Arnaldur Indriðason: Menneet ja kadonneet

Varoitus, varoitus! Tämä kirja-arvio sisältää juonipaljastuksia. Pahoittelen aiheutunutta mielipahaa, mutta tästä kirjasta ei voi mitenkään sanoa syviä ajatuksia ilman, että tulee kertoneeksi tapahtumista. Älä siis lue, jos et vielä tunne Islannin dekkarikuninkaan Arnaldur Indriðasonin  Erlendur-sarjaa. Jos et ole vielä lukenut Menneitä ja kuolleita, mutta tunnet Erlendurin tarinan ja taustat hyvin, voit lukea tekstin. Koska silloinhan sinä tiedät, kuinka siinä lopulta käy.
Menneissä ja kadonneissa palataan takaisin sarjan päähenkilöön Erlenduriin, reykjavikilaiseen poliisiin, joka ratkoo murhia, pohtii islantilaisen yhteiskunnan kehitystä ja ahdistuneena eristää itsensä sosiaalisista kuvioista. Kahdessa edellisessä Erlendur-sarjan kirjassa rikoksia ratkoivat Erlendurin poliisikollegat Sigurdur Óli ja Elinborg Erlendurin ollessa "lomalla Itä-Islannissa". Kun päähenkilöksi palasi jälleen Erlendur, tiesin, että päähenkilön loppu on lähellä.

Kirjailija itse aikanaan totesi, että kymmenisen kirjaa samasta poliisista alkaa olla maksimimäärä, tai sarjasta menee maku. Menneet ja kadonneet on suomennetuista järjestyksessään yhdeksäs. Maaliviivan voi jo haistaa.

Jokaisessa kirjassa Erlendurin mieltä painaa lapsena Itä-Islannin nummille kadonneen pikkuveljen kohtalo. Erlendur ja hänen veljensä Bergur lähtivät pikkupoikina isän avuksi lumimyrskyyn lampaita pelastamaan. Tuuli ja lumipyry äityivät niin pahaksi, että veljekset eksyivät myrskyyn. Erlendr selvisi, mutta Berguria ei koskaan löydetty. Ahdistus tapahtuneesta on seurannut Erlenduria siitä asti. Oli vain ajan kysymys, milloin Arnaldur tulisi päästämään päähenkilönsä kohtaamaan menneisyytensä. Nyt sen aika on tullut. Menneissä ja kadonneissa kuljetaan Itä-Islannin harvaan asutulla maaseudulla. Erlendur on tullut selvittämään veljensä katoamista ja saa siinä sivussa kaiveltua esiin muutamia muitakin kylmääviä salaisuuksia, joista maaseudun harvalukuinen väki on ollut tietämättömiä tai vaiennut vuosikymmenet.

Menneet ja kadonneet on omalla tavallaan sarjan upein teos.  Arnaldur käyttää tekstissä runsaasti sellaisia kerronnan keinoja, jotka hän hallitsee mestarillisesti. Esimerkiksi siirtymät aikakaudelta toiseen tapahtuvat siististi kuin kirurginveitsellä leikaten. Lukijalle vaihdos 2000-luvun Itä-Islannin alumiinisulattamoiden naapurista sodanjälkeiseen maatilan tupaan keskelle ulkona raivoavaa lumimyrskyä tuntuu aikakoneelta. Elävät, kuolleet, kadonneet ja löytyneet siirtyvät aikatasoilta toisille niin upealla tavalla, että tekstiä lukiessa iho nousee kananlihalle.

"–Hänellä on kaunis sielu, tuolla teidän pojallanne, mies sanoi. –En tiedä, kuinka pikään saatte pitää hänet luonanne." (s. 211)
Tarinassa nousee kouriintuntuvasti esiin teema, jota Arnaldur on pyöritellyt kaikissa teoksissaan: se, mitä meille on tapahtunut menneessä, vaikuttaa elämäämme nyt ja aina. Kohtaloaan ei kukaan pääse karkuun, vaikka muuttaisi pikkupoikana pois onnettomuuspaikalta suureen kaupunkiin Reykajvikiin, kävisi siellä koulut ja päätyisi työssään menestyväksi poliisiksi. Kohtalon voima on käsittämätön. Kiitos Arlandurin islanninsaagojen tankkaus ja ymmärrys oli minulle Islannin yliopoistovuosina helpohkoa: Kohtaloaan ei voi rikkoa. Piste. Tämän ydintarinan ympärille on rakennettu tuhansia sivuja keskiaikaisia islanninsaagoja. Henkilöt vaihtuvat ja ajat muuttuvat, mutta suuri tarina pysyy samana.

Erlendur-sarjan ensimmäisestä suomennetusta osasta Räme lähtien on ollut selvää, että Erlendurin vuorille lapsena kadonnet veli on taakka, jota hän kantaa koko elämänsä. Vaikka Bergurin katoaminen ei ollut isoveljen vika, mies ei päääse veljensä menetyksestä yli ilman, että hän kaivaa esiin veljensä maalliset jäännökset ja sovittaa onnettomuuden tuoman tuskan menemällä itse perässä.

Niin päättyivät ne pienimuotoiset hautajaiset. (s. 282)

Minun tulee häntä suunnaton ikävä. En usko, että vastaan tulee koskaan toista samankaltaista.

Suosittelen lukemaan Erlendur-sarjan aikajärjestyksessä.  Teemat ja päähenkilöt tulevat iholle, jos lukija malttaa seurata niiden kehittymistä ensimmäisestä kirjasta alkaen. Vaikka nämä ovat dekkareita, itse rikokset ovat sivuosassa. Tärkeintä on menneen ja nykyajan vuoropuhelu, ihmisten turha pyristely kohtaloaan vastaan ja upeat, kauniit lauseet. Suomeksi käännetyistä Erlendur-kirjoista suosikkejani (kustantanut Blue Moon ja ne kaikki on taitavasti kääntänyt Seija Holopainen) ovat

- Räme (sarjan ensimmäinen suomennettu teos, viiltävää analyysiä islantilaisesta yhteiskunnasta)
- Haudanhiljaista (karmea tarina perheväkivallasta)
- Mies järvessä (juonellisesti Erlendur-kirjoista vauhdikkain; tarjoaa kiinnostavan näkökulman kylmän sodan Islantiin)
- Menneet ja kadonneet

Erlendur-kirjat alkaen alle 10 € Suomalainen.com:ssa*

Postauksen kuvat ovat vaellukseltamme vuonna 2009. Nelipäiväinen reissumme Itä-Islannissa kulki jokseenkin samoilla suunnilla Menneiden ja kadonneiden tapahtumapaikkojen kanssa. Ajattelin, että nämä kotialbumikuvat sopisivat aiheeseen. 

Tunnisteet: