Varjoja paratiisissa

V iikko Samoalla on sujunut leppoisaan tahtiin. Kirjoitin juuri laiskanpulskeasta meiningistämme Mondon blogiin. Täällä on paratiisipuolensa. Mutta tiedättekö mitä? Eihän tämä mikään todellinen paratiisi ole. Ei sellaisia paratiiseja taida maailmassa edes olla, jotka vastaisivat googlen kuvahaun ja matkaesitteiden luomaa kuvaa.

No näyttäähän se aika paratiisilta!
En tarkoita, ettäkö täällä ei olisi ollut hienoa. Päinvastoin. Samoalla on ollut upeaa.  Koska turismi on vielä alkutekijöissään, on paikalliseen arkeen tutustuminen hyvin helppoa. Kaikkea ei ole kiillotettu turisteja varten. Kylissä tehdään vielä ruokaa kuumien kivien päällä paistaen ja kaasu on luksushyödyke. Kanat ja possut juoksevat vapaina kotien pihoilla, ja samoalaiset äijät istuvat ilman paitaa pihoilla paikallista Vailima-kaljaa kittaamassa.

Näillä niin sanotuilla paratiisisaarilla(kin) on kuitenkin omat ongelmansa, jotka laittavat asioita perspektiiviin. Samoalla ei ole isoja tuloeroja esimerkiksi Intian tyyliin. En ole nähnyt kenenkään näkevän nälkää. Ongelmia kuitenkin on.

Samoa Observer. Näin pienessä maassa ilmestyy harvinaisen hyvä sanomalehti!
Yritän aina lukea paikallisia sanomalehtiä maassa ollessani, jos vain kielitaito riittää.
Asukaslukuun nähden (noin 200 000) Samoalla ilmestyy todella laadukas englanninkielinen sanomalehti, joka ruotii myös yhteiskunnan nurjia puolia ja pitää huolta siitä, että maan hallituksen toimia kritisoidaan. Olen lukenut tätä lehteä ahkerasti ja saanut sitä kautta vähän särmää postikorttimielikuvaan. Eilisessä numerossa oli muutama mehevä juttu:

Ministeriöt ja parlamentti hassaavat avustusrahoja jonnekin ihan muualle kuin avustushankkeisiin. UNDP rahoitti 1,5 miljoonalla dollarilla valtion päätöksenteon läpinäkyvyyttä lisääviä toimia. Lopputulos: nettiin on saatu vaadituista useista kymmenistä tilinpäätöksistä muutama hassu tiedosto.

Perheväkivalta on todella yleistä. Lehden siteeraaman UNICEFin tekemän tutkimuksen mukaan 46 % samoalaisista miehistä ja 61 % naisista hyväksyy naisiin kohdistuvan perheväkivallan, jos nainen polttaa ruoan pohjaan, ei suostu seksiin tai on eri mieltä aviomiehensä kanssa.

Palmuja jne.
Yhdestä asiasta lehdissä ei kirjoiteta: siitä, että Samoalla homoseksuaalisuus on edelleen rikos. ”Ei siitä käydä keskusteluja edes lehdissä, koska homous ei ole täällä mikään kiistanaihe. Me olemme todella kristillinen maa, ei täällä suvaita homoja”, sanoi yksi keski-ikäinen mies kysellessäni asiasta. ”Jos joku on homo, niin se tekee mitä tekee ollessaan nuori, mutta menee lopulta naimisiin naisen kanssa. Tai sitten se muuttaa täältä ulkomaille. Meidän uskonnolliset yhteisöt eivät hyväksy homoja.”

Niin. Että kyllä matkailu avartaa, mutta se edellyttää sitä, että pistää nenänsä reissun aikana myös hotellialueen ulkopuolelle. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että paratiisikohteeseen tarvitaan vähän muutakin kuin palmuja, lämmin meri, hassuja kansansatuja ja rivi värikkäitä taloja.

Tunnisteet: ,