Raskausviikko 30

Hyvästi keskivartalo, 20 metrin mittainen hölkkä ja nopeat sängystänousut. Tervetuloa neljäsnnestunnittainen pissahätä, kädestä lattialle tippuvat ihan kaikki ja anteeksi lapsi, kun äiti astuu jatkuvasti varpaillesi.  Teen sen ihan vahingossa. Onneksi meillä ei ole kotona jaloissa pyöriviä lemmikkieläimiä, sillä niillä ei olisi enää häntiä.
Voiko napa pudota?
Eteenpäin törmäillessä auttaa yksi ajatus: ENÄÄ KYMMENEN VIIKKOA JÄLJELLÄ. (Samalla pieni ääni korvassani muistuttaa, että toivottavasti ei muuten yhtään lyhyempää aikaa, koska ei tässä ennen syyskuuta mitenkään minnekään synnärille ehdi.)

Vartalo paisuu ja arjen toiminnot hankaloituvat. Tuntuu kummalta, että crossfit-treenaaminen ei aiheuta hankaluuksia. Minusta on paljon helpompaa tehdä maastavetoja kuin nousta ylös sohvalta. On vaivattomampaa soutaa nopealla tempolla kilometri ja tehdä 100 punnerrusta (okei, polvet tukevasti maassa) kuin laittaa tavalliset kengät hengästymättä jalkaan. 

Tuntuu kuin salilla häviäisin johonkin toiseen ulottuvuuteen. Paikkaan, jossa ei kuseta koko ajan, ei voi lukea sähköposteja, miettiä ruokaostoksia, laskuja, projektiekseleitä tai pelätä sitä, että kohta pitää taas synnyttää ja että meneekö kaikki hyvin, ja että kuoleeko meistä jompi kumpi ja jos ei kuole eivätkä muutkaan pelot toteudu, niin mitenkä sitä jaksaa taas ne seuraavan vuoden yöheräilyt. Ainoastaan salilla olo ja ajatukset tuntuvat normaalilta – normaali siis synonyymina täydellisen ihanalle.
Sunnuntaitreenien kaveri.
Vaikka fanitan ulkoilua ja rakastan luonnossa kulkemista, minussa on se toinen puoli, joka nauttii sisätilaurheilusta. Hiestä, hengästymisestä ja kalkista kyllästynyt sisäilma vie maha-arjesta pois. Jo pelkästään se, että näkee muiden juoksevan vaivatta, tuntuu hyvältä. Pystyn ajattelemaan, että ei piru vie, kyllä minäkin vuoden päästä vedän noita leukoja hakematta tukea kuminauhoista. 

Valmistelen raskaana treenaamisesta vähän isompaa juttua, jonka julkaisen täällä blogin puolella heti kun puoliso vain ehtii käsitellä kuvat...
Reaktio, kun ähellän varusteita takaisin telinehyllyyn.
Käyn tällä viikolla myös äitiysneuvolassa. Vastaanotto kestää tutut kymmenen minuuttia: vaihdetaan kuulumiset, kuunnellaan sydänäänet, katsotaan mittanauhalla mahan (tai siis ilmeisesti kohdun) suuruutta, mitataan verenpaine, katsotaan veriarvot, tehdään itsepalveluperiaatteella pissatesti ja varataan uusi aika viiden viikon päähän.

Pyydän päästä käymään vaa'alla ja sekös kätilöä naurattaa. Yleensä kukaan ei kuulemma halua tietää, paljon paino nousee. Olen sitä mieltä, että tässä asiassa arvailut lisäävät tuskaa, ei tieto. Se on karvan alle 70 kiloa. Jostain pimeästä syystä se tuntuu melkein yhtä hyvältä kuin 40 kilon painolla tehty maastavetosarja. 

Raskauspainoindeksi raskausviikolla 30: 69,5 kg.

Täältä löydät aikaisemmat raskausviikkopostaukset:

Raskausviikko 1
Raskausviikko 2
Raskausviikko 3
Raskausviikko 4
Raskausviikko 5
Raskausviikko 6
Raskausviikko 7
Raskausviikko 8
Raskausviikko 9
Raskausviikko 10
Raskausviikko 11
Raskausviikko 12
Raskausviikko 13
Raskausviikko 14
Raskausviikko 15
Raskausviikko 16
Raskausviikko 17
Raskausviikko 18
Raskausviikko 19
Raskausviikko 20
Raskausviikko 21
Raskausviikko 22
Raskausviikko 23
Raskausviikko 24
Raskausviikko 25
Raskausviikko 26
Raskausviikko 27
Raskausviikko 28
Raskausviikko 29



Tunnisteet: