änään tajusin, että elämäni on todellakin muuttunut. Kaikki alkoi siitä, kun aamupäivällä havaitsin, että päivästä on tulossa varsin kaunis. Ulkona on ollut lämmin koko päivän - kuka tietää, ehkäpä tämä on Reykjavikin viimeinen teepaitakeli ennen ensi vuotta. Laitoin iltapäivällä skumpan jääkaappiin aikomuksenani nauttia se tänään tuossa aurinkoisilla ulkorappusilla korkeajalkaisesta lasista yhdessä juuri työreissultaan palanneen armaan puolisoni kanssa. Sitten ruoan jälkeen, kun lapsi on mennyt nukkumaan. Lesosin suunnitelmastani jo Facebookissakin. Iltakahdeksan aikaan istahdin sitten portaille ja ihailin hienoa säätä. Otsalohkooni alkoi hiipiä ajatus siitä, että tänään on kerta kaikkiaan aivan turhan hieno ilma olla lähtemättä juoksulenkille. Voisi hölkätä teepaidassa kesäillassa (kun vielä voi ilman otsalamppua), katsella puita, joissa on vielä lehdet ja läähättää meri-ilmaa naama punaisena sisään keuhkoihin. Ja niin siinä sitten kävi. Jätin skumpan jääkaappiin ja lähdin
lenkille. Kun tulin kotiin, muu perhe jo kuorsasi. Tiskikonekin oli laitettu päälle ja pöytäkin pyyhitty. Kävin suihkussa ja maksoin sähkölaskun. Vaihdoin roskapussin uuteen. Söin banaanin. Minusta on hyvää vauhtia tulossa keskitylsä ihminen.
|
Iltapuuhat. |