Lihakuu. Liha kuu. Rasvaa tihkuva, punainen pallo, josta leikkaa monta mehevää kyljystä. Voiko juustoinen kuu ollakin lihaa?
No kyllä voi, ainakin Janica Branderin novellikokoelmassa Lihakuu.
Lihakuun novellit ovat läpeensä kummallisia, mutta hyvällä tavalla. Kunkin tarinan kehys on tavanomainen: jouluaattoilta, kesäretki vaarin kanssa tai isä ja poika avantouinnilla. Yhtäkkiä jokaiseen tarinaan kuitenkin tunkeutuu abstrakti möykky - sellainen "lihakuu". Esimerkiksi hurjien voimien ihmemies-Kalevi, perunamuusi-mummo ja Jänö King-Kong. Teoksessa on hienointa mielestäni se, kuinka kirjoittaja on saanut absurdin ja kummallisen istumaan tavallisen tarinan kehikkoon yhtä varmasti kuin mummon keinutuoliin. Se sopii siihen. Sen kuuluukin olla siinä. Brander on taitava kirjoittaja!
Novelleissa käsitellään synkkiä aiheita, kuten aviokriisejä ja mielenterveysongelmia - toisaalta siinä on myös paljon seksiä ja lasten oivalluksia. (Ja ne ovat kai elämässä useimmiten positiivisia asioita :) ) Tarinoiden vinous hymyilyttää, vaikka aiheen puolesta voisi vaikka itkeäkin. Merkillinen kirja. Todellinen Lihakuu.
Omia suosikkinovellejani olivat Lihakuu, Sielumies, Penkit ja Tumma puu. Jos joku muu on lukenut kirjan, olisi kiinnostavaa kuulla, mistä novelleista piditte eniten.Tunnisteet: Äiti lukee