Löydä itsestäsi uusi, hullu puoli

Olen vakaasti sitä mieltä, että ihmiselle tekee hyvää välillä tehdä päiväretki oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Huomaan nimittäin, että ajatukseni juoksevat paljon nopeammin ja uusia polkuja,  jos arkirutiinien ohella opettelen jotain uutta juttua tai tutustun johonkin itselle ennalta täysin vieraaseen asiaan. Kuten nyt vaikka verta turskuvaan vapaaottelumatsiin reykjavikilaisessa sporttibaarissa. Tänään illalla löysin itseni karjumasta kurkku suorana kannustushuutoja, kun islantilainen Gunnar veti hyvin tähdätyllä suoralla jenkkivastustajalta silmäkulman auki. Antakaahan kun selitän.

Kun pieni Islanti mittelee jotain toista maata vastaan ihan missä tahansa lajissa, koko maa seuraa ja kannustaa. Ihan sama, onko kyseessä Euroviisut, käsipallo, snoukkakisat tai voimannostokisa, kilpailusta tulee kansallisesti tärkeä tapahtuma, jos kisoissa on mukana yksikin islantilainen. Aikaisemmin tällä viikolla oli puhetta uuteen maahan sopeutumisesta. Sinne kuuluisi lisätä osallistuminen näihin kansan yhteisiin tapahtumiin. Vasta kun kurkku karheana karjuu voittomielialaa asuinmaansa edustajan puolesta, alkaa aidosti kokea itsensä osaksi paikallista yhteiskuntaa.

Olen asunut täällä kuusi vuotta, mutta en ole käynyt kertaakaan sporttibaarissa seuraamassa urheilua. Tänään asiantilaan tuli muutos, sillä lähdin jätkien matkaan katsomaan, kun nuori (suokaa anteeksi tämä epäoleellinen sivuhuomautus: ja ihan sairaan komea!!) vapaaottelija Gunnar Nelson otteli jenkkiläistä vapaaottelijastaraa vastaan Ruotsissa. Ylläoleva videoklippi kertoo Gunnarin valmistautumisesta tähän otteluun.

Koska meillä ei ole kotona televisiota, lähdimme katsomaan ottelua naapurilähiöön baariin. Tilasin tiskiltä ison bissen ja kinkkupitsan ja istuin odottamaan ottelun alkua. Ajattelin ottaa tulevan täysin uutena kokemuksena. Kannustan islantilaista, tutustun tunnelmaan ja laitan silmät kiinni, jos mäiskintä käy liian väkivaltaiseksi.
Gunnar Nelson / kuva: Official site of Gunnar Nelson
Mitä vielä. Kun ensimmäinen islantilainen nyrkinisku läsähti vastustajan naamaan, heitin muun yleisön mukana nyrkkeihin puristuneet kädet ilmaan ja karjuin niin paljon kun jaksoin. Pari taklausta, lisää nyrkiniskuja ja pari ikävännäköistä potkua leukaan. Oimitenhienoa! Sydämenlyöntini tihenivät ja jännitys nousi. Huomasin huutavani islanniksi "Vedä sitä turpaan" ja karjuvani muiden islantilaisten mukana Gunnarille kannustushuutoja. Mikä yhteenkuuluvuudentunne! Pettymyskin oli yhteinen, kun Gunnar lopulta hävisi uransa ensimmäisen ottelun.

Matsin jälkeen tulin kotiin rauhoittumaan. Vähitellen mieleeni hiipi ajatus, että mitä helvettiä siellä sporttibaarissa oikein tapahtui. Enhän minä pysty katsomaan edes kovin väkivaltaisia elokuvia sulkematta välillä silmiä (otan yleensä leffoissa reunapaikan, että pääsen tarpeen niin vaatiessa liukenemaan paikalta huomaamatta), vastustan väkivaltaa ja niin edelleen. Upseeria enemmän lämpenen sivarille, mutta samaan aikaan olen pari minuuttia ensimmäisen vapaaotteluerän jälkeen karjumassa lisää vastustajaan kohdistuvia nyrkiniskuja.
Gunnar Nelson / kuva: Official site of Gunnar Nelson
Kehossani matsin aikana kihelmöinyt adrenaliinipitoinen tunne oli tuttu. Koin saman tunteen pelattuani vastustajan tuhoamiseen keskittyvää tietokonepeliä (kuten angry birdsiä) tai listittyäni sisätiloihin eksyneitä koppakuoriaisia puukengällä (kuole, senkin kusipäää!) tai seuratessani Djangon kostoretkeä Tarantinon uusimmassa.

Näen ristiriidan. Väkivalta on mielestäni ällöttävää, mutta silti innostun hakkaamisen katsomisesta. Onko meillä kaikilla taipumus innnostua viihteestä, jossa kaksi osapuolta tappelevat siitä, kumpi on vahvempi, parempi, taitavampi tai lyö kovempaa? Vai onko minussa ihan oikeasti joku väkivaltaa ihannoiva puoli? Ainakin olen todella hämmentynyt.

Vapaaottelun seuraaminen oli totisesti uusi kokemus, joka sai pohtimaan omaa itseään ja sitä, mitä kaikkea omien korvien väliin on tallentunut. Suosittelen edelleen retkiä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta pienellä varauksella: ne reissut sisältävät aina pienen riskin. Sieltä reuna-alueilta saattaa vahingossa löytää jotain sellaista, jota ei haluaisi löytää.

Myönnän jo odottavani Gunnarin seuraavaa ottelua.

Tunnisteet: