Voihan avioero.

Siis ei meillä, mutta noin yleensä. Project Mamassa on hauskaa ajatusleikkiä määräaikaisista avioliitoista.

Jatkoin pähkäilyä erojen suuntaan.

Osa parisuhteista päättyy aina eroon, ja se on pelkästään hieno juttu. Kahden toisiaan kilpaa syövän ei kannata jakaa samaa vessaa. Siitä ei tule mitään. Ensinnäkin: Joskus tehdään virheitä ja pistetään nyytit yhteen  miettimättä sen tarkemmin. Kun sillä oli niin <ja tähän ihan mikä tahansa elämän kannalta turha sanapari, kuten "kuoppa leuassa" tai "riippuva alahuuli" tai "aitoja tunteita">. Toisekseen: Välillä ihmiset muuttuvat - toisesta kuoriutuukin täys kusipää. Ja sitä kuka tuollaisen muodonmuutoksen tekee, ei valitettavasti pysty arvaamaan etukäteen. (Muistatteko, kun aikaisemmin blogissa kirjoitin Honkasalon Eropaperit-kirjasta? No ette jumalauta usko - muutaman kuukauden kuluttua siitä Honkasalon mies jätti vaimonsa Facebookissa - jo oli epäsomettamisen huippu, saatans). Ja kolmanneksi se tylsin vaihtoehto: Joskus siihen toiseen vaan kyllästyy. Toinen ei vituta, mutta muuttuu täysin yhdentekeväksi.


Mutta sitten tulee se ongelma. Ipanat. Mitä tehdään yhteisille lapsille? Puolet sulle, puolet mulle. Kun omat vanhempani erosivat, kävin  huoltajuuskysymyksiin liittyen juttelemassa kunnan sosiaalityöntekijän kanssa. Ilmeisesti kaikki vähän vanhemmat avioerolapset joutuvat tähän samaan, arkistopaperin kuivattamaan perheneuvotteluhuoneeseen. Kumman luona haluaisit asua? Jos asut äidin luona, mitä haluaisit tehdä isän kanssa? Mitä te yleensä teitte isän kanssa yhdessä? Voisitteko te vaikka kerran viikossa tehdä sitä samaa asiaa tästä eteenpäin?

Voi jumalauta mää sanon. Ööh. Me syötiin isän kanssa aamiaista saman pöydän ääressä ja käytiin lauantaisin koko perhe saunassa, tehtiin pitsaa ja juotiin sen jälkeen keltaista limpparia ja katsottiin telkasta Napakymppiä. Että mites tästä eteenpäin niin. Aina lauantaisin kello 12 ja 15 välillä. Katsotaan vaikka viime viikon Napakymppi vhs-kasetilta. Vai?

Enpä nyt oikein tiedä, miksi tässä kohkaan. Lähinnä kai siksi, että vanhempien ero on lapsille muutamia poikkeuksia lukuunottamatta aivan kamalaa. Arjen täydellisen muuttumisen päälle tulevat muutot, ehkä uusi paikkakunta ja vittumaiset väittelyt siitä, kenen kuuluu olla missäkin minäkin  viikonloppuna  ja miksi on pakko mennä muualla asuvan vanhemman luo, jos inhoaa sitä uutta puolisoa.

Siksi ehdotankin, että vanhempien erotessa alaikäiset lapset jäävät asumaan kotiinsa ja vanhemmat hankkivat itselleen omat vuokrayksiöt, joissa käyvät yöpymässä kun eivät ole vanhemmuusvuorossa. En muista enää, kuka tuon alkuperäisen idean vanhempien sukkuloinnista esitti, mutta ei kuulosta yhtään pöllömmältä. Saisivat siirtyä kahden kodin välillä tuplavaatteiden kanssa ja kahden yhtäaikaisen hammasharjan omistajina. Lapset eivät ole päättäneet erota, joten miksi heidän pitäisi hoitaa se sopeutuminen?

Tämä siis näin erolapsen näkökulmasta. Jos olen joskus siinä eroavan vanhemman roolissa, saattaa tuulla toiseen suuntaan.

Tunnisteet: , ,