Ja nyt jotain aivan muuta

Kun oli 12-vee, minusta piti tulla ratsastuksenopettaja - tai vähintään hevostenhoitaja. Haaveeni ei varmaankaan ollut kovin epätavallinen esimurrosikäisten tyttöjen joukossa. Muistelin vanhoja hevosjuttuja, kun olin viime viikonloppuna tekemässä uutisjuttua yhdestä islanninhevosurheilutapahtumasta.



En haaveile enää työpaikasta hevosten parissa. Mutta haaveilen muista muutoksista. Muutokset koskevat omaa henkilökohtaisesta elämääni - tarkemmin sanottuna työelämää.

Mulla on ollut ammattikriisi (ja aikataulukriisi, josta kirjoitin äskettäin Vuoden mutsin puolelle.) Olen tehnyt viimeiset kymmenen vuotta kaikkea kirjoittamiseen, ihmisten tapaamiseen, ideoimiseen ja proikkarointiin liittyvää: pr-ihmisen, kirjoittavan toimittajan, kirjoittajan, editoijan, oikolukijan, tuottajan ja viestintäkonsultin töitä. Viime vuodet pääasiassa toimittajan töitä.

Mua on todella alkanut rassata tässä hommassa muutama asia.

Free-toimittajille ja -kuvaajille ongelma on tuttu; teitä muita tämä tuskin niin kovasti kiinnostaa, joten pidän valitusvirren lyhyenä. Monet lehtitalot (kuten Sanoma News (Helsingin Sanomat) ja Sanoma Magazines) ovat alkaneet vaatia free-toimittajiaan allekirjoittamaan avustajasopimuksia. Fine. Tykkään, että asiat ovat paperilla ja pelisäännöt kaikille selviä. Paska homma on se, että viime aikoina avustajilta on vaadittu sopimusta, joka antaa mediatalolle mm. oikeuden myydä heille tehtyä materiaalia eteenpäin ja pitää tuotot. Noh, ton voisin vielä hyväksyä, jos minulle maksettaisiin toimeksiannosta reilusti isompi korvaus. Vaan kun ei makseta. Eli mä teen työn ja joku muu tekee sillä työllä sen rahan. Ei vetele.

Törkeyden huippu on, että jutun kuvaaja/kirjoittaja on vastuussa siitä, että juttuihin haastatellut tai kuvatut ihmiset tietävät, että tämä materiaali voi sitten muuten päätyä pariin miljoonaan eri paikkaan kuin sinne lehteen, jonne juttua tehdään. Ei kukaan suostu valokuvattavaksi tai haastatelluksi tuollaisilla ehdoilla. (Ajatelkaas itse, jos antaisitte kuluttajana pienen haastattelun juttuun, jossa sanotte mielipiteenne maidon litrahinnan noususta. No, muutaman kuukauden päästä teidän pärstä näkyy maidontuottajien vuosikertomuksen kansikuvassa. Ei paljon naurata.)

Ja arvatkaapa huviksenne, kuka joutuu maksamaan korvaukset, jos juttuun haastateltu loukkaantuu esim. edellämainitusta monikäytöstä ja päättää haastaa median oikeuteen? No avustaja tietysti.

Eli mun pitäisi myydä työni samalla hinnalla lehdelle kuin nytkin, mutta  lehti voi myydä matskun eteenpäin, pitää rahat ja mä saan muutaman kymppitonnin korvauslaskun maksettavaksi, jos joku oikeustaisteluintoinen vetää jostain herneen nenään. Täysin älyvapaata. Tästä sirkuksesta voi lukea lisää esim. täällä.

Vaan tyhmä ei ole se, joka pyytää vaan se joka suostuu. Minä en suostu. Mieluummin alan tehdä jotain ihan muuta.

Niinpä hain viestintäalan töitä YK:lta muutama kuukausi sitten. Kävin tekemässä jotain tenttejä ja kirjoittelin hakemuksia. En kuitenkaan päässyt kolmanteen hakuvaiheeseen. (Perhana, mähän olisin ollut saletisti paras vaihtoehto, joka niillä on. Tsih, kaikki eivät vaan tajua omaa parastaan.)

Pienen pettymyksen hetken jälkeen olen oikeastaan aika tyytyväinen, että en saanut paikkaa. Meidän ei tarvitse ajatella muuttoa Islannista. Mies voi jatkaa vuorikiipeilyharrastustaan, lapsella on kiva päiväkoti ja mä oon just oppinut asioimaan tullissa ja pankissa islannin kielellä. Eikä meidän takapihalla nouseva sauna ole edelleenkään valmistunut.  Vielä ei siis ole aika vaihtaa maisemaa!

Sen kuitenkin päätin, että työelämä pitää laittaa uuteen järjestykseen. Päätin, että en tule tekemään töitä sellaisten mediatalojen kanssa, jotka vaativat allekirjoittamaan täysin naurettavia sopimuksia. Asiakkaiden määrä vähenee, mutta eipä tuo haittaa. Tekemistä riittää muutenkin. Sitä paitsi minulla on yksi uusi bisnes kehkeytymässä täällä Islannissa. Osittainen ammatinvaihto on  edessä lähiviikkoina. Vähän jännittää, mutta perhana, kyllä mä pystyn siihen! Selvisin ekasta vauvavuodestakin, joten selviän kyllä tästäkin. Lupaan, että kerron teille heti lisää, kun pari faktaa ovat ensin varmistuneet.

Pieniä muutoksia on luvassa myös blogini puolella.Olen yhä enenevässä määrin kirjoittamassa vauva-arjen aivotuksia Katjan kanssa pitämääni Vuoden mutsi -blogiin. Kirja on ulkona, ja se saa vielä muodossa tai toisessa jatkoa. Ainakin Vuoden mutsi -blogi säilyy aktiivisena ja kasvaa entisestään. Salamatkustaja ei kuitenkaan ainakaan vähään aikaan katoa minnekään, no worries!

Jaksoikohan kukaan lukea tätä vakinamonolokia loppuun? Jos näin kävi, niin oikein hyvää pääsiäislomaa sinulle :)

Tunnisteet: , ,