Raskausviikko 34

Helou ja heltat heiluu. Miten voi olla, että edellisellä viikolla olo hanurissa oli ala-arvoinen ja nyt, yhden viikon jälkeen kaikki tuntuu suurin piirtein kivalta eikä mistään särje minuuttia pidempään?

Takaisin kotona, takaisin lähikahvilassa.

Ensimmäisenä mieleeni tulee liikunta. Suomen matkallamme en juuri päässyt urheilemaan. Crossfit-treenejä ei ollut aivan lähimaisemissa eikä ulkoilmauimahallia. (Islannin uimaloihin totuttuani on lähes mahdoton saada itsensä motivoitua lähtemään uintireissulle kylmään veteen ja vielä sisätiloihin). Yritin menneiden Suomi-kesäviikkojen tapaan sauvakävellä dekkari seurana, mutta tukalan olon takia en pystynyt lisäämään vauhtia hien pintaan saamiseksi. Lenkki loppui siihen kun istahdin pehvasäryssä kuuntelemaan äänikirjaa kiven päälle.

Palattuamme Suomesta takaisin kotiin arki mätkähti heti päälle. Eli lähdin saman tien liikkumaan. Crossfitissä teen tietysti treenit äärettömän rauhallisesti: jätän kaikki hyppyjä vaativat liikkeet pois ja laitan tankoon ihan pikkuriikkiset hammastikkupainot. Uimaradalla sen sijaan vauhtia ei tarvitse hiljentää yhtään; kilsa menee hieman yli puoleen tuntiin kuten se on mennyt viimeiset viisi vuotta. Raskaana olemisen ja vatsan painon huomaa vasta vedestä noustua. Kävely takaisin pukukopeille sujuu hiipimisvauhdilla.

Loma-ajan "pieni "(mutta törkeän hyvä) yöpala. Skippasin vain viinin.

Toinen syy tämän viikon edellisviikkoa parempaan oloon voi olla myös syömisessä. Lomalla se tapahtuu joka kerta: tulee syötyä enemmän kuin arjessa. Tekee mieli tuoretta pullaa aamiaisella, ravintolalounasta, jälkkäriä joka aterialla ja vähän suklaata ja jädekiskasta parit jäätelöt. Tällä viikolla paluu arkirutiineihin tarkoitti ateriakokojen normalisoitumista. Kaikki ylimääräinen syöminen jäi pois. Ehkä se sai olon tuntumaan kevyemmältä? Koska eihän vatsalaukulla ihan älyttömästi venymistialaa tilaa voi olla, kun parin kilon mötkäle pistää muutenkin sisuskalut ahtaalle.

Tai sitten kyse on ihan silkasta sattumasta.