Lauantaipäivä alkoi virkeissä merkeissä: nuhaisen lapsen kanssa pölynimuriostoksilla kodinkonekaupassa. Oma vika.
Mä en kestä imurointia. Teen ruokaa, käyn kaupassa, putsaan uunin, leivon ja pesen pyykit ja kersan hampaat, mutta en imuroi. Nevör. Paitsi viime viikolla yhden kerran, koska kämppä alkoi hukkua paskaan ja mies oli töissä. Se projekti ei päättynyt hyvin. Vehje tarttui ovenkulmaan eikä suostunut päästämään irti. Se sai sit kylkeen yhden mojoavan sivupotkun. Entinen thainyrkeily-maikkani olisi antanut voimannäytteestä täydet pisteet, mutta imuri antoi periksi. Rikki män.
Kokosin aamulla itseni, pakkasin lapsen autoon ja ajoin meidät kodinkonekauppaan.
Voi elämä! Siellä oli ainakin viittäkymmentä eri imurimallia. Eikä niistä tuoteselosteista voi oikeasti kukaan insinööriopintoja suorittamaton tajuta mitään.
2100 W. Viekö tää yhtä paljon sähköä kuin 35 kpl 60 w hehkulamppua?
2-in-1 combi accessories. Mistä lähtien imuripakkauksen mukana on saanut käsilaukkuja?
50 hz? Helkkari. Ajattelin osoittaa silmät kiinni jotakin sattumanvaraista laatikkoa ja ottaa sen. Mutta sitten bongasin tämän:
Hyvin viestitty, Siemens! Pölynimurin tärkein käyttöominaisuus sivustakatsojalle on hiljainen ääni. Tuli kaupat. Enpä malta odottaa että mies tulee kotiin ja pääsee testaamaan tätä. Se tulee rakastumaan ostopäätökseeni. Ja muhun <3