Kun suomalaista harmittaa (aina)

Kyllä. Myönnän, että otsikko on provosoiva, mutta minulla on todisteita.

Aloitan vaaleista. Sunnuntaina jännitti, ja nyt vasta jännittääkin. Ketkä menevät hallitukseen? Pääministeriksi äänestettiin miljonääri, joka ei vaaliväittelyissä antanut selvää vastausta oikein mihinkään. Kakkosena ja todennäköisenä hallituskumppanina tulee puolue, jossa vastustetaan aborttia, ruotsin kielen pakollisuutta, ollaan rasisteja ja ollaan sitä mieltä, että maan suurimmat ongelmat ovat lähtöisin Punavuoren "kuplasta" ja Somaliasta.

Tässä Juha Sipilän usein vaaliväittelyissä käyttämästä lausahduksessa (ruutukaappaus YLE:n Kioskista) tiivistyy suomalaisuuden huonoin puoli. Ei kannata koskaan liikaa toivoa. 

Kun tuota vaalitulosta katsoo, niin näkee, että tämän viisauden mukaan on eletty. Kun katselee vähän laajemmin ympärilleen, niin näkee, että tämän viisauden mukaan on todella eletty.

Ei kannata yrittää liikoja, koska huonostihan siinä käy! Sen sijaan kannattaa kumarrella ja pyllistellä sopivan tilaisuuden tullen vähän joka suuntaan eikä valita - ainakaan liian äänekkäästi - puoltaan. Koska kamalinta tuntuu olevan joukosta erottuminen.

Vaalien jälkeen SDP kertoi olevansa valmis hallitukseen ja Kokoomus ilmoitti, että sillä ei ole kynnyskysymyksiä. Ainoa, joka vaali-iltana sanoi jotain suoraan, oli RKP: he ilmoittivat että Persut olisi hankalin hallituskumppani. (Taisivat muuten voittaa tuolla kannanotolla ääneni seuraavissa parlamenttivaaleissa.)
Suomalainen maisema. Kuva: VisitFinland
Suomalaisten lammasmaisuus ei yllätä enää. Siitä on ikävä kyllä tullut oletusarvo. Täällä ulkomailla asuessa suomalaisuutta katsoo vähän ulkopuolisena. Näen suomalaisuuteen liittyvät huonot puolet eli kestoharmituksen, kestovitutuksen ja kestonolouden koko ajan selvemmin. Ylitse kaiken nousee kestoalemmuudentunne. (Tunnistan kaikki nämä piirteet myös itsessäni, ja täällä henkisten voittajien maassa erotun edelleen porukasta.)

Nämä suomalaisuuden fifty shades of gray tulevat parhaiten esiin arkisessa kanssakäymisessä. Kerronpa yhden esimerkin. Tapaan työssäni kaupallamme paljon suomalaisia. Totta kai suomalaiset tulevat Islannissa käydessään katsomaan myös suomalaista kauppaa. Siitä on luettu lehdistä tai ehkä paikallinen matkaopas on kertonut. Mutta mitä suomalainen tekee ulkomailla, kun se löytää jotain suomalaista? Se ei innostu, vaan nolostuu.
Islantilainen maisema.
Kaksi kolmesta Islannissa lomamatkalla olevista suomalaisista, joita olen kaupallamme tavannut, ovat sanoneet vähintään kaksi näistä seuraavista lausahduksista. Ja minä en nyt todellakaan liioittele.

- Käykö täällä kaupassa kukaan?
- Miksi te tämmöisiä tuotteita täällä myytte?
- Tämä on aika syrjässä tämä teidän kauppa, ihan hirveän vaikeaa löytää tänne (sijaitsemme pääkadulla, mutta whynot).
- Onpas tämä pieni! Kannattaako tämmöinen ollenkaan?
- Kamalan vaikea löytää, käykö täällä edes kukaan?
- Tirsk, tirsk. Näitä isoja tunikoita täälläkin...Hehhehh.
- Aika erikoinen juttu kyllä tämä. Siis onko tällaisille tuotteille täällä edes kysyntää?
- Juu ei me kyllä mitään osteta, mutta haluttiin käydä katsomassa kun oon lehdestä lukenut. Mutta siis kannattaako tämmöinen kauppa täällä ollenkaan? 

Se viimeinen kolmasosa ei sano mitään vaan poistuu yleensä kuiskutellen paikalta. Pieni osa siitä kolmanneksesta jää juttelemaan järkeviä ja vaihtamaan kuulumisia. 
Suomalainen kylpy. Kuva: Visit Finland
En välitä, että nykyinen asuinmaani Islanti olisi maailman paras. Itse asiassa Suomi on hyvin monissa, jopa lukemattomissa asioissa paljon Islantia edellä. Islanti on vieläkin pienempi maa kuin Suomi. Täällä on vieläkin huonompi sää. Islannissa on luonnonvaroina lähinnä kalakeiton aineksia eli kalaa ja kuumaa vettä. Kesäisin saattaa saada omalta takapihalta perunaa, jos ne eivät jäädy kesäkuun yöpakkasissa pystyyn. 

Suomella on paljon enemmän luonnonvaroja: mineraaleja, metsää ja metsässä eläimiä. Kasvukausi on pidempi ja peltolääniä on enemmän. Suomessa on lämpimämmät kesät. Suomessa on 15 kertaa enemmän ihmisiä kuin täällä ja Suomesta pääsee autolla vaikka Kiinaan, jos haluaa lähteä. Täällä tundralla ei ole edes raideyhteyksiä. 

Silti islantilaiset eivät jatkuvasti valita jostain tai nolostele omaa olemassaoloaan. Jos islantilainen menee Lontooseen ja näkee siellä islantilaisen pyörittämän hampurilaisbaarin, se menee sinne syömään eikä ihmettelemään, että haluaako tämmöisiä islantilaisia hampurilaisia kukaan täällä metropolissa syödä.

Jos joku milanolainen pikkuputiikki myy islantilaista designia, niin islantilainen menee ostamaan sen naapurinsa tekemän design-tyynyn sieltä itselleen ihan vain korostaakseen omaa islantilaisuuttaan, tuotteen hienoutta ja sitä, että Islanti on läsnä Pohjois-Italiassa.
Islantilainen kylpy.
Islantilaisten mielestä islantilaisuudessa ei ole mitään noloa. Se on pelkkää harvinaista kultapölyä. Asenne on tärkeää, vaikka sitä ei voi tallettaa pankkitilille. Asenteella ei voi mennä ostamaan kaupasta ruokaa, mutta se antaa kipinän tehdä, ja tekeminen tuo rahaa, ja rahalla voi ostaa kaupasta ruokaa.

Miten ihmeessä me suomalaiset pääsisimme  tähän samaan? Ei Suomesta tee maailman upeinta paikkaa kukaan muu kuin suomalaiset itse. Ei saisi antaa periksi, ennen kuin on alkanut tekemään.

Ihan ensimmäiseksi pitäisi päästä eroon oman itsemme dissaamisesta ja lammasmaisuudesta. Ja tämä blogitekstihän on taas oikein malliesimerkki siitä. Tirsk. Lupaan olla seuraavalla kerralla vähän positiivisempi ja kehua Suomea. Koska aihetta kyllä on. Ainakin minä uskon siihen.

Tunnisteet: , ,