aailmanympärimatkallamme meillä on mukana valikoima erilaisia laukkuja, jo
ista lupsin matkan edetessä kertoa tarkemmin. Osan laukuista ostimme itse, osan saimme testikäyttöön maahantuojilta. Nyt kun reissua on takana kolme neljännestä, on aika katsoa, miten bägien kanssa lopulta kävi. Aloitan Delseyltä testikäyttöön saamastani Beauborgista (55*36*20 cm), joka on osoittautunut todella käteväksi käsimatkatavaralaukuksi.
Koska matkalakun perilletulosta ei voi olla koskaan varma, sullon yhden vaatekerran, laturit, läppärin, yhden kirjan ja piilolinssivehkeet käsimatkatavaroihin. Sen yhden kerran kun en näin tehnyt, matkalaukkuni - jossa oli kuvausrekvisiittaa, työpapereita ja läppärin laturi - lähti Reykjavikista Irlantiin eikä Helsinkiin. Vitutus oli Helsinki-Vantaan matkalaukkuhihnan pysähdyttyä verran suuri, että olen sen jälkeen pakannut joka ikinen kerta kaiken kriittisen käsimatkatavaroihin. Tähän Delseyhyn mahtuu kolmen ihmisen vaatekerrat, laturit, läppäri, tärkein kosmetiikka & lääkkeet ja kaikki matka-asiakirjat.
|
Laukku Ranskasta, supermalli Reykjavikista, kuva Samoalta. |
Olen reissullani kuluttanut loppuun ainakin kolme viidenkympin matkalaukkua ja aina ensimmäisenä rikki ovat menneet pyörät. Matkalaukku, jossa ei ole pyöriä, on mahdoton kannettava. Siinä on parin korttelinvälin jälkeen sääret mustelmilla ja kädessä jännetuppitulehdus. Beauborgin pyörät vaikuttavat kestäviltä ja ne ovat tarpeeksi suuret: laukku kulkee smootisti perässä muhkuraisellakin tiellä ja kovalla hiekalla (testattu on; esimerkiksi täällä Samoalla ei hotellien ulkopuolella juuri ole tasaisia jalkakäytäviä).
|
Reppuna selkään. |
Laukku on toiminut pitkällä reissulla hyvin. Uskon, että se on kuitenkin parhaimillaan silloin, kun matkustaa vähillä matkatavaroilla lyhyelle työmatkalle Euroopan kaupunkikohteeseen tai junalla Pohjois-Karjalaan viikonlopuksi. Yhteen mahtuu kaikki tarpeellinen. Ja mikä parasta: ruuhkaisella kadulla tai metron rappusissa voi kaivaa repunhihnat laukun etutaskusta ja heittää laukun selkään. En malta odottaa, että pääsen testaamaan tätä, kun seuraavan kerran lähden siskoni luo kylään Lontooseen!
Reppuhihnoista huolimatta tämä ei ole mikään rinkka tai vaellusreissujen päiväreppu: vyökiinnityksen puuttuesa hartiat kipeytyvät pitkällä kantomatkalla. Mutta lyhyisissä siirtymisissä laukun reppumuunnos toimii hyvin.
Laukku maksaa parisataa euroa ja sillä on viiden vuoden takuu. Suomessa laukkua myy mm.
Belizia.
Matkalaukkutesti jatkuu Fijillä. Sinne pitäisi lentää huomenna kello 05.30. Arvon tässä juuri, että otanko aikaisen herätyksen vai myöhäisen nukkumaanmenon...