Lapsen karjuessa pystyn sulkemaan korvani ja meditoimaan ajatukset muualle. Menee vielä monta vuotta, ennen kuin hän päihittää minut verbaalisesti. Pystyn vielä syömään irtokarkkeja ilman, että hän huomaa (tasku on vielä toistaiseksi käypä piilo).
Mutta yhden asian edessä olen voimaton. Nimittäin spagetti-tempun.
Oletteko kokeilleet keitetyn spagetin tunkemista avainlukosta sisään? No se on vähän sama asia kuin pukee talvivaatteita "lihaksensa rentouttavalle" kaksivuotiaalle. Kyllä ei osaa edes mun joogamaikka tällaista rentoutustemppua.
Spagetti-temppu on julma. Hienointa on, kun ipana tekee spagetit kaupungilla, pidemmän kävelymatkan päässä kotoa. Löysää ja lyhyttä spagettipätkää on muuten julmetun vaikea kuljettaa kotiin. Se ei suostu kävelemään, eikä se suostu istumaan sylissä. Onneksi talvihaalari on sen verran tukeva, että siitä voi ottaa niskaperse-otteen. Muuten me oltaisiin siellä kirjakaupan edessä edelleen - lapsi löysänä karjuvana kasana kadulla ja minä sen vieressä kyselemässä, että laitetaanko carbonaralla vai jauhelihalla.Tunnisteet: hormon talking, joogaopettajan jutut, vauvan huolto