Sota ja rauha

Tädit ovat tyttärelle mieluista seuraa. Varmaankin siksi, että tädit ovat freesimpi versio äidistä. Ne ovat vähän nuorempia mutta kuitenkin aikuisia, niillä on tavatessa aina aikaa leikkiä, niiltä saa lahjoja ja ne kertovat jänniä juttuja. Eikä ne tee koskaan läppärillä keittiönpöydän ääressä töitä.
Minä ja kaksi siskoani asumme kaikki eri maissa eli tapaamme harvoin. Useimmiten se tarkoittaa joululomaa ja kerran kesässä. Tänä kesänä vietimme aikaa kimpassa Hangossa, viime jouluna kokoonnuimme Reykjavikissa. Ensi joulua suunnitellaan jo.

Lapsi odottaa tätien tapaamista viikkokausia - ja lähdön hetkellä on aina yhtä haikeaa. Kävimme viime syksynä äiti-tytär-matkalla Lontoossa. Lontoo on jännä paikka: Disney-kaupan lisäksi siellä asuu toinen tädeistä.

Viime aikoina lapsi on kysellyt, miksi emme voisi mennä kylään myös toisen tädin luokse, Kabuliin.

Syyksi ei riitä se, että Kabul on kaukana. Lapsi tajuaa karttapallon ja tietää että Uusi-Seelanti on vieläkin kauempana ja sinnekin voi mennä. Niinpä menin totuudella: Kabuliin ei voi mennä koska siellä on sota.

– Mikä se sota on?

Viisivuotiasta ei voi vielä kuormittaa tarkalla totuudella. Niinpä kerroin jotain epämääräistä siitä, kuinka ihmiset riitelevät tyhmistä asioista ja kuinka taloja menee rikki eikä siellä ole siksi turvallista lasten olla. Seurasi lisää kysymyksiä.

– Miksi täti sitten on siellä?

YK:n rooli maailmanpolitiikassa on tähän ikään vähän turhan laaja keskustelunaihe. Niinpä tyydyin kertomaan, että täti on siellä auttamassa, että sota joskus loppuisi.

– Milloin se sota sitten  loppuu?

Siihen minulla ei enää ollut mitä vastata. Ei lapselle voi valehdella kertomalla, että huomenna tai pian. Mutta ei oikein tohdi aiheuttaa ahdistusta sanomalla, että ehkä ei koskaan. Kun sanoin että en tiedä, lapsi keksi ratkaisun itse.

Kun siskoni teki eilen lähtöä takaisin Afganistaniin ja pakkasi mutsin olohuoneessa viimeisiä tavaroita laukkuunsa, lapsi ojensi hänelle punaisen sydänpehmolelunsa, jolla on kaksi pitkää kättä.

Lapsi ehdotti, että tädin pitäisi ottaa tämä pehmo mukaansa ja kiinnittää kotinsa ulko-oveen. "Jos kaikki ohi kulkevat ihmiset näkevät sydämen, sota loppuu, koska ihmiset eivät halua sitten enää riidellä vaan tulevat hyvälle tuulelle. Sen jälkeen voi järjestää isot juhlat! Party time, excellence!"

No niin. Siitähän yhteiskuntarauhassa on viime kädessä kyse: että samalla alueella olevat ihmiset viihtyvät keskenään. 

Jäin sanattomaksi. Kotonamme ei asu enää uhmaikäistä, vaan peacemaker

Tunnisteet: ,