Me ujot lapset

Kersasta on viime vuoden aikana tullut selvästi esiin yksi erittäin tuttu luonteenpiirre: valikoiva ujous. Se vierastaa puolituttuja ja tuntemattomia lapsia. Kun kotimme ulko-ovesta astuu sisään joku lyhyt tyyppi, kersa kasvaa samassa sekunnissa kiinni jalkaani. Päiväkotiryhmän lasten kanssa se ei ujostele, koska näkee niitä lähes joka päivä. Mutta jos kylään tulee kaverin tai sukulaisten lapsia, kestää kaksi tuntia, ennen kuin se uskaltaa päästää pohkeestani irti ja käydä tsiigaamassa vieraat. Ennen kuin leikitään - jos leikitään - on kulunut noin kolme tuntia.

On myös hyvä joukko lapsia, joiden kanssa lapsi ei halua leikkiä ollenkaan. Näissä tilanteissa se  hengaa mieluummin yksin pöydän alla koko illan ja räplää pehmokirahvia. Suhde serkkuihin on kaikkein hankalin: ne ovat samanikäisiä, asuvat lähellä ja näemme toisiamme usein. Siis kaiken puolin kelpo play-mate seuraa. Mutta eivät kersan mielestä.

Kahden cocktail-partyssa.
Sukulaisten mielestä on vähän kummallista, että lapsi ei halua leikkiä serkkujensa kanssa. No olen vähän eri mieltä. Itse asiassa ymmärrän lasta täydellisesti. Olemme nimittäin tässä asiassa täysin samanlaisia.

Voi että minua otti lapsena pattiin, kun piti olosuhteiden pakosta leikkiä jonkun toopen kanssa vain siksi, että se sattui olemaan äidin tai isän sukulaisen lapsi. Ei minua kiinnostanut leikkiä sellaisten tyyppien kanssa, joiden mielestä kiva leikkiminen oli sitä, että heitellään hiekkaa pois hiekkalaatikosta, huudetaan kovaa tai näsäviisaasti tiedustellaan, miksi meidän kirjahyllyssä on niin vähän kirjoja. Halusin leikkiä rauhallisia leikkejä ja lämpenin uuteen tyyppiin hitaasti. Pelästyin, jos joku tuli heti repimään kädestä mukaan.

Olohuoneessa hengaavien aikuisten sisaruus- tai ystävyyssuhde ei automaattisesti tarkoita sitä, että lapset tulisivat hyvin toimeen keskenään lastenhuoneessa. Siksi yritän muistaa antaa lapselle aikaa päättää, tykkääkö se hengata jonkun uuden tyypin seurassa vai ei. Yritän rohkaista sitä olemaan oma itsensä, eli joskus myös ujo ja hiljainen.

Uteliaisuus voittaa ujouden.
Typerintä, mitä voin tehdä, on kylään saavuttua ilmoittaa kovalla äänellä, että menepä leikkimään tuonne lastenhuoneeseen Maijan / Gudmundrin / Liisan / Marian / Jónin / Joonaksen kanssa. Emmehän me aikuisetkaan toimi siten. Kun me menemme uutena ihmisjoukkoon, jossa emme tunne ketään, saatamme hengailla kulisseissa hiljaa koko alkuillan. Jotkut puheliaat menevät heti esittelemään itsensä kaikille ja tunkevat käyntikorttia kouraan. Osa tarkkailee tilannetta ensin etäältä ja tutustuu vain muutamaan, kiinnostavaksi kokemaansa uuteen ihmiseen.

Olen sitä mieltä, että kaikille pitää olla ystävällinen, mutta kaikista ei tarvitse pitää yhtä paljoa. Ujoudessa ei ole mitään hävettävää. Punastella saa. Kaikkiin sukulaisiin tai vanhoihin koulukavereihin ei ole pakko pitää yhteyttä. Eikä juhlissa ole heti pakko mennä puhumaan tuntemattomille.  Pätee niin lyhyisiin kuin pitkiinkin tyyppeihin.

Tunnisteet: