritin viime vuonna, jos muistatte.)
- Englanninkielentaitoista, tietysti. Muu kielitaito eduksi; islantia ei tarvitse osata. Harjoittelujaksolla pärjää englanniksikin. Toki mielellämme pistämme sinut islannin kielen kielikurssille, jos haluat :) Saatat oppia ääntämään sanan pähkinä islanniksi ilman, että nenästä tulee samalla ulos räkää (siihen tosin menee muutama kuukausi).

- Ne perusjutut: luotettava (osaat pitää liikesalaiduudet omana tietonasi ja huomaasi voi huoletta jättäää kassan laskemisen), spontaani ongelmanratkaisija (kaikkeen ei tarvita manuaalia, välillä pitää mennä vaistolla), huumorintajuinen (ei tarvitse olla stand up -koomikko, mutta siitäkin on kyllä myyntityössä apua), yrittäjähenkinen (uskot omiin kykyihisi ja haluat tehdä omia, fiksuksi katsomiasi ratkaisuja - saat meiltä niin paljon vastuuta, kuin haluat ottaa) ja myyntihenkinen (uskallat kohdata ihmisen, löytää hänelle sen mitä hän etsii ja rohkeneet sen jälkeen klousata kaupan).
Ihan lähitulevaisuudessa emme remontoi, mutta porakoneen ja pensselin hallinnasta on aina hyötyä.
Faktat meistä:

FINNSKA BÚÐIN ehf on suomalaiseen designiin keskittynyt kahden myymälän yritys Reykjavikissa, 100 %:sti suomalaisomistuksessa. Toinen myymälämme sijaitsee Reykjavíkin söpössä puutalokeskustassa eli Reykjavík 101:ssä. Toinen, edellistä paljon isompi uusi myymälämme avasi kaupungin suurimpaan ostoskeskukseen Kringlaniin. 
Myymälämme keskustassa: Laugavegur 27, 101 Reykjavik.
Myymälämme ostoskeskuksessa: Krignlan 4-12, 103 Reykjavik.
Myymme pelkästään suomalaista designia. Meillä on siis Marimekkoa, Iittalaa, Arabiaa, Aarikkaa, muumeja ja Nokian jalkineita mutta myös uudempia, nuorten suunnittelijoiden itse perustamia brändejä kuten &Brosia, Ivana Helsinkiä, Coston hattuja, Anna Piuta ja Minna Parikkaa. Sitten on Lumia, Flow-kosmetiikkaa ja Marita Huurinaisen WILD-turkiksia. Ymmärrämme designin aika laajasti. Siksi meillä on myynnissä myös tervashamppoota, salmiakkisuklaata, muumikirjoja ja muumihammastahnaa.

Että miten on - kiinnostaisiko sinua? Tai tiedätkö jonkun designiin tai yrittäjyyteen erikoistuvan amk-opiskelijan, joka etsii harjoittelupaikkaa ja ulkomaankokemusta? 

Tätä postausta saa ja pitää jakaa. Pliide! Ja vilpitön kiitos kaikille jo etukäteen!!


PS. Tässä alla postauksen kommenteissa voi kysellä kaikenlaista, mutta pyytäisimme harjoittelusta tosissaan kiinnostuneiden yhteydenotot, kyselyt ja hakemukset osoitteeseen: info@finnskabudin.is

Teemme kaikki rektytointi- ja harjoittelupäätökset yhdessä omistajaporukan kesken. Tuohon info-osoitteeseen tulevat viestit tulevat meille kaikille eli viestit lukevat itseni lisäksi Maarit Kaipainen ja Piia Mettälä.

Kuvat: Instagram-tilimme,  (paitsi kuva 4) jonne postailemme välähdyksiä kaupanteon arjesta, kurkistuksia backstagelle, fiilistelykuvia uusista tuotteista ja kuvattaviksi suostuvista asiakkaistamme. Kaikkein kivointa on tietysti käydä läpi saapuvia tilauksia, pukeutua uutuuksiin ja ottaa sovituskoppiselfieitä!
Maarit, Ivana Helsinki ja Marimekko.
Piia, Moderni Mummola, Ivana Helsinki ja Minna Parikka.
Satu, Marimekko ja Karhu.

Tunnisteet: , , ,