Laila Hirvisaari: Minä, Katariina

Keksin juuri täydellisen äitienpäivälahjan omalle äidilleni (äiti, älä lue juttua tätä, ethän?). Pistän pakettiin Laila Hirvisaaren Minä, Katariina -romaanin, joka kertoo aikanaan maailman vaikutusvaltaisimman naisen Katariina II Suuren elämästä ja noususta Venäjän valtaistuimelle. Omalle lukulistalleni tämä kirja tuli täysin puun takaa. En ole aikaisemmin ollut suuri historiallisten romaanien ystävä. Mutta vielä kummallisempi juttu on se, että en ollut koskaan aikaisemmin lukenut Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) teoksia, vaikka hän on yksi Suomen tuotteliaimpia, myydyimpiä ja pisimmän kirjailijanuran tehneitä kirjailijoita.

Olen ohittanut Hirvisaaren teokset kirjakaupoissa ja kirjastoissa kuvitellen niiden edustavan Karjala-aiheista mummokirjallisuutta. Muistan Viipurista kotoisin olevan mummoni aina lukeneen Laila Hietamiehen (sukunimi vaihtui Hirvisaareksi vuonna 2004) kirjoja, koska niissä käsiteltiin evakkokokemuksia. Jotenkin olin alitajuisesti päättänyt, että mummon yöpöytälukeminen ei voisi kiinostaa minua. Miten noloa.

Viime syksynä kirjamesuilla paljastin puutteeni Otavan ständillä ja minulle iskettiin käteen Katariina Suuri -romaanit ja kehotettiin aloittamaan hirvisaarestelu niistä. Avasin 607 sivun mittaisen, Katariina II:n nuoruudesta ja elämästä suuriruhtinas Pietarin puolisona kertovan Minä, Katariina -kirjan tällä maailmanympärimatkalla. Sain kirjan päätökseen Uudessa-Seelannisa ja jos tarkkoja ollaan niin Hamiltonin kaupungin leirintäalueen keittiössä. Join siellä paksun syystakin alla kylmää punaviiniä ja jännitin viimeisille sivuille asti, kuka hovin tyypeistä mahtaa lopussa heittää veivinsä. Go Katariina!

Kuva: Björgvin Hilmarsson


Minä, Katariina oli innostava, opettava ja viihdyttävä lukukokemus. Vaikka kyseessä on fiktiivinen romaani, se todella perustuu Katariina II Suuren elämään. Hirvisaari kertoo kirjan loppusivuilla tekemästään vuosia kestäneestä taustatutkimuksesta. Työmäärä on ollut käsittämättömän suuri. Kaiken sen tiedon ja yksityiskohtien määrä on hengästyttävä. Minä opin kirjan lukemalla kaiken, mitä nyt tiedän Venäjän hovin hierarkiasta, vannehameista, peruukeista, 1700-luvun Venäjästä, hovin seksihurjasteluista (kuningashuoneissa on ilmeisesti ajankohdasta riippumatta käynyt sutinaa suuntaan ja toiseen) ja Katariinan taistelusta Venäjän tsaarittareksi ja oman aikakautensa mahtavimmaksi naiseksi.

Mutta kirjahan ei ole pelkästään taidokas ja värikkäin sanankääntein tuotettu teksti historiallisista tapahtumista. Se saa henkilöhahmonsa elämään. Kirjaa lukiessani Katariina Suuresta tuli minulle tuttu tyyppi. Aivan kuin olisin tuntikausia istunut vakoilemassa häntä hänen huoneestaan johtavien salakäytävien varrella. Seurannut sivusta, mitä kirjoja hän lukee, miten hän suree menetettyjä lapsiaan ja kenen kanssa öisin paneskelee. Tuntuu kuin olisin oppinut tuntemaan häntä koko ajan hieman enemmän. Loppusivuilla minun teki jo mieli käydä heittämässä muijan kanssa yläfemmat sen kunniaksi, että hän sai napattua vallan omituiselta ex-aviomieheltään Pietari III:lta.

Niin. Että mikä muukaan voisi sopia paremmin äitienpäivälahjaksi* kuin tarina maailman mahtavimmasta naisesta? Sitäpaitsi sitten kun Minä, Katariinan (2011) on saanut loppuun, on lukijan pakko saada lisää. Siinä tulee joululahjaidea samassa reessä: joulukuussa voi kääräistä pakettiin Katariina II Suuren elämää Venäjän tsaarittarena käsittelevän jatko-osan Me, Keisarinna (2013). Siispä vinkiksi teillekin: Minä, Katariina Suomalainen.com:ssa alkaen 13,95 €*

*) No tietysti Vuoden mutsi -kirjat, mutta ne mun äidillä jo on!
**) Affiliate-linkki, eli jos ostat linkin kautta kirjan, saan pienen myyntiprovikan. 

Tunnisteet: