
ehtävän loppuun suorittaminen. Työn hedelmät ja menestys. Yhden syklin päättyminen ja toisen alkaminen. Onnistuminen kaikissa yrityksissä. Tätä pidetään pakan parhaana korttina. Se osoittaa, että sota on ohi ja voitto on sinun", sanoo
Maailma-kortti. Näin ennusti minulle siskoni tänään Taroteista. Ihan läpällä annoin hänelle luvan ennustaa korttipakalla, jonka oli ostanut itselleen Kirjatorilta. Ja voi perkeleen perkele, tätä oli vaikea uskoa, vaikka omin silmin näin: kahdessa peräkkäisessä mutta toisistaan riippumattomissa ennustuksissa elämäni nykytilaa kuvaavassa kohdsassa pakasta nousi
Maailma-kortti. Pakassa on 78 korttia ja vain yksi
Maailma. Ja se nousi pakasta
kaksi kertaa. Todennäköisyys tälle on 0.000612.
 |
Pätkä ja pidempi. |
Eikä tässä vielä kaikki. Toisen ennustuksen lopussa viimeinen kortti, joka kertoo koko ennustuksen lopputuloksen, oli kuin päävoitto. Sieltä nousi
Narri:
"Mikään ei voi vahingointtaa sinua. Voit tehdä mitä vain. Ota riski. Elämässä alkaa uusi luku."
Eipä ole lisättävää.
Friikkiä uutta vuotta kaikille - kiitos valtavan paljon tästä vuodesta teille kaikille siellä näyttöjen toisella puolella! Lähden nyt ottamaan pari isoa riskiä tuolta pakastelokerosta. Poks. POKS. Kippis! Otetaan vastaan se, mitä ensi vuonna päättää tulla.
 |
Narrit. |
EDIT. 1.1.2014: Eräs tarkkasilmäinen lukija huomasi, että olin laskenut todennäköisyyden väärin. Oikea lukuhan on 0,000165….