Raskausviikko 32

Viime viikolla lapsi huolehti ravinnonsaannistani. Tällä viikolla hän kysyy, milloin kuolen. Koska jalkani näyttävät kuulemma ihan yhtä sinisiltä kuin Islannin-mummon. Se on jo sikavanha. Kiitän suorapuheisuudesta ja vakuutan, että en ole kuolemassa vielä pitkään aikaan. 
Näillä viikoilla yläpääni saa edustaa.
Oikea jalka näyttää kaamealta. Nilkasta polveen turvonneen säären sisäsyrjä on täynnä violetteja verenpurkautumia, joita siniset mustelmannäköiset kivasti rytmittävät. Lopputulos näyttää ihan kieroon menneiltä led-jouluvaloilta. Jalkaan polvesta ylöspäin ilmaantuu paksuja rusinoita, jos seison minuutin. Kun nostan jalan vaaka-asentoon, rusinat tasoittuvat. Tuntuu kuin taistelisin aikaa vastaan: kehittyykö jalkaan kahdeksassa kuukaudessa isot rypäleet vai pysyvätkö suoneni kasassa vielä seuraavat kahdeksan viikkoa. 

Kerron esikoiselle, että tässä on kyse suonikohjuista, joita joskus tulee, kun on raskaana. Että ne häipyvät sitten kun vauva on syntynyt.
No okei. Maha näkyköön, mutta ei enempää.
Mutta entä jos ne eivät lähde?

Voi tyttäreni, sitähän minäkin tässä mietin. Laserhoito, leikkaus, uudet jalat?! I dunno.

Raskauspainoindeksi raskausviikolla 32: En käynyt vaa'alla (mutta arvioin suonikohjujen painoksi puoli kiloa).

Täältä löydät aikaisemmat raskausviikkopostaukset:

Raskausviikko 1
Raskausviikko 2
Raskausviikko 3
Raskausviikko 4
Raskausviikko 5
Raskausviikko 6
Raskausviikko 7
Raskausviikko 8
Raskausviikko 9
Raskausviikko 10
Raskausviikko 11
Raskausviikko 12
Raskausviikko 13
Raskausviikko 14
Raskausviikko 15
Raskausviikko 16
Raskausviikko 17
Raskausviikko 18
Raskausviikko 19
Raskausviikko 20
Raskausviikko 21
Raskausviikko 22
Raskausviikko 23
Raskausviikko 24
Raskausviikko 25
Raskausviikko 26
Raskausviikko 27
Raskausviikko 28
Raskausviikko 29
Raskausviikko 30
Raskausviikko 31

Tunnisteet: