Varsin mainio ekspattikesä

Kesäloman pilaa helpoiten sillä, että yrittää tehdä kaikkea liikaa. Etenkin tämä vaivaa Suomeen lomalle tulevia ekspattiperheitä. Kun ulkomailta tullaan käymään kotimaassa, pitäisiki sitten ehtiä tavata kaikki.   Pirjo-tädin luo Pohjanmaalle, sieltä Turun saaristoon edellisen Suomen-naapurin mökille, juhannukseksi vanhempien ja isovanhempien luo, heinäkuussa purjehtimaan Hangossa asuvien pikkuserkkujen kanssa. Ai niin, ja seuraavana viikonloppuna vanhalla koulukaverilla on häät – 500 kilometriä Hangosta pohjoiseen. Ja kas, yli puolet valveillaoloajasta menee takamus hiessä vuokra-auton takapenkillä.

Ylikyläilyn vaara mielessäin tein tämän kesän suunnitelmat periaatteella pieni on kaunista. Vietimme kolme ja puoli viikkoa äitini luona Kouvolan liepeillä. Teimme kaksi kahden yön reissua: toisen Turkuun ja toisen Helsinkiin. Jokaiselle reissupäivälle vain vähän ohjelmaa: söimme ravintolassa, joka oli lähellä hotellia. Kävimme korkeintaan yhdessä kylässä per päivä. Ajopäivinä otettiin lunkisti ja tutustuttiin lähinnä hotellin leikkihuoneeseen.

Kesänainen.
Muumien ja Suokin lisäksi kävimme Repovedellä ja kerran Tykkimäellä. Loput päivistä kuluivat äidin takapihalla, ruokakaupassa, rivitalon sähkösaunassa ja sauvakävelylenkillä. Joimme kahvia Kouvolan torilla. Lapsi keräsi päivisin mustikoita, katseli muumeja, leikki mummin kanssa ja kasteli takapihalla kukkapenkkiä. Iltaisin juttelin äidin kanssa, joimme valkoviiniä ja grillasimme sian kylkeä.

Itseni tuntien tiedän, että voin hyvin, jos teen päivisin myös muutaman tunnin töitä. Niinpä pakkasin joka päivä läppärin reppuun, kävelin läheiselle ABC:lle ja istuin siellä neljä tuntia juomassa yhtä kahvikuppia. Tein kauppaan liittyviä juttuja ja suunnittelin facebookin chatissa yhdessä kollegan kanssa tulevan syksyn ja joulun kuvioita. Kirjoitin ja hengasin blogeissa.

Tein pari lyhyttä työmatkaa maakuntiin. Patrioottisimman hetkeni koin eilen illalla, kun vietin kolme varttia Pieksamäen juna-asemalla. Seisoessani aseman laiturilla tuuli heilutti hiuksia, kun seurasin asemaa lähestyvää junaa. Vasemmassa housuntaskussa puristi Aakkospussi. Meinasin purskahtaa itkuun kun ajattelin, kuinka hienoa on, että Suomessa on junia ja veturinkuljettajia. Että ei tarvitse itse ajaa. 120 kilometrin tuntivauhdissa voi kävellä ravintolavaunuun ostamaan Tuplan ja kahvin.

Kaiken tämän jälkeen huomenna on haikeaa lähteä kotiin. Toisaalta Helsinki-Vantaan lähtöterminaaliin on kiva kävellä, kun tietää, että  takana on täydellinen kolme ja puoli viikkoa. Se ei ollut työvapaa loma, mutta se tuntui siltä. Viimeisen lomapäivän kunniaksi kehotin kersaa hymyilemään nätisti vakkarijädekiskan edessä. Ajattelin, että olisi voitu mummille lähettää postitste muistona kiva kesäkuva kehyksissä. Kymmenen minuutin maanittelun jälkeen lopputulos on tämä. Varmaan ihan hyvä, että se päiväkoti aukeaa ensi viikolla.


Tunnisteet: