Jos brittilehti Monocle kirjoittaa Helsingin lähiruokaravintoloita kehuvan jutun, "Monocle kehuu Suomea" on HS.fi:n luetuimpien uutisten listalla ainakin pari päivää. Islannissa pienen maan "meidät on huomattu" -tyytyväisyys näkyy aivan samalla tavalla - paitsi sata kertaa suurempana. Jos Islanti päästetään kilpailemaan missä tahansa lajissa muita maailman maita vastaan tai Islanti mainitaan jossain itseään isommassa mediassa, ollaan maahan jo melkein julistamassa uutta kansallista liputuspäivää. Siispä viimeisen parin viikon aikana paikalliset päivälehtien sivut ja islantilaisten kavereideni fb-feedit ovat täynnä tasan kahta asiaa:
Eurooviisuja (Ég á líf" = Mulla on elämä) ja
Simpsoneita (Sigur Rós kuulemma esiintyy piirrosarjassa joskus tulevaisuudessa. En tosin tiedä, miten. Ehkä Jónsille annetaan ilokaasua Homerin roolia varten.)
Islannissa tehdään kyllä ihan oikeasti paljon ja todella hienoa musiikkia. Kaksi minun mielestäni kauneinta islantilaista musiikkiesitystä eivät tosin ole ihan tältä vuosikymmeneltä.
Vatnsenda-Rósa oli runoilija 1800-luvun Islannissa. Hänen töistään tunnetaan parhaiten erään kauniin rakkauslaulun säkeistöt, jotka tässä tulkitsee ihan mahtavan kauniisti Björk (pahoittelut, videon laatu on aika huono):
Toinen islantilaisbiisi, jota kuunnellessa alkaa aina vähän itkettää, on Maístjarnan eli Toukokuun tähti. Laulun sanat runoili aikanaan Islannin nobel-kirjailija Halldór Laxness. Kappale kertoo työväenliikkeestä, luokkataistelusta ja köyhien ihmisten kurjasta elämästä. Silti sitä lauletaan usein häissä ja yritysten vuosijuhlissa. Koska se vaan on niin kovin kaunis laulu. Tämä Youtubesta löytämäni paikallisen naiskuoron esitys on kyllä hiuksianostattavan kaunis, vaikka ei sanoista mitään tajuaisikaan: