upertaifuuni Haiyan on aiheuttanut pahaa tuhoa Filippiineillä. Kuolonuhrien määrän arvioidaan nousevan yli 10 000:n. Lisäksi yli 600 000 filippiiniläistä on joutunut kodittomaksi ja avun tarpeessa on jopa neljä miljoonaa lasta. Siellä tarvitaan jeesiä, nyt heti. Päätimme Suomen Blogimedian jengin kanssa lähteä levittämään sanaa
Punaisen Ristin katastrofikeräyksestä. Tavoitteenamme on kerätä supertaifuunista kärisiville alueille mahdollisimman paljon apua mahdollisimman pian. Tavoitteemme on saada kasaan vähintään 100 000 euroa.
Halusin lähteä mukaan keräykseen, koska meillä on velvollisuus auttaa. Meillä on varaa syödä ja asua sisätiloissa. Osalla on rahaa matkustaa trooppisille alueille kylmää talvea pakoon. Olemme oikeasti niin rikkaita, että lähes kaikilla on antaa muutama euro keräykseen. Filippiineille on matkaa Helsingistä 8 800 kilometriä. Paikka on kaukana, mutta kuitenkin tosi lähellä. Se on nimittäin pelkästä tuurista kiinni, että olemme sattuneet syntymään Suomeen, jossa katastofi-sanalla kuvaillaan ilmailualan lakkoa ja ensilumeen liittyviä sääilmiöitä.
Kuinka voit lahjoittaa?
a) Tee lahjoituksesi Punaisen Ristin katastrofirahastoon verkkopankkimaksulla tai luottokortilla.
b) Lahjoita soittamalla: Soita 0600-122 20 (20,28 € + ppm)
c) Lahjoita tekstarilla: Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
Jokaisella Punaiselle Ristille lahjoitetulla eurolla on merkitystä, sillä noin 90 % Katastrofirahaston lahjoituksista saadaan yksityisiltä lahjoittajilta.
Apu menee tehokkaasti perille: Katastrofirahaston keräyskulut ovat vuodessa korkeintaan 15 % ja apu toimitetaan perille yhteistyössä paikallisen Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun yhdistyksen kanssa.
Jos sinulla ei ole juuri nyt yhtään ylimääräistä, voit silti auttaa asiassa: levitä sanaa omassa Facebookissa, blogissa tai Twitterissä. Paina tuossa postauksen alla olevaa Facebookin like-nappulaa, siitäkin on apua.
Lahjoitin itse 50 euroa. (Se on 0,0005 % tavoitteesta, mutta meitä SBM:n lukijoita ja heidän kavereitaan ja heidän kavereiden kavereitaan on onneksi aika paljon. Keräyksen etenemistä voi seurata
tästä linkistä.)