Pitäisikö kirjoittaa kirja vai käydä tulivuoressa?

Edessä on päätöksentekotilanne, johon pyytäisin teiltä hieman apua. Nyt pitäisi nimittäin valita, laskeudunko tulivuoren sisään vai ryhdynkö lastenkirjailijaksi. Tätä hullua projektia sponsoroi Novelle Elämän janoon -kampanjallaan, jossa toteutetaan omia haaveita. Novelle kysyi, haluaisinko lähteä mukaan tekemään jotain hauskaa. No miksipä ei.
                                                                                           Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Novelle.

Maailmassa on karkeasti ottaen kahdenlaisia ihmisiä: pitkäjänteisiä puurtajia, joilla riittää kärsivällisyys pitkäkestoisiin projekteihin. Heistä tulee tutkijoita, he kirjoittavat väitöskirjan, löytävät uusia planeettoja, pystyvät virkkaamaan kokonaisen torkkupeiton ja harrastavat keräilyä ja tuunausta.

Sitten on niitä nopeita innostujia, jotka innostuvat nollasta sataan uudesta asiasta, suorittavat ja ovat tyytyväisiä, kun homma on saatu päätökseen. Innostuja ei ehdi edes kunnolla matustella saavutuksillaan, kun hän jo ryntää toteuttamaan uutta hienoa ideaa. Yleensä nämä tyypit eivät ole parhaimmillaan strategian kehittämistyössä, tietosanakirjojen kokoamiessa tai arkistoinnissa.

Ei varmaan yllätä, että kuulun enemmän jälkimmäiseen ryhmään. Innostun ideasta, jos siitä saa heti ensimmäisten sekuntien aikana sähköisen olon. Sen nimittäin vaan tietää, jos ideassa on voimaa jalostua hyväksi lopputulokseksi. Huomaan sen kehossani. Kihelmöivä ennakkoaavistus alkaa selästä. Sieltä se leviää nopeasti koko kroppaan. Kyse on oikeastaan samanlaisesta tunteesta kuin hyvin alkaneissa treeneissä: tätä ei saa nyt lopettaa kesken. (Vaan tehdään tunti täysillä, sitten mennään saunaan ja kaljalle.)
Innostun äkkiä, mutta innostuksellani on myös tapana lässähtää nopeasti. Toimin nimittäin näin: Heti ensifiiliksen iskettyä avaan Excelin ja teen meno- ja tuloennusteet. Sen jälkeen päätän, onko uudessa ideassa edes hituloinen järkeä. Jos näyttää vihreää, annan itselleni luvan innostua lisää ja toteuttaa ja saada sen pian valmiiksi. (Nopea toteutus on tärkeää, jotta ehtii aloittaa taas sen seuraavan idean toteuttamisen.) Jos idea tuntuu toivottomalta, nukun pari yötä ja palaan asian äärelle sen jälkeen. 

Pahinta, mitä kaltaiseni innostuja voi ennakkoaavistuksille tehdä, on jättää ne ilmaan roikkumaan löysiksi naruiksi. ”Olisikohan sittenkin silloin kerran pitänyt” -jaarittelu on pahasta. Joko se ovi avataan tai se suljetaan mutta siihen ei jäädä vatuloimaan. En viihdy epävarmoissa välitiloissa, koska niissä ei minun mielestäni tapahdu mitäään.

Sellaisista sormenpäissä asti kihelmöivistä ensifiiliksistä on saanut alkunsa monta kivaa asiaa. Kun näin ensimmäistä kertaa puolisoni (ja hän oli ehtinyt avata suunsa osoittaakseen ettei ole pelkästään komea), tiesin, että tässä se on. (Onneksi mieheni on pitkäjänteisempi ja harkitsevampi, muutoin liitostamme tuskin tulisi mitään.) Samalla tavalla alkunsa saivat kauppa (onni on kollegat, joilla on pidempi pinna), kirjat (erityisen tärkeää on hyvä kustannuspäällikkö, joka piiskaa deadlinellä ja kehottaa parantamaan) ja mieleenpainuneimmat matkat (rajat laittaa raha). 

Toki teen arjessa jatkuvasti myös asioita, jotka nyt vaan on pakko hoitaa. Epäilen ihmistä joko valehtelijaksi tai maaniseksi, jos hän väittää leijuvansa koko ajan. Elämään mahtuu myös asioita, joille ei voi mitään. Sekä superyllätyksiä että karmeita pettymyksiä. Eikä niissä tilanteissa kysellä, haluaisitko ja jaksaisitko ja onko sulla asennetta tähän. Kaikkea ei voi itse päättää. Mutta siihen mihin voi vaikuttaa, siihen kannattaa vaikuttaa ja siihen haluan heti vaikuttaa.
Yksi tämänhetkisistä työintoiluistani liittyy kirjan kirjoittamiseen. Sain tänä keväänä WSOY:n kirjallisuussäätiöltä muutaman tontun apurahan seuraavan läpyskän kirjoittamista varten – ja olen siitä aivan pähkinöinä!!! Aion kirjoittaa viihdettä aikuisille.  (Lupaan palata aiheeseen  – minun on i-han pak-ko.) 

Romaania ei kuukaudessa kirjoiteta, mutta lapseni sai idean. Hän nimittäin sai päähänsä, että minun pitäisi kirjoittaa ja mielellään myös piirtää oma kirja hänelle. Aihekin on neidillä jo valmiina. Hän  haluaisi lukea kirjan siitä, kuinka tuleva pikkuvauva meni äidin mahaan. Tämän voisi toteuttaa muutamassa viikossa.

Pätkä osui heitollaan yllättävän lähelle. You know: viihdettä aikuisille, biologian alkeet lapsille. Sama sisältö, eri esitystapa. Innostuin! Tämä kirja on nyt toinen vaihtoehto tässä haastekampanjassa.
Kaikissa päätöstilanteissa pitää olla vähintään kaksi vaihtoehtoa, niin on nytkin. Rakastan kirjoja ja tarinointia. Tykkään kirjoittamisen lisäksi myös vaelluskengistä, vuoristovaelluksista ja tuulesta laavapellolla, eli lähtisin ihan mielelläni päiväksi päiväretkelle islantilaisen tulivuoren sisään hiljentymään. Koska: miksipä ei?

Tähän pyytäisin nyt teidän apuanne. Kumpaan lähtisin: tulivuoren sisään vai lastenkirjailijaksi? Te päätätte ja minä toteutan. Jos valitsette kirjan, lupaan laittaa sen jakoon tänne blogiin. Tulivuorta en voi tänne tuoda, mutta jos valitsette sen, niin laitan niin kauniita kuvia kuin mitä pimeässä magmasäiliössä nyt pystyy ottamaan.
Novellen "eämänohje" (piirustus oma, erään viime aikoina käydyn keskustelun inspiroimana).
Toiveita voi esittää juhannusaattoon eli 19.6. asti.

Muista seikkailijoista ja haasteista löytyy jutunjuurta Novellen uusilta nettisivuilta

Tunnisteet: