Syrjäinen paikka

"Jos mä en halua tehdä mitään muuta, niin onko mun pakko?" kysyi parikymmpinen Mira eilisen Hesarin haastattelussa. Miralla ei ole koulutusta, työpaikkaa eikä palkkatuloja. Hän on kokenut itsensä syrjätyneeksi: käyttänyt päihteitä, viillellyt itseään ja hakenut terapiasta apua. Nykyään Miralla on lapsi, ja he elävät kotihoidontuella, lapsilisällä ja elatusmaksuilla.
Sosiaalitoimisto maksaa vielä toistaiseksi Miran asumisen ja kamppailulajiharrastuksen. Miraa ei hävetä ottaa rahaa vastaan."Se on mun kansalaisoikeus, että saan rahaa, jos en muuten voi elää."

Luin koko jutun. Pariin kertaan. Ensin meni kaalin kokoinen herne nenään. Suomessa on maksuton peruskoulu, maksuton kouluruokailu ja toimeentulotukijärjestelmä. Opintorahasyteemi, tuettua opiskelija-asumista, opiskelija-alennuksia. Työttömän pohjoispohjanmaalaisen muksulla ja miljonääriperheen kermaperseellä on ainakin teoriassa sama mahdollisuus mennä ammattikouluun, lukioon tai vaikka yliopistoon. Kaikki lapsiperheet saavat lapsilisää ja kaikki mutsit saavat äitiyspakkauksen. Kun muistaa, miltä ne lapset näyttivät, jotka eivät omista edes paitaa, alkaa kyrsiä, että joku tuomitsee suomalaisen yhteiskunnan - siis sen oman jääkaapin täyttäjän - sairaaksi. Ei perkele.

Mutta sitten toisaalta. Pari facebook-kaveriani sai näkemään asian toisen puolen: "Siistii terveen jeesustella samal ku jotkut ei paase ees ulos himasta."

Osui ja kalahti. Kun ei ole itsellä koskaan ollut mitään oikeita mielenterveysongelmia, on vaikea tajuta, miltä se tuntuu, kun ei ihan oikeasti pysty tekemään mitään. Laiskottelulla ja lamaantumisella on vissi ero. Vaikeampaa mun onkin nyt tajuta se, että miksi juuri Suomessa on - jos Evan arviot pitävät paikkansa - jopa 50 000 syrjäytynyttä olevaa nuorta, jotka elävät jutun Miran kaltaista elämää.

Yritän esittää arvailuja. Epävarma tulevaisuus yhdistettynä huonoon itsetuntoon? Mutta eiväthän kaikki epävarmat änkyttäjät syrjäydy. Pitkä, pimeä talvi ja suomalainen melankolia? No kyllä näillä Islanninkin leveysasteilla yksilöt tekevät itsareita, masentuvat ja vetävät viinaa, mutta ei täällä silti ole tuhansien syrjääntyneiden nuorten muodostamaa massaa tai parikymppisiä työkyvyttömyyseläkeläisiä, jotka ovat täysin tippuneet kyydistä.

Voisikohan yksi syy Suomen ja Islannin eroon olla se, että täällä melkein kaikki nuoret käyvät töissä nuoresta iästä asti? Se on mahdollista, koska melkein kaikille on tarjolla töitä. Kun kokee yhden, vaikka miten pienen onnistumisen työelämän alussa, on pokkaa jatkaa eteenpäin ja ylöspäin. Kun on päässyt alussa hyvään vauhtiin, pienet kuopat matkalla eivät kaada koko kuormaa.

Miksi massa suomalaisia nuoria syrjäytyy? Jos jollain teistä on tähän näkemys tai edes arvaus, kuulisin erittäin mielelläni. Niin varmasti Mirakin.

Tunnisteet: