Night off.

Kahdenkeskeisen vapaa-ajan järjestäminen on oikeasti ihan saatanan tärkeää parisuhteessa, jossa on lapsia. Tajusin sen konkreettisesti eilen, kun järjestelimme työkalenterit, iltamenot ja anopoin lapsenhoitovuorot miehen kanssa siten, että pääsisimme viettämään yhdessä iltaa. Syömään, leffaan ja sieltä kaksin kotiin. Ehdimme jutella ilman keskeytyksiä. Istuimme kaksin hiljaa. Juttelimme vähän lisää. Niin perinteistä, mutta niin ihanaa.


Täydelliseen treffi-iltaan kuuluu sen oleellisen lisäksi myös leffa ja illallinen. Kävimme testaamassa yhden meille ennestään tuntemattoman ravintolan parin korttelin päässä kotoa. Keski-ikäisen islantilaispariskunnan pyörittämä, lähiruokaan erikoistunut Fridrik V täytti kaikki odotukset. (Bloggaan paikasta tarkemmin myöhemmin Islanti-blogini puolella.) Sen jälkeen pyöräilimme leffaan katsomaan uusinta Bondia. OMFG! Paras Bond evör.

Massiiviset räjätykset, martinit, nopeat autot ja korkeat pilvenpiirtäjät olivat kohdallaan kuten aina. Mutta se homoerotiikka! Komeita miehiä toistensa kimpussa. Uijjui. Kun Javier Bardem puristaa Daniel Craigia eroottisen sanailun jälkeen kaksin käsin reisistä, olen tippua tuolilta. Bond on siirtynyt uudelle aikakaudelle.

Ihana ilta, jollaisia on ollut viime aikoina aivan liian harvoin. Miten usein te onnistutte tekemään jotain puolisonne kanssa kaksin ?


Kuva: Francois Duhamel

Tunnisteet: