Valmistaudumme hirmumyrskyyn

Islannin uutisissa on viimeiset pari päivää toitotettu sunnuntai-iltapäivänä iskevästä epätavallisen kovasta myrskystä. Tuuli saattaa nousta joissain paikoissa jopa 50 metriin sekunnissa. Ihmisiä neuvotaan ottamaan pihoiltaan kaikki irtotavara sisään eikä autoja kuulemma kannata parkkeerata aukeille paikoille, josta tuulen on helppo "poimia ne mukaansa". Ihmisiä on kehotettu pysymään kotona ja välttämään kaikenlaista matkustamista. Islannissa on tällaiselle tavattoman huonolle säälle ihan oma sana: óveður eli epäsää. Melko loogista.
Lähestyvän myrskyn takia puolison piti palata työmatkaltaan päivää aiottua aikaisemmin. Ajellessaan rannikkoa pitkin kotiin hän törmäsi sattumalta ryhmään surffaajia. Aallot olivat kuulemma mainiot. Kuva: Björgvin Hilmarsson.
Valmistauduin tänään tulevaan koitokseen. Kävin ostamassa paketin valmispiparitaikinaa, tertun ylikypsiä banaaneja banaanikakkuun (tämä Marin banaanileipäohje on aivan mahtava!) ja pullon punaviiniä. Eiköhän näillä pärjätä. Huomenna suljemme ikkunat, etsimme jostain kaulimen ja nostamme talvikukkaset rappusilta sisään eteiseen. Myräkän pitäisi olla ohi noin vuorokaudessa. 

Toivotaan, että talossamme on maanantai-iltana vielä katto.

Tunnisteet: ,