Muutoksia lukurutiinissa

Yölinjoilla.
Lukemisharrastukseni sängyssä on tullut tiensä päähän. Syyllinen on Martti Ahtisaari.
Olen ollut erinomainen nukahtaja. Menen sänkyyn, luen kirjaa, nukahdan ja herään, kun herätyskello soi. Viimeisten kuukausien aikana olen pannut merkille muutoksen.

Olen saattanut mennä sänkyyn jo kymmeneltä kirjan kanssa. Olen lukenut pari tuntia ja sitten yrittänyt nukahtaa. Nimenomaan yrittänyt. Puoliltaöin haukottelen ja sammutan valon. Kello tulee puoli yksi. En nukahda. Vartin yli yksi. Käyn vessassa. Juon vettä. Kello lähenee kahta. Väsyttää, mutta en nukahda. Aivoissa surisee.

En murehdi unettomana seuraavaa työpäivää tai aikaista herätystä. Pääni käy ylikierroksilla lukemistani kirjoista. Dekkareista tulee adrenaliinikänni: silmiäni väsyttää mutta aistit ovat ylivireinä. Hyvien romaanien kanssa käy samalla tavalla. Hyvin kirjoitetetut elämänkerrat ovat kaikista pahimpia, koska ne ovat paitsi jännittäviä myös totta.

Joululomalla luin Martti Ahtisaaren elämänkerran Matkalla (Katri Merikallio & Tapani Ruokanen / Otava, 2011). Se oli kiinnostavalla tavalla kirjoitettu kirja kiinnostavasta ihmisestä ja todella mielenkiintoinen kurkkaus kansainvälisen politiikan käytännön työhön.

Kirjan presidenttiosuus (noin 300 sivua yhteensä 665 sivusta) oli makuuni hieman liian pitkä mutta silti kiinnostava matka suomalaisen puoluepolitiikan kulisseihin. Elämänkerrassa käydään läpi myös Ahtisaaren henkilökohtaista historiaa. Kerrotaan evakkomatkoista ja siitä, kuinka Ahtisaari kosi vaimoaan käyntikortilla. Käyntikortilla! Se tuntui kirjassa niin romanttiselta.
Edessä paluu lukutuoliin (kuva: Björgvin Hilmarsson).
Vaikka olenkin uutisista seurannut Ahtisaaren uraa kansainvälisissä tehtävissä, Matkalla-kirjan yksityiskohtaiset kuvaukset rauhanneuvotteluista Namibiassa, Indonesiassa ja Kosovossa (tai oikeastaaan Suomessa ja Keski-Euroopan maissa, joissa neuvottelut pidettiin) vetivät hiljaiseksi. Kohokohtia tulee jokaisella sivulla. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä on Ahtisaaren ja Milosevicin välinen tapaaminen Kosovon itsenäistymisprosessin aikana. Sitten kerrotaan, kuinka Putin torppaa hankkeen YK-tasolla ja miten Kosovo lopulta itsenäistyy – ja Ahtisaari saa Nobelin rauhanpalkinnon. Kirjan lopussa on Ahtisaaren Nobel-palkintoseremoniassa pitää puhe. Kun hän päättää sen sanoihin Rauha on tahdon asia, rupesin vollottomaan. Ja nukahdin puoli viisi.

Luin kirjaa viikon. Lopetin lukemisen joka kerta ennen yhtä, mutta en saanut nukahdettua yhtenäkään yönä ennen neljää. Mielessäni pyörivät rauhanneuvottelut kabineteissa, joiden ikkunoita peittävät paksut ja raskaat verhot, Ahtisaaren rauhanneuvottelutaktiikat, ajatukset Lähi-idän kriisin ratkaisemisesta ja vaikka mistä. Yritä siinä nukahtaa, kun päähän jää pyörimään ajatuksia Israelin ja Palestiinan välisestä tilanteesta. 

Koska arvostan vähintään 7 tunnin yöunia ja mieheni hyväntuulista puolisoa, päätin Ahtisaaren loppuun saatuani siirtää lukuharrastukseni pysyvästi olohuoneeseen. Asensin mukavan punaiseen tuolini yläpuolelle kirkkaan lukulampun. Tästä eteenpäin tämä olkoon lukupaikkani. Istun mukavaan tuoliin, vedän jalkojeni päälle siskolta joululahjaksi saamani pehmeän tiibetiläisviltin ja avaan kirjan. Siirryn nukkumamoodiin eli sänkyyn, kun alkaa väsytää. Sängyssä luen korkeintaan Instagrammia tai kevyitä naistenlehtiä. Katsotaan, paranevatko yöunet.