Crossfit - hikeä ja tuloksia

Tuskin tekään olette välttyneet huomaamasta, että olen nykyään yksi niistä melkein rasittavuuteen asti innokkaista crossfit-harrastajista, jotka jakavat treenituloksia facebookissa ja otattavat itsestään wallball-selfieitä. Menin kälyn - sen pollarin - kehoituksesta kokeilemaan lajia, eikä siihen tarvittu kuin yksi neljän viikon mittainen peruskurssi ja tuomio tuli: olen täysin ja totaalisesti kiipelissä. Puolisonikin on oppinut uutta sanastoa, kun raportoin sille iltaisin päivän treenituloksia wod-jargonilla. Hän on vieläpä niin kiltti, että ainakin näyttelee kiinnostunutta.
Edellisellä Suomen-reissulla kävin treeneissä Crossfit Kirkkonummella. Mainio sali Masalan aseman vieressä. Suosittelen!

Yhden yhtä kertaa en viimeisen viiden kuukauden aikana ole kokenut ketutusta, väsymystä tai muuta epämotivaatiotilaa mennä urheilemaan. Ehei. Urheilupäivien aamuina herään innostuneena - että jesh, tänään on treenit! Järjestän työkalenterin ja muut menot niin, että ehdin harkkoihin kolme tai neljä kertaa viikossa. Olen karsinut töitä ehtiäkseni treenaamaan. Olen kokannut kolmen päivän ateriat sunnuntai-iltana nipistääkseni arki-illoista itselleni omaa aikaa. Muutaman kerran olen syönyt lounaan seisaaltaan ehtiäkseni käyttää itse lounastunnin treeneihin. Ajan järjestämäminen on aika pitkälle motivaatiokysymys. Se, mille tarvitaan aikaa, pitää järjestyä aikaa. Neljä treenikertaa on vaivaiset neljä prosenttia koko viikon käytössä olevista tunneista. Joka arkipäivä kotisalillani Reykjavik Crossfitissa pyörii 20 harjoituskertaa, joista ensimmäinen alkaa aamukuudelta ja viimeinen iltaseiskalta. Valinnanvaraa on.

Mistä tämä motivaatio kumpuaa?

Kehittyminen motivoi. Jos käy ahkerasti treeneissä, kehittyy ahkerasti. Kesti kolme kuukautta, ennen kuin pääsin käsiseisontaan jalat seinää vasten. Sen kolme kuukautta harjoittelin pirullisen ahkerasti. Tipuin ja harjoittelin vähän lisää. Heiluin tasapainottomana möhkäleenä, mutta olin joka kerta vähän parempi kuin edellisellä kerralla. Sitten yhtenä päivänä se vain klikkasi: pääsin käsiseisontaan kymmenen kertaa peräkkäin. Huomasin, että osaan! Enää pitäisi oppia punnertamaan siinä asennossa - opittavaa kyllä riittää. Etenkin, kun vastaavia crossfit-harjoituksia on kymmeniä. En ole missään muussa urheilulajissa tuntenut kehittyväni yhtä nopeasti kuin tässä. Mutta enpä ole missään muussa urheilulajissa treenannutkaan samalla päättäväisyydellä. Lähes poikkeuksetta makaan jokaisten treenien jälkeen taju puolikankaalla muutaman minuutin, ennen kuin pääsen taas kävelemään omin jaloin. Kun antaa paljon, saa paljon takaisin.

Vaihtelu motivoi. Treenit ovat joka päivä erilaiset. Joskus tehdään pulssit kattoon räjäyttäviä intervalliharjoituksia, välillä harjoitetaan painonnostoa, tehdään punnerruksia ja joskus 150 toiston leuanvetosessioita (meikä tekee tukevasti kuminauhan avulla). Koska treenejä vetää kokenut ohjaaja, liikkeet tulee tehtyä alusta asti oikein. Treeneissä treenataan yhdessä. Ympärillä tosissaan treenaava jengi motivoi itseäkin ylittämään itsensä. Eikä salilla käy pelkkiä bodareita. On keski-ikäisiä naisia pudottamassa painoa, nuoria käsipallonpelaajamiehiä nostamassa lihaskuntoa, on senioreita, jotka ovat tulleet aloittamaan elämänsä ensimmäistä kertaa säännöllistä urheiluharrastusta. Vaihteleva ja vaihtuva porukka motivoi. Koska sama tyyppi ei ole aina treenien paras tai nopein tai joukon hitain, treenaajien välille ei muodostu minkäänlaista hierarkiaa. En tykkää joukkueliikunnasta, mutta tykkään seurasta. Siksi minulle on tärkeää, että treeneissä ryhmähenki on kova, kaikki jeesaavat toisiaan mutta jokainen vastaa omasta suorituksestaan. Jokaisen treenin jälkeen koko ryhmä venyttelee venyttelysalissa yhdessä vähintään kymmenen minuuttia.

Näytän paremmalta ilman vaatteita. Kyllä imartelee, kun kolmevitosena löytää sen kadoksissa olleen sikspäkin, perslihaksia ja jäntevät käsivarret ja samaan aikaan lisää syödyn ruoan määrää. Hartiakivut ovat vähentyneet, olen noin keskimäärin vähemmän vittuuntunut, pystyn kantamaan neljä täyttä kauppakassia kotiin ilman taukoja ja jaksan nousta portaat kuin portaat ilman, että hengästyn.
Entä ne tulokset?

Viimeiset pari vuotta hölkkäsin kuuden kilsan lenkin 40 minuuttiin. Tuntui, että en jaksanut enempää. Tänä kesänä olen vetäissyt kuutosen kaksi kertaa alle puolen tunnin.

Peruskurssin jälkeen eli kesäkuun lopussa kokeilimme, kuinka isoilla painoilla kukin jaksaa kyykätä, tehdä maastavedon ja punnertaa tangon olkapäiltä suoriksi. Kirjasin tulokset ylös:

Takakyykky: 45 kg
Maastaveto: 50 kg
Olkapääpunnerrus: 20 kg

Eilen keskiviikkona oli vuorossa sama kokeilu. Kirjasin jälleen tulokset ylös ja olin lentää - nyt jo varsin lihaksikkaalle - perseelleni:

Takakyykky: 75 kg
Maastaveto: 77,5 kg
Olkapääpunnerrus: 32,5 kg

Crossfittiä on voinut treenata Islannissa jo vuosia. Viimeisen puolentoistavuoden aikana siitä on tullut niin suosittu urheilulaji, että perinteiset punttisalit ovat pulassa, kun asiakkaat karkaavat hakemaan motivaatiota kunnon kohottamiseen crossfitistä. En ihmettele.

Tunnisteet: , ,