Kaupungissa kasvaa terveitä lapsia

Perhetuttumme ilmoitti olevansa vähän huolestunut siitä, että asumme edelleen kaupungin keskustassa, kun lapsemme on sentään jo nelivuotias. Eihän siellä keskustassa ole lapsille tilaa leikkiä. Ei voi mennä kaverille itsenäisesti kylään eikä lähistöllä ole samanikäistä seuraa. Sitä paitsi heti kotioven ulkopuolella liikkuu paljon autoja! 
Keskustanäkymä.
Anteeksi nyt, mutta miten ihmeessä kaupungin keskusta olisi lapselle jotenkin huonompi paikka kuin harvempaan asuttu lähiö tai maaseutu? Latelin vasta-argumentteja pöytään.

Idiootti kuski on idiootti kuski niin maalla kuin kaupungissa. Yhtä lailla lähiöissä peruutellaan katsomatta peruutuspeiliin tai kaahataan ylinopeutta kuin keskustassakin. Maaseudulla on muuten riski jäädä pimeällä peltotiellä vaikka traktorin alle. Sitä paitsi huomautin, että tämän lähiössä asuvan perhetutun kotipihalla peruuttelee päivittäin kaksi peltilaatikkoa, meillä ei ensimmäistäkään. Keskustassa kun ei tarvita joka ikisen asian hoitamiseen autoa.
Syntinen kaupungin keskusta.
Ja mitä niihin lapsiin tulee: kilometrin säteellä kodistamme on ainakin viisi päiväkotia. Kyllä täällä siis ihan todistetusti asuu myös muita alle 7-vuotiaita.

On ihan puppua, että maaseutu olisi lapselle aina paras vaihtoehto. Tästä on kokemusta. Asuin ensimmäiset 17 vuotta maalla, eikä se ollut pelkästään mukavaa. Hämärtyvässä metsässä pelotti niin perkeleesti, että ei siellä iltakävelyllä uskaltanut käydä. Maalla ei tehnyt mieli leikkiä ulkona kesäkuukausien ulkopuolella, kun missään ei ollut katuvaloja. Lumilyhty ei paljon valoa tuo.

Olen henkeen ja vereen keskusta-asuja, koska sen hyvät puolet ovat meille niin tärkeitä. Arvostamme sitä, että  voimme kävellä leikkipuistoon, puistoon, musiikkitaloon, tanssikouluun, päiväkotiin, kirjastoihin ja uima-altaille. Koska voin kävellä aamuisin töihin, voin nukkua melkein tunnin pidempään kuin jos asuisimme lähiössä, josta pitää madella autolla puoli tuntia aamuruuhkassa keskustaan. Tästä syystä meillä herätään arkipäivisinkin vasta vähän ennen puoli yhdeksän. 
Keskusta-asumista.
Mutta tiedättekö mitä? Olen syyllistynyt itse samaan jöröttämiseen kuin keskusta-asumisestamme huolissaan ollut sukulaismies. Olen päivitellyt tuttavaperheiden henkistä keski-ikäistymistä, kun he ovat lasten tulon jälkeen yksi toisensa jälkeen muuttaneet pois keskustasta ja hankkineet tilavan rivarin Reykjavíkin lähiöstä. Kun Helsingin kantakaupungissa asuneet kaveriperheeni alkoivat puuhata muuttoa Tapiolaan tai jonnekin sinne Mankkaalle, pidin liikettä lähinnä porvarillistumisen ensiasteena. 

Olin yhtä väärässä kuin nuo keskusta-asumisesta huolestunut perhetuttu. Meillä on erilaisia tarpeita ja preferenssejä ja ne muuttuvat elämäntilanteen myötä. Jotkut muuttavat asuinpaikkaa, toiset eivät. 

Mutta lapsi ei ole elämäntilanne, vaan osa elämää, johon kuuluvat myös perheen aikuiset. Pelkästään lapsen takia vaihtoa kerrostaloasunnosta luhtitaloon ei kannata tehdä. Lapsen onnellisuus kun ei riipu postinumerosta tai kylpyhuoneen lattiapinta-alasta.

Tunnisteet: